torstai 19. joulukuuta 2013
lauantai 14. joulukuuta 2013
Joulukuisella metsälenkillä kaveriporukalla...
 |
| Osasto Parraksi nimetty seitsikko korkealla harjanteella katse kohti Suvipielistä. Vasemmalta Tuisku, Doris, Boris, Darja, Juuli, Spinnu ja Kobe. Kuvakompositio vääristää koko suhteita; Juuli näyttää lähes Spinnun kokoiselta ja Kobe taas pikkuruiselta takarivissä ;-) |
Lähtöpaikkamme ja tukikohtanamme toimi mainio Kennelhovi Suvipielisissä. Alussa oli tulla mutkia matkaan, kun porukan pienin, kääpiösnautseri Juuli onnistui pudota sulaan vesikuoppaan. Kuopan syvyydestä ei ollut tietoa, mutta kun maa ympäriltä oli jäinen, niin Juulilla oli suuria vaikeuksia päästä omin avuin ylös. Onneksi kuljin aivan Juulin takana ja sain nopeasti neidin ylös kuopasta, ennen kuin puolet enempää oli jo kastunut. Palasimme lähelle lähtöpaikkaamme pienelle kuivaustauolle (olihan pakkasta kuitenkin 6-7 astetta) ja taas mentiin!
Tämä lauma ja sen toiminta on hienoa katseltavaa! Ei merkkiäkään mistään asemien hakemisesta vaan kaikki toimivat laumadynamiikan mukaan eikä kenelläkään ole tarvetta isotella tms. Ja Kobe nauttii suunnattomasti kun saa sydämensä kyllyydestä kirmata Kirstin tyttöjen kanssa. Hieno lenkki!
maanantai 9. joulukuuta 2013
Koiraharrastusvuosi 2013
Perheemme koiraharrastusvuosi alkaa olla viimeisiä näyttelyitä ja kokeita myöten paketissa. Vuoteen mahtui niin onnen tunteita kuin murheen alhojakin - aivan kuin elämä pienoiskoossa.
Vuosi aloitettiin Lahden ryhmänäyttelystä tammikuussa. Sekä Boris että Kobe olivat kehässä, joten pahimmassa (tai parhaimmassa) tapauksessa minunkin handlerin taitojani (ruah!) tarvittaisiin. Tuomarina oli Marianne Holm. Ainoastaan omat koiramme olivat lopulta mittelemässä ROP-sijoituksesta. Minä esitin Kobea ja Sari Borista. Kuvaavaa oli tuomarin kommentti Sarille PU-kehässä: "Etkö sä haluaisi, että tuo toinen uros voittaa? Sijoitan sen silti ykköseksi." Tämän korkeampaa luottamuslausetta handleri ei voi toiminnasta saada?! :-) Eli todistettavasti olen virallisessa näyttelyssä handlannut koiran ROPiksi. Toisaalta näyttelyssä arvostellaan koiraa - ei esittämistä tai esittäjää. Kobe hoiti homman tyylikkäästi kotiin minun näyttelyhihnan päässä heilumisestani huolimatta. Tämä oli Koben ensimmäinen serti ja samalla Koben ensimmäinen näyttely vuoteen, joka oli samaisessa näyttelyssä 2012.
Helmikuussa piipahdimme Klaukkalassa venäjänmustaterrierien jalostustarkastuksessa sekä seurasimme ulkomuototuomarien koulutustilaisuutta sekä koearvostelua! Sekä Boris että Kobe saivat jalostustarkastaja Harry Tastilta arvion: "Suositellaan ulkomuodon osalta jalostukseen: Kyllä."
Hyvä tahti Koben näyttelytoiminnassa sai seurakseen Euran VSP-sijoituksen ja toisen sertin maaliskuun alussa. Tuomarina Nikolay Sedykh Venäjältä.
Kolmannen sertin ja Suomen Muotovalio -tittelin kimppuun käytiin huhtikuussa kevättulvien keskellä Kankaanpäässä. Hienon esiintymisen päätteeksi ROP-sijoitus, 3. serti ja FI MVA -titteli belgialaisen Rita Reyniers tuomaroidessa. Kolme näyttelyä - kolme sertiä ja tittelirivi uusiksi! Hyvä Kobe ja Sari!!! Kobe on vuoden aikana kehittynyt hitaasti, mutta varmasti. Toisin kuin Boris, joka oli jo hyvin nuorena ns. "valmis", Kobe on pikkuhiljaa hivuttautunut "isoveikkansa" rinnalle niin ulkomuodossa kuin luonteen lujuudessakin. Boris on Kobelle erittäin tärkeä lauman jäsen ja Kobe onkin usein vähän "hukassa", mikäli joutuu esim. lenkille ilman Borista.
Maaliskuussa posti toi myös virallisen kennelnimiuutisen. Kasvatustoimintamme tulisi jatkossa tapahtumaan Kennel Karvanverran -nimellä. Tätä kasvatustyötä silmällä pitäen perheeseemme liittyi Zornoi-kennelistä narttupentu Rina maaliskuun alussa. Sijoituskodin etsintä päättyi huhtikuun alussa kun Elina Riihimäeltä otti Rinan perheensä toiseksi koiraksi siperianhusky Awan kaveriksi. Kaikki näytti menevän hienosti ja ehdimme kuukauden aikana kiintyä kovasti reippaaseen Rinaan.
Huhtikuun alussa Kennelliitosta kuului iloisia terveystulosuutisia, kun Koben lonkka- ja kyynärpäätulokset julkaistiin: A/A ja 0/0! Hieno juttu!
Elämässä ei kuitenkaan kaikki mene omien suunnitelmien mukaan ja jokin suurempi suunnitelma oli myös Rinan varalle, sillä kuukauden kuluttua Riihimäelle kotiutumisesta Rina alkoi ontua oikeaa takakäpäläänsä voimakkaasti. Sen liikkuminen näytti todella vaikealta. Toukokuun 10. eläinlääkäri totesi, että patellaluksaatio on todella paha ja leikkaushoitokaan ei todennäköisesti parantaisi pysyvästi Rinaa. Sen elämä tulisi olemaan leikkauksesta toiseen toipumista. Raskas päätöksemme oli, ettemme halua sellaista elämää rakkaalle koirallemme vaan valitsimme armeliaimman vaihtoehdon. Rina nukkui ikiuneen samana päivänä Sarin, Elinan ja Kirstin saatellessa tyttömustiksemme viimeiselle matkalleen.
Kesäkuussa Boriksen yli vuoden mittainen TOKO-tauko päättyi Kirstulan koirakentällä kun Sari saalisti ensimmäisen AVO-1 -tuloksen 166 pisteellä. Se sytytti treenaamaan lisää ja nopeaan tahtiin heinäkuussa kaksi AVO-2 -tulosta. Mutta se toinen ykkönen antoi vielä odottaa itseään...
Kesäkuussa julkistettiin lopulta myös Kerry&Vehnä-kerhon Vuoden 2012 TOKO-vehnä kilpailun tulokset. Spinnulle komea hopeasija tasapistein voittajan kanssa! Voittajalla oli yhdestä ylimääräisestä kisasta parempi tulos kuin Spinnulla, mutta upea suoritus Spinnulta ja Eveltä! Upeaa!
Kesäloman alkajaisiksi suuntasimme perinteiselle ulkomaannäyttelyreissulle. Tällä kertaa etelänaapuriin Viroon. Tavoitteena oli hankkia kahdessa näyttelyssä sekä Borikselle että Kobelle Viron muotovalion tittelit. Lähtömanööverit olivat legendaarisia ja siitä kirjoitinkin melko kuvailevasti aikaisemmin tässä blogissa. Kobe oli voitokas molemmissa näyttelyissä, saavutti EE MVA -tittelin ja Boriksen osaksi jäi tällä kertaa palata kotiin ilman saavutuksia. Matka oli kokonaisuudessa todella mukava ja mieleenpainuva. Virosta jäi mukava fiilis.
Syyskuu toi myös uuden pennun! Zar's Aleksej - kennelistä liittyi Elsaksi ristitty narttumustis kenneliimme. Elina sai uuden sijoituspennun ja kasvatustyömme uusi airut aloitti elämänsä omien ihmistensä kanssa Riihimäessä. Toivottavasti tällä kertaa onni on puolellamme ja Elsa saa elää pitkän ja onnellisen elämän!
Elokuussa Eve otti harjoitus- ja kilpailuvastuun Boriksen TOKOssa. Ensimmäisessä kisassa 11.8. vielä haettiin asetelmia ja yhteistyön sujuvuutta 137 pisteen suorituksella, mutta seuraavassa Etelä-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruuskokeessa räjähti: Boriksen ennätyspisteet 173,5 pistettä ja hieno ykköstulos. Viimeistä kahta ykköstulosta ennen TK2-titteliä jahdattiin vielä Lempäälässä (143,5 p) ja Nokian Eino-myrskyn keskellä (152 p). Kunnes 23.11. Janakkalassa vuoden tavoite tuli saavutettua: 171 pistettä, AVO1-tulos ja koulutustunnus TK2. Eve ja Boris treenasivat koko syksyn ahkerasti ulkokentillä ja sisähallissa, joten tämän saavutuksen suo mitä mieluisammin tälle hienolle koirakolle.
Entäpä rakas vehnäpullamme Spinnu? Spinnu keskittyi vapaaherran elämään, jahtaamaan mökillä sammakoita, peuhaamaan lumessa, ylipäätään elelemään vehnäherroiksi ja esiintymään Match Showssa Miemaalassa, Tuulosessa, Kaupunginpuistossa ja muutamassa muussakin paikassa. Kertaakaan ei Spinnu lähtenyt tyhjin tassuin kotiin. Ensi vuonna Spinnu täyttää kahdeksen vuotta ja suunnitelmissa on esittää Spinnua useammassakin näyttelyssä veteraaniluokassa. TOKO-treenit Koben kanssa jatkuvat niinikään tavoitteena TK1 ja Boris on jo aloittanut VOI-luokan treenit. Eikä varmaan PK-lajejakaan ole ensi vuodelta unohdettu...
Alkusyksystä Boriksen eturauhasvaivat pahenivat. Boris pissaili verta ja istuminen alkoi näyttä kivuliaalta. Samoin ylös neljälle jalalle nouseminen. Päädyimme eläinlääkärin kanssa neuvoteltuamme, että kivesten poisto on varmin ja pysyvin keino päästä eturauhasongelmista eroon. Leikkaus sujui hyvin, siitä toipuminen vielä paremmin ja sen koommin eivät ole rauhaset vaivanneet. Viisas päätös, semminkin kun Boriksen näyttelyura on muutenkin paketissa. Ja jalostukseen Borista ei muutenkaan olla käyttämässä.
Oma henkilökohtainen MH-ura otti jälleen askeleen eteenpäin kun 15-hengen motivoitunut MH-kuvauksen A-toimihenkilö (eli testinohjaaja) kandidaatit kokoontuivat Porvoon lähelle Lapinjärvelle viikonlopun mittaiselle kurssille. Vaihtelevassa säässä vietimme pitkiä päiviä ulkona testinohjaajan tehtäviä opiskellen ja harjoitellen. Harjoittelut alkavat heti kevään ensimmäisten kuvausten ilmestyessä kalenteriin. Sain jo kutsun Vehnä&Kerry-kerhon omaan kuvaukseen Porvooseen huhtikuussa 2014.
Tiivistetään vielä kauden saavutukset:
Kiitos kaikille harastuksissamme mukana olleille, meitä kannustaneille, kanssakilpailijoille, ystäville ja tutuille tästä vuodesta! Erityiskiitos kuuluu jälleen mentorillemme ja treenikaverille Kirstille vinkeistä, ohjeista, trimmiavusta, lenkkiseurasta ja ystävyydestä! Tästä jatketaan kohti uusia seikkailuja!
Vuosi aloitettiin Lahden ryhmänäyttelystä tammikuussa. Sekä Boris että Kobe olivat kehässä, joten pahimmassa (tai parhaimmassa) tapauksessa minunkin handlerin taitojani (ruah!) tarvittaisiin. Tuomarina oli Marianne Holm. Ainoastaan omat koiramme olivat lopulta mittelemässä ROP-sijoituksesta. Minä esitin Kobea ja Sari Borista. Kuvaavaa oli tuomarin kommentti Sarille PU-kehässä: "Etkö sä haluaisi, että tuo toinen uros voittaa? Sijoitan sen silti ykköseksi." Tämän korkeampaa luottamuslausetta handleri ei voi toiminnasta saada?! :-) Eli todistettavasti olen virallisessa näyttelyssä handlannut koiran ROPiksi. Toisaalta näyttelyssä arvostellaan koiraa - ei esittämistä tai esittäjää. Kobe hoiti homman tyylikkäästi kotiin minun näyttelyhihnan päässä heilumisestani huolimatta. Tämä oli Koben ensimmäinen serti ja samalla Koben ensimmäinen näyttely vuoteen, joka oli samaisessa näyttelyssä 2012.
Helmikuussa piipahdimme Klaukkalassa venäjänmustaterrierien jalostustarkastuksessa sekä seurasimme ulkomuototuomarien koulutustilaisuutta sekä koearvostelua! Sekä Boris että Kobe saivat jalostustarkastaja Harry Tastilta arvion: "Suositellaan ulkomuodon osalta jalostukseen: Kyllä."
Hyvä tahti Koben näyttelytoiminnassa sai seurakseen Euran VSP-sijoituksen ja toisen sertin maaliskuun alussa. Tuomarina Nikolay Sedykh Venäjältä.
Kolmannen sertin ja Suomen Muotovalio -tittelin kimppuun käytiin huhtikuussa kevättulvien keskellä Kankaanpäässä. Hienon esiintymisen päätteeksi ROP-sijoitus, 3. serti ja FI MVA -titteli belgialaisen Rita Reyniers tuomaroidessa. Kolme näyttelyä - kolme sertiä ja tittelirivi uusiksi! Hyvä Kobe ja Sari!!! Kobe on vuoden aikana kehittynyt hitaasti, mutta varmasti. Toisin kuin Boris, joka oli jo hyvin nuorena ns. "valmis", Kobe on pikkuhiljaa hivuttautunut "isoveikkansa" rinnalle niin ulkomuodossa kuin luonteen lujuudessakin. Boris on Kobelle erittäin tärkeä lauman jäsen ja Kobe onkin usein vähän "hukassa", mikäli joutuu esim. lenkille ilman Borista.
Maaliskuussa posti toi myös virallisen kennelnimiuutisen. Kasvatustoimintamme tulisi jatkossa tapahtumaan Kennel Karvanverran -nimellä. Tätä kasvatustyötä silmällä pitäen perheeseemme liittyi Zornoi-kennelistä narttupentu Rina maaliskuun alussa. Sijoituskodin etsintä päättyi huhtikuun alussa kun Elina Riihimäeltä otti Rinan perheensä toiseksi koiraksi siperianhusky Awan kaveriksi. Kaikki näytti menevän hienosti ja ehdimme kuukauden aikana kiintyä kovasti reippaaseen Rinaan.
Huhtikuun alussa Kennelliitosta kuului iloisia terveystulosuutisia, kun Koben lonkka- ja kyynärpäätulokset julkaistiin: A/A ja 0/0! Hieno juttu!
Elämässä ei kuitenkaan kaikki mene omien suunnitelmien mukaan ja jokin suurempi suunnitelma oli myös Rinan varalle, sillä kuukauden kuluttua Riihimäelle kotiutumisesta Rina alkoi ontua oikeaa takakäpäläänsä voimakkaasti. Sen liikkuminen näytti todella vaikealta. Toukokuun 10. eläinlääkäri totesi, että patellaluksaatio on todella paha ja leikkaushoitokaan ei todennäköisesti parantaisi pysyvästi Rinaa. Sen elämä tulisi olemaan leikkauksesta toiseen toipumista. Raskas päätöksemme oli, ettemme halua sellaista elämää rakkaalle koirallemme vaan valitsimme armeliaimman vaihtoehdon. Rina nukkui ikiuneen samana päivänä Sarin, Elinan ja Kirstin saatellessa tyttömustiksemme viimeiselle matkalleen.
Kesäkuussa Boriksen yli vuoden mittainen TOKO-tauko päättyi Kirstulan koirakentällä kun Sari saalisti ensimmäisen AVO-1 -tuloksen 166 pisteellä. Se sytytti treenaamaan lisää ja nopeaan tahtiin heinäkuussa kaksi AVO-2 -tulosta. Mutta se toinen ykkönen antoi vielä odottaa itseään...
Kesäkuussa julkistettiin lopulta myös Kerry&Vehnä-kerhon Vuoden 2012 TOKO-vehnä kilpailun tulokset. Spinnulle komea hopeasija tasapistein voittajan kanssa! Voittajalla oli yhdestä ylimääräisestä kisasta parempi tulos kuin Spinnulla, mutta upea suoritus Spinnulta ja Eveltä! Upeaa!
Kesäloman alkajaisiksi suuntasimme perinteiselle ulkomaannäyttelyreissulle. Tällä kertaa etelänaapuriin Viroon. Tavoitteena oli hankkia kahdessa näyttelyssä sekä Borikselle että Kobelle Viron muotovalion tittelit. Lähtömanööverit olivat legendaarisia ja siitä kirjoitinkin melko kuvailevasti aikaisemmin tässä blogissa. Kobe oli voitokas molemmissa näyttelyissä, saavutti EE MVA -tittelin ja Boriksen osaksi jäi tällä kertaa palata kotiin ilman saavutuksia. Matka oli kokonaisuudessa todella mukava ja mieleenpainuva. Virosta jäi mukava fiilis.
Syyskuu toi myös uuden pennun! Zar's Aleksej - kennelistä liittyi Elsaksi ristitty narttumustis kenneliimme. Elina sai uuden sijoituspennun ja kasvatustyömme uusi airut aloitti elämänsä omien ihmistensä kanssa Riihimäessä. Toivottavasti tällä kertaa onni on puolellamme ja Elsa saa elää pitkän ja onnellisen elämän!
Elokuussa Eve otti harjoitus- ja kilpailuvastuun Boriksen TOKOssa. Ensimmäisessä kisassa 11.8. vielä haettiin asetelmia ja yhteistyön sujuvuutta 137 pisteen suorituksella, mutta seuraavassa Etelä-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruuskokeessa räjähti: Boriksen ennätyspisteet 173,5 pistettä ja hieno ykköstulos. Viimeistä kahta ykköstulosta ennen TK2-titteliä jahdattiin vielä Lempäälässä (143,5 p) ja Nokian Eino-myrskyn keskellä (152 p). Kunnes 23.11. Janakkalassa vuoden tavoite tuli saavutettua: 171 pistettä, AVO1-tulos ja koulutustunnus TK2. Eve ja Boris treenasivat koko syksyn ahkerasti ulkokentillä ja sisähallissa, joten tämän saavutuksen suo mitä mieluisammin tälle hienolle koirakolle.
Entäpä rakas vehnäpullamme Spinnu? Spinnu keskittyi vapaaherran elämään, jahtaamaan mökillä sammakoita, peuhaamaan lumessa, ylipäätään elelemään vehnäherroiksi ja esiintymään Match Showssa Miemaalassa, Tuulosessa, Kaupunginpuistossa ja muutamassa muussakin paikassa. Kertaakaan ei Spinnu lähtenyt tyhjin tassuin kotiin. Ensi vuonna Spinnu täyttää kahdeksen vuotta ja suunnitelmissa on esittää Spinnua useammassakin näyttelyssä veteraaniluokassa. TOKO-treenit Koben kanssa jatkuvat niinikään tavoitteena TK1 ja Boris on jo aloittanut VOI-luokan treenit. Eikä varmaan PK-lajejakaan ole ensi vuodelta unohdettu...
Alkusyksystä Boriksen eturauhasvaivat pahenivat. Boris pissaili verta ja istuminen alkoi näyttä kivuliaalta. Samoin ylös neljälle jalalle nouseminen. Päädyimme eläinlääkärin kanssa neuvoteltuamme, että kivesten poisto on varmin ja pysyvin keino päästä eturauhasongelmista eroon. Leikkaus sujui hyvin, siitä toipuminen vielä paremmin ja sen koommin eivät ole rauhaset vaivanneet. Viisas päätös, semminkin kun Boriksen näyttelyura on muutenkin paketissa. Ja jalostukseen Borista ei muutenkaan olla käyttämässä.
Oma henkilökohtainen MH-ura otti jälleen askeleen eteenpäin kun 15-hengen motivoitunut MH-kuvauksen A-toimihenkilö (eli testinohjaaja) kandidaatit kokoontuivat Porvoon lähelle Lapinjärvelle viikonlopun mittaiselle kurssille. Vaihtelevassa säässä vietimme pitkiä päiviä ulkona testinohjaajan tehtäviä opiskellen ja harjoitellen. Harjoittelut alkavat heti kevään ensimmäisten kuvausten ilmestyessä kalenteriin. Sain jo kutsun Vehnä&Kerry-kerhon omaan kuvaukseen Porvooseen huhtikuussa 2014.
Tiivistetään vielä kauden saavutukset:
- Kobesta Suomen ja Viron muotovalio (Sari ja Marko)
- Borikselle koulutustunnus TK2 TOKOssa (Eve ja Sari)
- MH:n A-toimihenkilökurssi (testinohjaaja) (Marko)
- Vuoden 2012 TOKO-vehnä, 2. sija (Eve)
Kiitos kaikille harastuksissamme mukana olleille, meitä kannustaneille, kanssakilpailijoille, ystäville ja tutuille tästä vuodesta! Erityiskiitos kuuluu jälleen mentorillemme ja treenikaverille Kirstille vinkeistä, ohjeista, trimmiavusta, lenkkiseurasta ja ystävyydestä! Tästä jatketaan kohti uusia seikkailuja!
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Elsaa moikkaamassa
Sari kävi Even kanssa Riihimäellä moikkaamassa Elinaa ja Elsaa. Samalla reissulla siistittiin Elsan turkki sekä käytiin Spinnun ja Elsan kanssa lenkillä. Elsa oli kasvanut kovasti ja vaikutti oikein lupaavalta pennulta! Painoa oli jo n. 20 kg.
 |
| Zar's Aleksej Vania Belaja Gora eli Elsa, 4,5 kk |
lauantai 23. marraskuuta 2013
Borikselle TOKOn koulutustunnus TK2!
Vuonna 2012 kisoja oli kolme ja tulokset vain huononivat; edes kakkostulosta ei tullut kilpailukirjan kansiin.
Viime kesänä kaikki oli kuitenkin toisin; heti ensimmäisestä kisasta Hämeenlinnassa irtosi ykköstulos 166 p. Sari ohjasi Borista vielä pari kisaa kunnes Eveliina otti päävastuun Boriksen treenaamisesta ja ohjaamisesta. Ja tulosta alkoi tulla; ensimmäinen kisa meni vielä yhteistyötä harjoitellessa, mutta jo toisessa oli tuloksena Boriksen TOKO-uran parhaat pisteet 173,5. Lempäälässä ja etenkin Nokialla Eino-myrskyn keskellä ei vielä päästy kahdeksaa pistettä lähemmäksi ykköstulosta, mutta eilen siis pitkä odotus päättyi hienoon 171 pisteen suoritukseen!Boris kyllä tekee kaiken vaadittavan, mutta kehittämistä on vielä oikean vireen löytämisessä. Boris kuumenee kisatilanteessa ja keskittyminen kärsii sen myötä. Koira ns. vuotaa, joka ilmenee esimerkiksi ääntelynä ja sitä ei sääntöjen puitteissa sallita ollenkaan. Sama toistuu jäävissä liikkeissä eli liikkeestä seisomisessa ja maahanmenossa. Eilen nekin toimivat kuitenkin hienosti. Ainoastaan luoksetulo meni läpijuoksuksi.
TOKO-ura ei kuitenkaan ollut tässä: Eve ja Kirsti ovat jatkamassa harjoituksia tavoitteena Voittajaluokka ja edelleen erikois-Voittaja. TOKO-valion titteli on vain neljän ykköstuloksen päässä! Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Kuten Kirsti asian ilmaisi: unelma on vain aikataulun päässä. Niinpä.
 |
| Kirsti, Tuisku, Eve ja Boris: TK2:set. Hyvä mustat! |
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Mökillä saunomassa...
Boriksen lauantaisen TOKO-kisan (143,5 p) lähdettiin Sarin ja koirien kanssa mökille saunomaan. Saunottiinkin sitten oikein pidemmän kaavan mukaan ja sää oli mitä loistavin; ilta-aurinko maalaili viime säteilään maisemaa kun saavuimme klo 18 aikaan möksälle.
Ja kyllä löylyt maistuivatkin! Sari yritti häätää ja jättää flunssan kuusiasteiseen veteen, mutta laihoin tuloksin. Saunan päälle vielä maittava, mutta kevyt ateria, niin se alkoikin olla se lauantaivuorokausi pulkassa. Suppilovahveroita ei valitettavasti näkynyt vieläkään.
Ja kyllä löylyt maistuivatkin! Sari yritti häätää ja jättää flunssan kuusiasteiseen veteen, mutta laihoin tuloksin. Saunan päälle vielä maittava, mutta kevyt ateria, niin se alkoikin olla se lauantaivuorokausi pulkassa. Suppilovahveroita ei valitettavasti näkynyt vieläkään.
 |
| Karvakuonot Kobe, Boris ja Spinnu nauttivat syysauringon vielä hennosti lämmittävistä säteistä |
tiistai 24. syyskuuta 2013
Elsan isää ja omia ihmisiä tapaamassa Huittisissa
Meillä oli eilen harvinaislaatuinen tilaisuus käydä tapaamassa Elsan isää Ilko von Belaja Goraa livenä Sari L:n luona Huittisissa. Paikalla oli myös muita Ilkon jälkeläisten omistajia sekä tietysti Ilkon omistajat Louisa ja Christian Spirig, jotka olivat tulleet Sveitsistä hakemaan Ilkon omaa pentua Zar's Aleksej kennelistä. Louisalla ja Christianilla oli takana 2600 kilometrin ja kolmen päivän ajomatka Zürichista Huittisiin, mutta pohjoisten havumetsävyöhykkeiden syksyinen raikkaus oli jo mukavasti virkästänyt kehoa ja mieltä.Heti alkuun täytyy todeta, että oheiset kuvat eivät tee oikeutta Ilkon ulkomuodolle. Eli toivottavasti sanat kertovat tällä kertaa enemmän kuin kuvat. Kuvat ovat lähinnä muistoksi tästä reissusta. ;-)
Ilko vaikutti todella massavalta olematta kuitenkaan mitenkään pulska. Eturinta oli levein mitä olen yhdelläkään mustaterrierillä tavannut; leveä kuin ladon seinä! Ja syvä. Runko on melko neliömäinen, mutta koiran korkeuteen suhteutettuna (säkä n. 75 cm) ei kuitenkaan liian. Pää on suora ja kallon/kuonon linjat yhtenevät. Silmät olivat todella suoraan rotumääritelmästä; keskikokoiset, mantelin muotoiset ja todella tummat. Turkki hänellä on runsas ja kiharainen, ei tosin ihan karkeimmasta päästä.
Louisa ja Christian hehkuttivat molemmat Ilkon luonnetta. Ja kävihän se jo siinäkin ajassa kun siinä pihamaalla Ilkon kanssa "jubailimme", että mies on itse rauhallisuus olematta kuitenkaan mitenkään flegmaattinen. Ohi menneet hevosetkaan eivät sitä häirinneet ja ympärillä pyörineisiin pentuihin sekä kylävieraiden mustiksiin Ilko suhtautui tyynen rauhallisesti. Muutaman kerran piti sanoa vähän tiukemmin kun pennelit törmäilivät jalkoihin... Ei siis mikään tossu, vaikka osaakin ottaa iisisti. Itsevarmuus olisi ehkä se kuvaavin sana tässä kohtaa. Eli juuri sellainen kuin rotumääritelmä esittää: Kunnioitusta herättävä ja itsevarma koira. Hyvin samanlainen kuin meidän Boriksellamme.
Ilkon kanssa liikutaan paljon ja sen kyllä huomasi lihasten koosta. Iso lihasmassa oli vaikuttava. Takakulmaukset voisivat olla ehkä vähän voimakkaammatkin, mutta ehkä nekin löytyvät kun näyttelytrimmi laitetaan kuntoon. Ottaen huomioon matkan pituuden, Louisa ja Christian vaikuttivat todella pirteiltä ja mukavilta, olivat kiinnostuneita myös meidän koiristamme ja kaiken kaikkiaan oli jälleen äärimmäisen mukava laajentaa tuttavapiiriään sekä tutustua meille uusiin mustisten ystäviin.
Sen verran ollaan kasvattajan uralla alkutaipaleella että tulevaisuus näyttää, mutta intuitio sanoo, että on huomattavasti mukavampi jutella tulevien (thumbs up! ja kopkop..) kasvattien omistajien kanssa, kun on käsitys miltä pentujen vanhemmat livenä näyttävät ja tuntuvat eli mitä pennun ostajien on lupa pennuiltaan odottaa. Huono rinnastus ehkä, mutta vähän sama kuin antiikin kanssa; kun takana on tarina ja näkemys, tieto perinteestä, on siitä varmasti jollekin lisäarvoa.
Kiitos Sarille tarjoiluista ja tilaisuudesta tutustua tähän mahtavaan mustikseen ja heidän omiin ihmisiinsä!
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Match Showssa Kaupunginpuistossa
Vietimme sunnuntaisen iltapäivän Match Shown merkeissä. Hämeenlinnan koirakenttäyhdistys ry järjesti Shown perinteisessä Kaupunginpuistossa kesäteatterin kupeessa hiekkakentällä. Eve pesi ja trimmasi Spinnun edellisenä iltana ja samalla Kobe sai saksilla siistimiskierroksen omaan turkkiinsa. Kylläpä ne näyttivät taasen niin hienoilta! Eve on kehittynyt aimo harppauksen trimmaajan taidoissaan.
