Spinnu avasi uransa veteraanikehissä Tuuloksen ryhmänäyttelyssä. Toistakymmentä vehnää oli paikalla ja oli taas mukava jubailla vehnäväen kanssa. Saimme paljon trimmausvinkkejä, sillä Spinnu oli alkanut kieltämättä muistuttaa trimmiltään mustista ja vaikka ne rotuja tuntemattomien silmiin näyttävät lähes samanlaisilta turkiltaan (väriä lukuunottamatta), niin onhan niiden trimmi ihan erilainen. Spinnu patsasteli kehässä vanhaan malliin ja sai toki ROP-ruusukkeensa ja ERIn, mutta kuten T.Eerola totesi: "No onhan ne hampaat siellä suussa ihan sikinsokin...", niin SA:a ei (tällä kertaa) herunut. Toisaalta emme kyllä mitään odottaneetkaan, joten hienostihan se meni ja mikä parasta Spinnu nauttiin näyttelytouhuista edelleenkin! Mielenkiintoista, että vain cairnterrieri edusti ns. paikallisväriä; kaikki muut ROP veteraanit olivat muilta paikkakunnilta.
Pikkuinen Oliver on säkänsä puolesta venähtänyt jo Spinnustakin ohi. Pentupurukalustoa tipahtelee suusta päivittäin ja se näyttää kieltämättä vähän hassulta lähes hampaattomana. Oliver on todella hauska tapaus ja pidän siitä päivä päivältä enemmän. Se oli täysin sisäsiisti jo 3 kk:n ikäisenä, osaa luoksetulon ja peruskäskyt, syö hyvin, kasvaa hyvin ja on kaikin puolin kehityskelpoinen koira. Kyllä siitä hyvän harrastuskoiran saa. Näyttelyurakin tuli avattua Kaupunginpuiston Match Showssa. Hienosti Oliver käyttäytyi kehässä - joskin se show-puoli jäi vielä vähän vähemmälle ja se patsastelu antaa vielä odottaa itseään. Siskonsa Olga oli selvästi tällä osastolla veljeään edellä.
Oliver 4,5 kk Kaupunginpuiston Match Showssa |
Lubin's Orderly Oliver a.k.a Oliver |
Samana päivänä Tuuloksen ryhmiksen kanssa kävin Orimattilassa Kennelliiton MH-kuvaajakoulutuksen pääsykokeissa. Tentittävänä oli MH-kuvauksen säännöt ja -järjestämisohjeet sekä Kennelliiton yleinen jääviyssääntö sekä valitusmenettely. Paikallisessa kotieläinpuistossa kävin sitten tekemässä tentin ja jo seuraavana maanantaina sain postia Kennelliitosta, että tentti oli hyväksytysti suoritettu ja paikka Maaningan kurssilla varmistunut! Kaksi perättäistä pitkää viikonloppua Savon sydämessä siis odottaisi. Kiitokset tässä vaiheessa Suomen Mustaterrierit ry:lle ja Etelä-Hämeen kennelpiiri ry:lle suosituksista! Mukava nähdä kollegoita ja oppia taas uutta. Motivaatio on ainakin ihan tapissa ja sehän on jo hyvä lähtökohta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti