Kevättä ilmassa Kobella ja Tuiskulla

Talvikaan ei ole pienestä pakkasjaksosta ja hennosta lumipeitteestä huolimatta kunnolla päässyt edes alkuun kun Tuusalantiellä keväiset tunnelmat ovat jo ajankohtaisia. Kobelle on tänään tulossa morsioehdokas kylään Zornoi-kennelistä. Tuiskulla (Zornoi Jarostnaja Metel) alkaa olla juoksu parhaimmillaan ja Kobe on valittu Tuiskun toisen pentueen isäksi.  Katsotaan illalla mitä siitä seuraa... Edellisestä linkistä voit tutustua Tuiskuun ja Zornoi-kenneliin.

Elsa viikonloppukylässä

Elinalla oli viikonloppuna menoja, joten saimme Elsan vieraaksi pe-su. Siitä ensimmäisen visiitin  arkajalasta ei ollut enää merkkiäkään vaan neiti otti ns. tilan haltuun ja vaikka illansuussa vähän koti-ikävä tuntui vaivaavankin, niin leikit ja tutustuminen Borikseen, Spinnuun ja Kobeen sujuivat todella  hienosti. Mene ja tiedä sitten oliko Elsan käytöksessä hieman vieraskoreutta, mutta  hienosti on mennyt koko perjantai-ilta ja lauantaiaamu. Elsa tulee todella hyvin luokse ja käyttäytyy muutenkin mustismaisen mallikelpoisesti. Hyvin olet Elina Elsan kouluttanut! Aamu on vielä varhainen kun tätä naputtelen, joten lisää kuulumisia päivän mittaan...

No niin, aina sattuu ja tapahtuu - ja niin nytkin. Matkasimme tänään Koben ja Elsan kanssa Ylöjärvelle TOKO-treeneihin. Tai oikeastaan Kobe lähti treenaamaan Sarin kanssa ja minä & Elsa hangaround-jäseniksi, matkaseuraksi ja Elsa tutustumaan toisiin koiraan ja ihmisiin.

Kaikki meni suurinpiirtein suunnitelmien mukaan. Otimme Hämeenlinnan ABC:lta Kirstin mukaan karavaaniin. Seuraava etappi Ylöjärven ABC ja koirien jaloittelutauko. Ja sitten se tapahtui. Otin koiria ulos Caddyn takaluukusta, päästin molemmat ulos ja otin askeleen sivulle - ja valitettavasti vain yhden askeleen - ja vedin takaluukun voimalla alas, sillä seurauksella että jäin itse alle. Luukun kulma jysähti voimalla suoraan päälakeeni ja minähän tipahdin sillä siunaamalla sekunnilla. Taju ei lähtenyt, mutta silmissä kyllä sumeni kera viiltävän kivun.

Siinä hetken lukua laskettuani kampesin itseni polviasentooni ja tunsin kuinka jotain nestettä valui pitkin nenänvarttani. Kiskaisin pipon päästäni ja valkoinen mustispipo oli värjääntynyt verestä punaiseksi. Onneksi lunta oli sen verran parkkipaikan reunalla, että sain sillä pyyhittyä otsikon puhtaaksi ja lisää jäädykettä pääni päälle verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Sari kiikutti ensiavuksi lisää paperia ja siitä sitten suoriuduimme liikennemyymälän vessaan tunkemaan lisää paperia kuupan ympärille. Tukkeeksi vielä pipo päähän. Kieltämättä vähän heikotti.

Jatkoimme vielä muutaman kilometrin Ylöjärven suuntaan ja tuotapikaa löysimme itsemme hallilta. Oikein siisti ja lämmin halli. Pihalla meitä odottikin jo lauma muita mustiksia. Aina hienoa nähdä näitä upeita mustaturkkeja.

Elsa seurasi treenejä silmä tarkkana ja pääsi itsekin mukaan!

Treenit jatkuivat eri koirilla parisen tuntia. Lopuksi sattui toinen kolari - Sarille. Elsa ja Sari treenasivat maahanmenoa, niin että Sari houkutteli makupalaa lattiaa pitkin vetämällä. Elsan oli tarkoitus mennä lopulta levyksi maahan, mutta neitipä päättikin toisin. Yht'äkkiä se ponkaisi voimalla ylöspäin ja Sarin nenä oli luonnollisesti tiellä. Ja taas verta pyyhkimään. Veistelimme, että ambulanssillako täältä on kotiin ajeltava, kun molemmilla on pää veressä... ;-)  Lämpöinen kotisauna parantaa aina haavat ja niin nytkin. Maistuva ruiskarhu kruunasi saunaillaan - unohtamatta Even leipomaa sitruunarahkapiirakkaa, njam! Loppu hyvin - kaikki hyvin. Ja Elsakin toki pääsi harjoittelemaan taluttimetta seuraamista. Siinä neidissä on paljon potentiaalia!

Toinenkin yö meni edellisen tapaan loistavasti. Ei pihaustakaan tai ei ainakaan meidän unta häirinnyt. Elsa alkoi selvästi jo olla enemmän kotonaan ja käytös on ollut kaikella tapaa 10+. Seuraavaksi lähdetään pidemmälle lenkille.

Elsan toinen pentunäyttely

Suunnistimme jälleen Elsan kanssa pentunäyttelyyn, tällä kertaa Lahden messuhalliin. Pikkuneidin toinen näyttely sujui kaikin puolin mukavissa merkeissä. Sarikin pääsi tällä kertaa mukaan. Ja vaikka Elina omien sanojensa mukaan olisi jännityksestä johtuen ollut valmis vaihtamaan jo handleriakin, niin Elina esitti Elsaa jälleen hienosti. Liikettä riitti ja tuomarin kanssa työskentely onnistui mainiosti. Elsa oli ainoa 5-7 kk -luokkaan ilmoitettu mustis. Tuomarina kehässä toimi Kristiina Niemelä. Elsan laatuarvostelussa todetaan seuraavaa:

Alkuverryttelyssä haettiin oikeita asentoja ja löytyihän ne!

Täältä tullaan!

"5 kk, erittäin lupaava. kaunis pään profiili ja ilme. Leikkaava purenta. Hyvin asettuneet korvat. Erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Hyvät tasapainoiset kulmaukset. Lupaava raajaluusto. Liikkuu erittäin hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin."

Jee, tää on kivaa!

Elina (ja me muutkin) oli todella tyytyväinen viimeiseen lauseeseen ja tottahan se oli; todella mallikas suoritus molemmilta. Ansaitusti KP1. Paras narttu -kehässä isompi pentu oli ykkönen, mutta Elsa jaksoi hienosti loppuun saakka, tuloksena siis PN2. Onnittelut Elina ja Elsa!

Seuraava esiintyminen näyttelykehissä on suunnitteilla Kouvolaan 23.3.

Oodi koiralle

Chileläisen runoilijan Pablo Nerudan vuosina 1921-34 julkaisemia runoja, kokoelman Canto general sekä runoja vuosilta 1954-69 sisältämä Andien mainingit -runoteoksesta, jonka on suomentanut v. 1972 Pentti Saaritsa: Oodi koiralle

Koira kysyy minulta

enkä minä vastaa.

Se hypähtää, juoksee pitkin piennarta ja kysyy

sanattomasti

ja sen silmät

ovat kaksi kosteaa kysymystä, kaksi märkää

liekkiä jotka pyytävät vastausta.

enkä minä vastaa,

en vastaa koska

en tiedä, en mahda mitään.

Avarilla vainioilla me kuljemme,

mies ja koira.

Lehdet hehkuvat

kuin joku

olisi suudellut niitä,

jokaista erikseen,

maasta kohoavat

kaikki appelsiinipuut

levittäen ilmoille

pienet planetaarionsa,

lehvistöjen yötaivaat,

ymmyrkäiset ja vihreät,

ja me kuljemme, mies ja koira,

nuuhkien maailmaa, apilaa kahistellen

Chilen vainioilla,

syyskuun kirkkaiden sormien lomissa.

