Ensimmäinen Viron näyttelyturnee: Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja menestystä!

Jokainen tarina on prologinsa ansainnut. Niin tämäkin. Alku aina hankala - lopussa kiitos seisoo. Näitähän riittää. Tarinamme alku voisi itsessään jo olla yhden blogipostauksen arvoinen, eikä sitä nytkään voi oikein yhdellä lauseella ohittaa; sen verran ainutkertainen ja varmuudella muistoja herättävä starttimme tälle reissulle oli.

Prologi

Me olemme Sarin kanssa samanlaisia matkaajia; aikataulujen, varusteiden, varausten, reittien, lippujen, lappujen jne. on oltava valmiina hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. Varusteet, niiden kunto ja riskit ylipäätään pyritään minimoimaan. Ja kaikkeen pitää varautua. Pelastusvene puuttuu, mutta melkein kaikki oli nytkin valmiina autossa odottamassa edellisenä iltana. Pesin jopa auton, että olisi sitten oikein kaikki viimeisen päälle kun Karvanverran-konklaavi kerrankin lähtee Baltiaa valloittamaan. Ja pyyhin pölyt kojelaudalta. Aikataulut oli moneen kertaan tarkistettu ja navigaattorit testattu ennen lähtöä. Hyvillä mielin siis yöunille ja aamullahan olisi sitten hyvää aikaa tehdä viimeisen työpäivän tehtävät ennen lomaa alta pois ja laittaa henkilökohtaiset varusteet kuntoon.

Lähtöpäivän aamu. Aamupalan jälkeen olin koti-officella jo puoli kahdeksalta työn touhussa. Laskin, että pari tuntia riittää viimeisiin duuneihin ennen lähtöä ja jää vielä aikaa pakata ja käydä tankkaamassa auto.

Laitetaanpa filmi tässä kohtaa pauselle. Suurimmalla osalla meistä tavallisista kuolevaisista on elämässään hetki, jolloin tuntee ja tajuaa mokanneensa oikein totaalisen perusteellisesti. Ainakin minulla on. Useampikin. Nyt se otsasuonet laajentava ja kuristusotteelta tuntuva hetki sattui Sarille. Sattumalta papereita vilkaistessaan Sari huomasi Viking Expressin lähtöajan olevan itseasiassa Tallinnaan saapumisaika. Laiva ei lähdekään klo 14, vaan on Tallinnassa klo 14. Lähtöaika onkin 11.30. Siihen on enää tasan kaksi tuntia. Lähtöselvityksessä on oltava viimeistään puoli tuntia ennen lähtöaikaa. Siihen on enää puolitoista tuntia. Paniikki valtaa mielen. Vilkaisu kelloon. Lihakset eivät usko, että lähtökäsky aivoista on jo tullut perille parisataa millisekuntia sitten.

Sari ilmestyy työhuoneeni ovelle ihmeen rauhallisena. "Taisi tulla aikatauluumme pieni muutos", hän toteaa yllättävän rauhallisella äänellä. "Noh, mikäs sitten?, kysäisen ja ajattelin, että jotain on kateissa tai koirilla on jotain viime hetken häikkää ja lähtö viivästyy hetken. "Meidän lähtöaikamme onkin perilletuloaika!"

Enempää ei tarvitsekaan sanoa. Nappaan kaikki irrallaan lojuvat laturit, matkakassin, syöksyn vaatekaapille ja kiskon sieltä mitä käteen sattuu osumaan. Olennaiset ja epäolennaiset varusteet katoavat kassin uumeniin. Viiden minuutin kuluttua en muista tuon taivaallista mitä olen matkaani hamstrannut. Passi, missä on passi? Missä on Sari? "Nyt pitää mennä!!!", kajautan samalla kun jo roudaan eteiseen kasattuja kasseja ja nakkaan ne Caddyn ovesta sisään. Boris ja Kobe tuntuvat tajuavan kiireen merkityksen ja ovat suurinpiirtein takakontin luona odottamassa kyytiin pääsyä. "Mutta missä on Sari...?!?!" Pitäisi olla menossa jo.... Suihkussa. Ei voi olla! Nyt ei ehditä enää millään. Tukka märkänä vaatteet kainalossa sinkoilemme sinne tänne epätoivoisesti keräilleen kaikkia mahdollisia kamoja mitä käteen sattuu löytymään. Olen mielestäni jo valmis lähtemään ja ikään kuin itsestäänselvyytenä vielä kerron kiireestä Sarille. Olen jo autossa - Saria ei näy missään. Sekunnit kuluvat, niistä muodostuu minuutti - toinen ja kolmas... Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua huohottava, uikuttava, lähes itkevä siippani ilmestyy autoon. Ovi on vielä auki kun kaasutan matkaan.

Seuraava huolenaihe ei olekaan satamaan ehtiminen, vaan polttoaine, joka näyttää enää sadalle kilometrille riittävää matkaa. Ajan reilua ylinopeutta moottoritielle ja matka etenee vauhdikkaasti 150-160 km/h. Polttoaine on kuitenkin nyt suurin uhka. Matka jää joka tapauksessa sikseen jos polttoaine loppuu. Ottaako riski ja yrittää nopeammin perille vai pysähtyäkö tankkaamaan? Vaikea päätös. Teemme jälkimmäisen ja pysähdymme Keimolanportin Nesteelle. Seuraava ongelma iskee kuin miljoona volttia: yhdestäkään mittarista ei saakaan dieseliä: "Laatuvirhe. Kyseinen laatu ei ole tankattavissa." Syöksymme matkaan. Kallisarvoisia sekunteja on kuitenkin tankkaukselle uhrattava.

Seuraava yritys Mannerheimintiellä. Nyt toimii. Kymmenen litraa mahdollisimman nopeasti ja taas radalle. Edessä on ruuhkaa ja lisää ruuhkaa. Eduskuntatalon kohdalla matka pysähtyy kokonaan. Kello on 10.45. Tunteiden vuoristorata alkaa. Hetken elänyt toivo on kääntynyt epätoivoksi. Miksi meidän lähtömme yritetään estää? Onko tämä enne? Joutuisiko ilman meitä lähtevä laiva onnettomuuteen ja meidät olisi näin tarkoitus pelastaa? Vajoamme synkimpiin mietteisiin. Hiiitaaasti jono etenee kohti Erottajaa ja monet vihreät valot ehtivät vaihtua punaisiin ennen kuin oma vuoromme ohittaa risteys osuu kohdalle. Matkanteko on töksähtelevää ja vähän väliä mustispoitsut törmäilevät häkkinsä seiniin ja toisiinsa. Pahaa tekee. Sari ilmoittaa: "kohta tulee oksennus". Paha olo alkoi saada fyysisiä olomuotoja. Eihän tämä kenenkään syy ole ja olisinhan itsekin voinut varmistaa aikataulun moneen kertaan. Itsesyytöksiä, syytöksiä ja ilkeitä kommentteja sinkoilee mielessä ja ilmassa. Vuoden kiroilukiintiö täyttyy puolessa tunnissa.

Savoy-teatterin kohdalla Sari soittaa Viking Linen lähtöselvitykseen. Kello on jo 11.05. Laivan lähtöön on enää 25 minuuttia ja liikenne seisoo edelleen Pohjois-Esplanadilla. Lähtöselvitys on kuulemma viimeistään 11.10 hoidettava loppuun ja selvitystiskit sulkeutuvat tuolloin. 11.08 pääsemme Kauppatorin rantaan. Ruuhka alkaa helpottaa. Olisiko sittenkin mahdollista selvitä. Viimeinen risteys ja pääsemme kiihdyttämään kohti terminaalia. Valitsemme kuitenkin väärän reitin ja jäämme rekkojen tukkimaan risteykseen toisen auton taakse. Huidon ja tööttäilen autoa sivuun ja teen uhkarohkean koukkauksen kahden rekan välistä. Kello on jo kuitenkin 11.15. Viimeinen suora ennen C-porttia. Autoja ainakin näkyy vielä jonossa. Kaikkia ei ole siis selvitetty laivaan. Viimeinen tien tukkeena oleva henkilöauto tajuaa väistyä tieltämme ja samalla olemmekin jo lähtöselvitysporttien luona kadun toisella puolella. Mutta olisiko tiskillä enää ketään selvittämässä meitä matkaan? Portti on kuitenkin auki. Kaasutan kaiken mitä Caddysta irti lähtee ja huomaamme portin olevan vielä miehitetty.

"Vieläkö ehditään?", oli ensimmäinen kysymyksemme kuin yhdestä suusta. Kello on 11.17 kun passit ja matkavahvistus katoavat luukusta sisään ja saamme luvan ajaa jonoon. Käsittämätön helpotuksen ja epäuskon tunne valtaa molempien mielen. Ehdimmekö sittenkin? Sittenkin? Onko matkallamme jokin suurempi tarkoitus, koska meidän haluttiin ehtivän mukaan? Uskallan hengittää normaalisti ensimmäisen kerran kahteen tuntiin ja armelias tunne selviämisestä valtaa molempien olemuksen. Uskomatonta, mutta kaikkien käänteiden jälkeen me ehdimme sittenkin ajoissa lautalle. Lähes samantien sain käskyn ohjata Caddy Viking Xpressin uumeniin. Matkamme voisi oikeasti alkaa.

Haapsalu

Purimme tuntojamme kahvin ja virvokkeiden ääressä laivamatkan ajan. Matka tuntui huomattavan kevyeltä ja mikään kiire tai vastoinkäymiset eivät tuntuisi tämän rinnalta enää miltään. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni autolla Tallinnassa, mutta monet muut eivät. Liikenne oli todella jumissa ja olin ollut siinä uskossa, ettei navigaattorista löytynyt Viron karttaa. (Tämä olettamus osoittautui lopuksi vääräksi - kuten matkan teemaan kuului...) Eikä dataroaming jostain syystä toiminut iPhonessa, jossa olisi ollut sopiva karttasofta. iPadissa toimi, mutta siinä taas ei ollut karttasoftaa. Oli siis luotettava Nokian navigointisoftaan ja karttaan. Mielestäni se kaiken jonottamisen ja liikenteessä seisoskelun jälkeen ohjasi omituiselle reitille, mutta sinne mentiin. Ja ajoin tietenkin sitten Pärnu-tien ohi. Toisella kerralla osui ja lähes parin tunnin jonottelun ja liikenteessä sohlailun jälkeen olimme oikealla reitillä matkalla kohti Haapsalua.

Koirat eivät olleet päässeet jaloittelemaan lähes kuuteen tuntiin, joten pysähdyimme heti Tallinnan ulkopuolelle, pienelle puistoaluelle käyttämään pojat tarpeillaan ja juomassa. Hyvää teki tauko meillekin.

Matka sujui joutuisasti ja kanssaautoilijoiden suosiollisella ajovalojen vilkuttelun avulla onnistuimme välttämään kaksi ylinopeusratsiaa Haapsaluun johtavalla tiellä. Ei meillä enää kiire ollut, joten samapa tuo.

Kello ei ollut vielä kuuttakaan kun jo saavuimme Haapsaluun. Mitään ennakkokäsitystä tai odotuksia mitä tuleman pitää ei ollut. Matkallamme havaitsimme muutamia neuvostoaikaisia ja -kuntoisia kerrostalovanhuksia, mutta muuten talot olivat pieniä omakotitaloja, joissa oli kauniisti hoidetut pihat. Yleiskuva oli siisti ja moderni. Vasta kun lähestyimme hotelliamme meren rannassa, vanha kaupunki pikku kujineen avautui eteemme. Vanh Raum on hyvin saman tyyppinen. Pikku kujia etenimme kohti viehättävää pikku hotelliamme, joka sijaitsi aivan meren rannassa ja kaikista huoneista oli taatusti merinäköala. Kamat sisään, pieni hengähdystauko ja poitsuja lenkittämään. Emme päässeet juuri ulko-ovea pidemmälle kun jostain kuului iloinen tervehdys: "Hei Sari!" Kanervan Helena ja ranskanbuldoggi Lola olivat lähteneet myös merta edemmäs kalaan. Mukavaa seuraa oli siis tiedossa huomiselle ja vielä Luigen näyttelyynkin.

Parvekkeelta avautui merinäköala ja Haapsalun vanha kaupunki

Sää oli lämmin ja aurinkoinen, joten lenkitimme koiria yli tunnin. Nälkä alkoi jo tehdä tuloaan, joten palasimme viemään mustat takaisin hotellille. Käväisimme paikallisella ostarilla tekemässä edullisia vaateostoksia (koska suurin osa jäi aamun hässäkässä ottamatta mukaan) ja illastimme aivan vanhan linnan ja näyttelypaikan, vanhan Haapsalu Piiskoplinnusin vieressä pienessä Müüriääre Kohvikissa. Oikein viihtyisä pieni paikka ja hintalaatusuhde enemmän kuin kohdallaan. Suosittelemme! Ilta oli ehtinyt jo lähemmäs yhdeksää ja päätimme vielä katsastaa huomisen näyttelypaikan. Kehät olivat jo lähes valmiita ja saimme ajatuksen pystyttää näyttelyteltta ja muutkin kamat valmiiksi. Näin välttäisimme leirin perustamisen kaatosateessa, jota oli ennustettu seuraavalle päivälle. Tuumasta toimeen ja kamat kasaan. Ensimmäinen matkapäivämme päättyi puolenyön tietämillä.

Haapsalu Piiskopilinnus. Perjantaina oli vielä aurinkoista ja lämmintäkin.

Laupäeva näitus

Meteorologit olivat kerrankin valitettavan oikeassa. Edellisen illan kaunis ja lämmin sää oli vaihtunut reiluun kymmeneen lämpöasteeseen ja vihmovaan sateeseen. Eipähän olisi koirilla kuuma. Sade taukosi juuri kun lähdimme kilometrin päähän linnalle. Kehä oli vasta puoli yhdeltä, mutta sattuneista syistä olimme aivan erityisen herkkiä ajoissa olemiselle.

Sade oli piiskannut telttaamme koko yön, mutta Peten Koiratarvikkeen teltta oli pitänyt hyvin vettä - melkein. Aivan harjalta oli sen verran vuotanut, että boksit olivat hiukan kosteita. Mutta ei paljon. Homma käyntiin siis. Mukana oli myös virolainen junnunarttu ja virolaisen kasvattajan pentu. Tuomarina hollantilainen Peter van Montfoort. Koskapa sekä Kobe että Boris olivat ilmoitettu näyttelyyn, minäkin pääsin esittämään Kobea. Kehä eteni aivan minuuttiaikataulussa ja ei muuta kuin menoksi. Kobe liikkui todella näyttävästi ja vaivattomasti. Ei tietoakaan mistään perässä vetämisestä niin kuin Koben kohdalla on usein ollut asian laita. Molemmille SA:t. Kilpailuluokassa Kobe iilasi Boriksen edelle ja PU1 sekä serti! Junnunarttu jäi ilman SA:ta, joten sitten vaan pokkaamaan ROP-ruusuke sekä Viron muotovalion titteli! Wohoo! Olin kiertämässä kunniakierrosta kun Sari huuteli kehän laidalta, että "Hei, sulla ei ole koiraa!" Kobe oli onnistunut kampeamaan itsensä irti näyttelyhihnasta ja häntä heiluen tekemään tuttavuutta junnunartun kanssa. :-D

Siispä ryhmää odottelemaan. Ryhmäkilpailuissa oli lapsi ja koiraa, mies ja koiraa, junior handleria, parikilpailua, paras pikkupentu, paras pentu, paras sitä ja paras tätä. Viimeinkin 2-ryhmä pääsi kokoomakehään. Ryhmätuomarina puolalainen Monika Kuriata-Okarmus. Tämä katselikin Kobea todella pitkään ja moneen kertaan. Merkitsiköhän hän Koben? Monesti on tuomari katsellut pitkään, mutta valinnut ns. vierestä. Vieläkin uusi kierros ja taas Koben kohdalla pitkä tuumailu ja perään katsominen.

Mies ja "koira" kilpailussa mm. skotit ja ampparit.

Kakkosryhmä sisään kehään. Kierros ympäri ja tuomari kierteli katselemassa kaikki koirat pariin kertaan. Ja sitten valitsemaan jatkoon menijät. Koben vierestä lähti harlekiini-dogi. No niin, se siitä sitten. Taas vietiin vierestä... Mutta ei... Kobe ja Sari otetaan sittenkin mukaan!!! Paikka kahdeksan joukossa on sittenkin totta! Vielä kierros kahdeksan parhaan kesken. Nyt Kobe laittoi vielä yhden vaihteen sisään! Parasta liikettä Kobelta ikinä...! Nyt jännäämään vain tuloksia. Nelokseksi harlekiini-dogi. Kolmas sija riisenille. Toinen... Venemaalaine must terjer. Se on meidän Kobe!!! Wohoo! Ryhmävoittajaksi ja BIS-kehään toivotellaan suomalainen dobberi. Onneksi olkoon. Mutta täydellinen päivä meille. Vielä "viralliset" pysti-photoshootit ja ansaitulle juhlaillalliselle kantapaikkaan Müüriääre Kohvikkiin. Seuraavaksi kohti Harjumaata ja Luigen näyttelyä.

RYP2!!!

Sade taukosi ja sää alkoi muutenkin kirkastua. Olimme seuraavassa hotellissa iltayhdeksältä. Vanha iso kerrostalo, joka oli muutettu hotelliksi. Ensivaikutelma ulkopuolelta ei paljoa lupaillut, mutta saimme paikallisen standardin mukaan "sviitin" eli kahden huoneen ja kylppärin huoneiston. Ihan mukava huone. Käytimme vielä Koben ja Boriksen lenkillä ja sitten olikin aika kaatua sänkyyn. Päivä oli mukava, pitkä ja vetinen, joten uni maistui.

Otto kaksi: Luige

Aamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Tyystin toisenlainen sää kuin Haapsalussa. Ennusteet povasivat jopa hellelukuja eli ei välttämättä paras näyttelysää meidän koiruleillemme. Aamupala oli runsas ja hotelli oli pullollaan koiraväkeä ja puolalaisia eläkeläisiä. Isossa ruokasalissa oli melkoinen meteteli kun huonokuuloiset vanhukset huusivat kilpaa taustalla pauhanneen musiikin kanssa. Olipahan metakka. Aamiainen maistui ja mikä tärkeintä: kahvi oli juotavaa. Vielä aamulenkki ja kokka kohti uusia seikkailuja. Näyttelypaikka ei ollut kaukana, seitsemän kilometrin päässä sijaitseva maatalousoppilaitos ja sen nurmikenttä. Saimme teltan aivan kehän laidalle ja Helena majoittui aivan naapuriin. Dobberit olisivat samassa kehässä, jossa mustiksetkin. Kätevää. Tuomarina tänään israelilainen Avi Marshak. Päivän strategia oli sangen yksinkertainen. Borikselle SA ja serti = Viron muotovalion titteli. Kobelle ei enää sertiä voisi antaa, joten se SA riittäisi. Kolmas mustis, eilisen pentu oli jäänyt kotiin, joten olimme Sarin kanssa kahdestaan kehässä.

Luigessa paistoi aurinko lähes koko päivän.

Jälleen minuuttiaikataululla mentiin ja kehä alkoi sekunnilleen ilmoitettuun aikaan. Esitin jälleen Koben aloituskierorksella sekä luokkakisassa. Sari esitti molemmat yksilöarvostelussa. Kobelle SA. Boriksen vuoro. Mutta eih! Ei SA:ta. Ei eturintaa ja etujalat sojottivat eri suuntiin liikkeessä. Hmm.. Voihan se niinkin olla. Tarkka tuomari, joka todella kaivoi Borksen pienet puutteet esiin. Eli ei sitten valiotitteliäkään. Kobe pokkasi SA:n, luokkavoiton ja ROP-tittelin. Jossittelun varaan siis jäi, olisiko Boris saanut SA:n jos Kobe ei olisi ollut kisaamassa. Totesimme, että tuskin. Eli Kobe on parantanut olemustaan ja liikettään jatkuvasti. Samaa mieltä olivat sekä Haapsalun että Luigen tuomarit.

Taas pitkä odotus ryhmäkilpailuun. Naapurissa olivat suomalaiset kääpiöpinserikasvattajat koirineen parinkin telttakunnan voimin ja heidän kanssa tuli hyvin juttuun. He kannustivat meitä jo Haapsalussa ja niinpä vastavuoroisesti hoidimme metelin pitämisen nyt Luigessa. Samalla odotellessa tuli seurattua myös dobbereiden sekä käppänöiden kehät. Musta-hopea käppänä voisi olla seuraava koira sitten joskus... ;-)

Kakkos-ryhmän tuomarina oli tänään eilisen kehätuomari ja sama hollantilaistuomari valitsisi tänään myös BIS-voittajan. Kisa oli tänään lyhyt. Vierestä vietiin jälleen harlekiini-dogi, mutta laiskasti kuumassa ilmassa liikkunut Kobe hyytyi jo starttiviivalle. Väsy alkoi jo painaa laama-Kobeamme. Meille jäi enää kamojen kasaaminen ja paluu hotellille.

Käväisimme vielä paikallisessa supermarketissa ja ostimme ison kassillisen ruokaa. Koko komeus maksoi ainoastaan 13 euroa, joka sai jälleen kiroamaan meikäläisen ruuan hinnan. Mansikkakakkua, paistettua kanaa, puoli kiloa pastasalaattia, olutta, puolen kilon mansikkakakku. 3 litraa vichyä, paketti leipää, savujuustoa, kertakäyttöaterimet, banaaneja ja koko komeus siis 13 vaivaista euroa.

Kotiuduimme hotellille ja nautimme runsaan iltapalan. Koirat taas perinteiselle iltalenkille ja suihkun kautta unten maille. Huomenna iltalautalla kohti kotia.

Kotiin

Maanantaina nukuimme pitkään, kävimme kaikessa rauhassa lenkillä ja suunnistimme aamupalalle. Ruuhkasta ei ollut enää tietoakaan kun sekä puolalaiset että suomalaiset olivat hylänneet majapaikkansa jo edellisenä päivänä. Ihana rauha.

Meillä oli hotellilta lähdön jälkeen reilusti aikaa, joten päätimme suunnistaa Tallinnan suurimpaan ja parhaiten hoidettuun puistoon Kadriorg:iin, joka sijaitsee muutaman kilometrin ydinkeskustan itäpuolella. Pienen harhailun jälkeen löysimme perille ja teimme parin tunnin kierroksen puistossa. Oikein kaunis paikka ja vaikka joka paikkaan emme koirien kanssa olleetkaan tervetulleita, voin suositella mikäli haluaa keskustan hälystä rauhoittumaan luonnon keskelle. Söimme vielä lounaan ennen satamaan siirtymistä. Tällä kertaa hyvissä ajoin ja olimme itseasiassa ensimmäisten joukossa odottamassa lähtöselvityksen alkamista.

Kaunis päivä kääntyi viime metreillä sateeksi ja taaksemme jäi lopulta tasaisen harmaa Tallinna. Matkamme alkoi olla viimeistä siirtymää vailla valmis.

Kokonaisuutena olimme kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tyytyväisiä matkan antiin. Kobe saalisti komean RYP2-sijoituksen ja Viron muotovalion tittelin. Borikselle olisimme mieluusti suoneet sen sertin, mutta jäipähän jotain tavoiteltavaa ja Kobea ei tarvitse enää välttämättä Virossa esittää. Ruoka oli hyvää, ihmiset ystävällisiä ja taas kerran koiraihmiset pitivät hienosti yhtä! Tähän joukkoon on mukava kuulua! Kiitokset menevät jälleen Pitkäsen Kirstille trimmausavusta, Kanervan Helenalle asiantuntevista ja kokemusta huokuvista vinkeistä sekä kaikille uusille tuttavuuksille, joita matkallamme jälleen solmimme. Ensi vuonna taas uusin kujein maailmalle.