Suunnitelmissa oli, että Eve esittäisi Spinnun veteraaniluokassa (poikkeuksellisesti jo 7-vuotiaat pääsivät veteraaneihin), Boriksen isoissa koirissa ja minulle jäisi Koben esittäminen niinikään isojen koirien luokassa.
Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten muiden koiruuksien katsasteluun jäi mukavasti aikaa poitsujen odottaessa vielä Caddyssa. Tuttuja näkyi muutama, mutta mikään yleisön vetonaula ei Show näyttänyt olevan; väkeä oli paikalla suhteellisen harvakseltaan. Karkeasti arvioiden ehkä maksimissaan 70-80 koiraa.
Puolen tunnin odottelun jälkeen päästiin asiaan. Eve aloitti hetimmiten Spinnun kanssa veteraanikehässä ja minä odottelin Koben & Boriksen kanssa isojen koirien aloitusta. X-rotuiset aloittivat isojen kehän. Eve ehti jo pokata Spinnun kanssa veteraanien sinisten ryhmän voiton ennen kuin minun vuoroni Koben kanssa tuli. Liike meni omasta ja Evenkin mielestä ihan suhteellisen hyvin, mutta Koben esittäminen paikallaan ei ole ihan helpoin juttu - ainakaan tällaiselle kokemattomalle handlerille. Saimme hyvästä yrityksestä huolimatta ja "liikkeestä johtuen" sinisen lätkän.
Eve ja Boris olivat jälleen kuin yhtä puuta; liike vaivatonta - ei tosin kovin tehokkaan näköistä - mutta kaikin puolin mallikas esitys ja Boris todella osaa poseeraamisen ja kun vielä häntäkin heilui iloisesti koko kehäsuorituksen ajan, niin punainen lätkä oli enemmän kuin ansaittu.
Taas minun vuoroni sinisten loppukilpailussa. Siitä tulikin meidän osaltamme ennätyksellisen lyhyt. Sain kunnian kätellä tuomarin ihan ensimmäisenä! Kiitos kannatuksesta ja näkemiin! Olkaa hyvä vaan.
Eve ja Boris punaisten loppukahinaan. Tasaisen varma ja tyylikäs suoritus tuotti komean kolmossijan! Olisikohan ollut n. 15 koiraa kehässä eli ihan mallikas suoritus. BIS-kehäpaikan nappasi pitbulli.
Viimeinen koitos eli BIS-kehä, jonne siis Spinnu raivasi tiensä voittamalla veteraanien sinisten kehän. Kymmenen koiraa, kaksi kustakin ryhmästä (sinisten ja punaisten voittajat) ottivat viimeisen kerran mittaa toisistaan. Kisaa käytiin pudotusmenetelmällä eli koirakko kerrallaan käteltiin ulos kehästä. Ja yksi toisensa jälkeen sai makupalapussin ja kättelyjen kera jättää kehän. Mutta Spinnu ja Eve vaan sinnittelivät mukana. Spinnu oli oma täräkkä itsensä, häntä heilui iloisesti kun Eve huolehti etteivät makupalat lopu Spinnulta. Mikäs siellä oli vehnäherramme napostella ja pönötellä!
Kun kuudeskin koirakko siirtyi katsomon puolelle Spinnu&Eve-koirakon yhä jatkaessa kisaa, oli selvää että palkintosija (1-4) olisi jo ns. plakkarissa. Ja vielä kolmaskin sija vähintään.... Ja lopulta ikuisuudelta tuntuva jännitys laukesi: Spinnulle komea BIS3 sijoitus! Wohoo! Hienoa! Päivän voittajaksi valikoitui faaraokoira, toisen sijan nappasi musta kääpiövillakoira ja neljäs ja viimeinen palkintokorokepaikka X-rotuiselle.
Ja palkinnot. Niitä ropisi runsain mitoin: Spinnulle sinisten veteraanien ykköspaikalta, Boris PUN3:lta sekä tietysti kirsikkana kakussa Spinnun BIS3-sijoituksesta. Makupaloja, lahjakortteja, leluja, ruokaa, makupalapussi ja paljon muuta sälää. 21 euron näyttelymaksujen jälkeen jäimme taatusti voitolle.
Hieno päivä, jonka päätteeksi kävimme Even kanssa vielä sunnuntailounaalla ja -kahvilla keskustassa. Evelle onnittelut hienosta poitsujen esittämisestä sekä kiitokset koirien puunaamisesta vielä myöhään lauantai-iltana. Kyllä kannatti.
perjantai 13. syyskuuta 2013
Elsa onnellisesti kotona!