Koira pysähtelee,

ajelee mehiläisiä,

hypähtää läikähtävään lätäkköön,

kuuntelee kaukaista kaukaisempia

koiranhaukkuja,

lirauttaa kiven juureen

ja tuo minulle kuononpäänsä,

tuo sen minulle kuin lahjan.

Siinä piilee sen hellä raikkaus,

sen kautta sen hellyys puhuu,

ja noin se kysyy

kahdella silmällään

miksi on päivä, miksi tulee yö,

miksei kevät

tuonut korissaan

mitään

harhaileville koirille

paitsi hyödyttömiä kukkia,

kukkia, kukkia ja kukkia.

Niin kyselee

koira

enkä minä vastaa.

Vaellamme,

mies ja koira joita yhdistää

vihreä aamu

ja mieltä kiihdyttävä tyhjä yksinäisyys

jossa vain me

olemme olemassa,

tämä kasteisen koiran

ja metsärunoilijan ykseys,

sillä lymyileviä lintuja

ja salaisia kukkia ei ole olemassa

kahdelle kaverukselle,

kahdelle metsästyskumppanille:

on vain viserrystrillejä ja tuoksua,

maailma jonka yö

on tislannut kosteaksi,

vihreä tunneli ja sen päässä

niitty,

appelsiinintuoksuisen ilman humaus,

juuriston supina,

elämä joka kulkee jalan,

hengittää, kasvaa

ja yliaikainen ystävyys,

onni

olla koira ja olla ihminen

yhtyneenä

yhdeksi eläimeksi

joka kulkee liikutellen

kuutta jalkaa

ja yhtä kasteenkosteaa

häntää.

Elsan ensimmäinen pentunäyttely

Hyvää Uutta vuotta!

Koiraharrastusvuosi 2014 alkoi uuden polven esiinmarssilla. Sijoitusnarttumme Elsa matkasi Elinan ja minun kanssani Helsingin Kaapelitehtaalle ensimmäiseen pentunäyttelyynsä. Näyttely oli kaksipäiväinen ja lauantaina arvosteltiin ryhmä 2.

Talvi oli tehnyt tulonsa eteläiseen Suomeen edellisenä yönä kun lämpötila vihdoin painui pakkaselle ja lumettomaan maahan satoi muutaman sentin hentoinen kerros. Pakkasta oli aamulla nelisen astetta kun starttasin puoli seitsemän aikaan kohti Riihimäkeä noutaakseni Elinan ja Elsan mukaan matkaan.

Elinalle tuli hätäinen herätys, sillä kello/kännykkä oli jostain syystä hiljentynyt itsekseen ja jättänyt asukkaat armeliaasti unten maille. Olin Elinan talon edessä vähän ennen seitsemää ja puhelinsoittoni toimi herätyskellona. "No worries", totesin. Puheet siitä, että naisia saa aina odottaa ja kyllä se laittautuminen kestää voidaan ainakin tässä tapauksessa unohtaa. 7.15 Elina ja Elsa olivat jo autossa ja Yetin keula kohti Helsinkiä.

Koukkasimme vielä Riihimäen ABC:lla täydentämässä aamukahvikiintiötä ja kohta olikin hiljainen moottoritie johdattamassa kohti uusia seikkailuja.

Mechelininkadulla "löysin" jälleen uuden peltipoliisin. Taas. Todennäköisesti en kuukauteen tai kahteen ajele minnekään.

Lyhyen parkkipaikkaetsintäsession jälkeen olimme parkissa Kauppakeskus Ruoholahden alla. Matkaa Noin viiden minuutin patikka ja olimme perillä. Elsa oli varsin mallikas automatkustaja; ei vinkunut, ei hyörinyt tai pyörinyt vaan pötkötteli rauhallisesti koko matkan ajan. Pientä jännitystä oli tietysti ilmassa; miten Elsa suhtautuisi näyttelyn hälinään, toisiin koiriin, Elinan jännittämiseen ja ylipäätään uusiin asioihin.

No, turha olla tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa koiran kannalta. Mennään ja tehdään. Ja tehdään koiralle päivä niin uskomattoman ihanaksi ja haluttavaksi kuin suinkin mahdollista.

Olimme tätä seikkaa silmällä pitäen hyvissä ajoin perillä, jotta Elsalle jäisi mahdollisimman paljon aikaa tutustua paikkaan ja toisiin koiriin/ihmisiin. Saimme seuraksi erittäin mukavan ja rauhallisen estrelanvuoristokoiran ja omistajansa, jonka kanssa tulimme hyvin juttuun. Uskon, että se lievitti vähän Elinankin jännitystä.

Elsa otti innokkaasti kontaktia muihin koiriin ja muutenkin kehän odottelu meni muutenkin mukavissa merkeissä.

Vauhdikasta ravia ja hyvin se ravissa pysyikin

Viimein, reilun tunnin odottelun jälkeen oli Elsan ja Elinan vuoro. Tuomarina kehässä oli Matti Luoso. Elsa liikkui erittäin tehokkaalla askeleella ja muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta pysyi pitkässä, näyttävässä ravissa. Ainakin fysiikka tuntuu olevan erinomaisessa kunnossa ja se näkyy liikkeissä. Elsa on kasvanut tasapainoisesti ja vaikka onkin aika pitkärunkoinen, ei liikkeissä näkynyt juurikaan löysyyttä tai notko/köyryselkäisyyttä. Hännän esittämisen kanssa on vielä vähän tehtävä duunia, mutta se tulee kyllä sieltä. Elsa seisoi kyllä hienosti paikallaan, mutta välillä piti ottaa uusi pyörähdys ja taas paikoilleen. Noh, se häntä nyt sitten roikkui miten roikkui, mutta sen kun vielä huomioi, niin esittämisestä antaisin kyllä ERIn (jos minä siitä nyt mitään ymmärränkään..).

Häntä pystyssä heiluen alkaa näyttelyura

Ihan pikkuisen hirvitti se kopelointi. Mutta vain ihan pikkuisen.

Vielä kulmaliikkeet ja kehän ympäri. Kehätoimitsija ilmoittaa tuomarin arvostelun: Rotunsa paras pentu ja kunniapalkinto! KP1 ja ROP. Hienoa Elina ja Elsa!

Laatuarvostelussa tuomari totesi Elsasta seuraavasti:

"Erittäin hyvätyyppinen, hyväkuntoinen pentu. Hyväilmeinen pää, oikea purenta, tummat silmät. Hyvä kaula, sopiva luusto ja hyvät käpälät. Eturinta ja runko saavat vielä kehittyä. Sopivat kulmaukset, vielä hieman edestä ahdas. Hyvä sivuaskel. Mukava käytös."

Voittajan on helppo poseerata!

Mitalikahveet, palkintojen nouto ja muihin koiranomistajiin tutustumista. Niistä on parhaat näyttelyt tehty. Ja niin nytkin.

Kävimme viemässä palkinnot autoon ja ulkoiluttamassa Elsan. Tein visiitin samaan aikaan toisessa hallissa olleisiin Keräily- ja antiikkimessuihin ja pesettämässä auton parkkihallin pesulassa.

Ryhmäkilpailuakin on hyvä päästä harjoittelemaan

Ryhmäkilpailu käynnissä

Puoli kolmelta viimeinenkin kehä oli valmis ja päästiin ryhmäkehien kimppuun. Ensin kasvattajat alta pois ja sen jälkeen heti kakkosryhmä. Elsa esiintyi jälleen edukseen, mutta ehkä pieni väsy alkoi jo painaa - ja se näkyi siinä hännässä. Jatkoon ei tällä kertaa tullut kutsua, vaan seuraavaksi oli ohjelmassa kotimatka.

Ensimmäinen näyttely sujui mielestäni erittäin mukavissa merkeissä. Elsa vaikutti kaikkea muuta kuin aralta ja kunhan tällaisia mukavia kokemuksia karttuu lisää, niin esiintymisvarmuuttakin saadaan lisää. Tästä on oikein hyvä jatkaa tälläkin saralla. Kiitos Elina mukavasta reissusta ja Elsalle oikein isot rapsutukset! Näkymisiin ja kuulumisiin jo ensi viikonloppuna Lahdessa!