Elsa (Zar's Aleksej Vania Belaja Gora) kotiutui tänään Huittisista Lehmuksen Sarin hellästä huomasta. Sara-narttu hoiti emän tehtävänsä enemmän kuin mallikkaasti ja antoi mahtavan startin tälle pikkuiselle sydäntenmurskaajalle! Onnea ja menestystä Elina! Kanssanne tästä pienestä koiran alusta kasvaa vielä mahti-mustis! Olet tehnyt loistavan valinnan - kerran mustis, aina mustis!
lauantai 31. elokuuta 2013
Ylpeänä esitämme: Zar's Aleksej Vania Belaja Gora "Elsa"
Tässä se nyt on. Tuorein laumamme jäsen, joka kotiutuu sijoitukseen Riihimäelle Elinan ja hänen perheensä iloksi syyskuun puolessa välissä. Kennellimme kantanarttu kantaa komeaa virallista nimeä ja Urban dictionaryn määritelmä Vania-nimestä kuvastaa hyvin tätä kaunotarta. Kutsumanimeksi Elinan lapset valitsivat Elsan.
Kasvattaja Sari Lehmuksen kuvaamaa videota pentueen ja emän kesäisestä päivästä
 |
| Zar's Aleksej Vania Belaja Gora "Elsa" |
Borikselle toinen ykköstulos TOKO AVO-luokassa
Boris kirjautti tänään hienot pisteet TOKO:ssa Hattulassa. Eveliinan tarkassa ohjauksessa pisteet olivat lopulta 173,5 pistettä! Tuomaroimassa Riikka Pulliainen.
Pisteet jakautuivat seuraavasti:
Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen taluttimetta: 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9,5
Luoksetulo: 7,5
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8
Noutaminen: 8
Kauko-ohjaus: 10
Estehyppy: 7
Kokonaisvaikutus: 10
Eli kertoimet huomioiden yhteensä 173,5 pistettä. Ykköstuloksen raja on 160 pistettä. Luokassa kilpaili 12 muuta koirakkoa ja tällä pistemäärällä heltisi komea pronssisija! Palkintoja Muurlan (hattivatti)pelti-Muumimuki ;-) sekä Borikselle nameja.
Hyvä Eve ja Boris!
PS. Olin luvannut Evelle euron jokaisesta pisteestä, jos ykkösrajan tulos ylittyy... Köyhdyin siis ihan kiitettävästi.
 |
| Päivän kolmoset komealla ykköstuloksella! |
 |
| Evelle ja Borikselle 2. ykköstulos ja Kirstille & Tuiskulle 1. ykköstulos AVO-luokassa! |
Pisteet jakautuivat seuraavasti:
Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen taluttimetta: 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9,5
Luoksetulo: 7,5
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8
Noutaminen: 8
Kauko-ohjaus: 10
Estehyppy: 7
Kokonaisvaikutus: 10
Eli kertoimet huomioiden yhteensä 173,5 pistettä. Ykköstuloksen raja on 160 pistettä. Luokassa kilpaili 12 muuta koirakkoa ja tällä pistemäärällä heltisi komea pronssisija! Palkintoja Muurlan (hattivatti)pelti-Muumimuki ;-) sekä Borikselle nameja.
Hyvä Eve ja Boris!
PS. Olin luvannut Evelle euron jokaisesta pisteestä, jos ykkösrajan tulos ylittyy... Köyhdyin siis ihan kiitettävästi.
torstai 8. elokuuta 2013
Kobe-brändi laajenee!
Ystävämme bongasivat Kobe-brändin uusimman ilmentymän kesäisestä Raumalta:
Ensin he epäilivät, että Sarilta oli lopullisesti käämit kärähtäneet Koben kanssa treenatessa, mutta päin vastoin; Kobe on varsinainen metsäohjus ja on kansallisomaisuutemme keskellä enemmän kuin kotonaan! Käykäähän maistamassa ja kommentoikaa oliko hintansa väärti!
 |
| Että oikein ylellistä herkkua tarjolla... |
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Jännittäviä aikoja
Kasvatustyömme kannalta elämme jännittäviä aikoja. Heinäkuun lopulla on odotettavissa toivottavasti iloisia pentu-uutisia ja pääsemme jatkamaan siihen mihin viimeksi jäimme. Stay tuned!
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Ensimmäinen Viron näyttelyturnee: Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja menestystä!
Jokainen tarina on prologinsa ansainnut. Niin tämäkin. Alku aina hankala - lopussa kiitos seisoo. Näitähän riittää. Tarinamme alku voisi itsessään jo olla yhden blogipostauksen arvoinen, eikä sitä nytkään voi oikein yhdellä lauseella ohittaa; sen verran ainutkertainen ja varmuudella muistoja herättävä starttimme tälle reissulle oli.
Prologi
Me olemme Sarin kanssa samanlaisia matkaajia; aikataulujen, varusteiden, varausten, reittien, lippujen, lappujen jne. on oltava valmiina hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. Varusteet, niiden kunto ja riskit ylipäätään pyritään minimoimaan. Ja kaikkeen pitää varautua. Pelastusvene puuttuu, mutta melkein kaikki oli nytkin valmiina autossa odottamassa edellisenä iltana. Pesin jopa auton, että olisi sitten oikein kaikki viimeisen päälle kun Karvanverran-konklaavi kerrankin lähtee Baltiaa valloittamaan. Ja pyyhin pölyt kojelaudalta. Aikataulut oli moneen kertaan tarkistettu ja navigaattorit testattu ennen lähtöä. Hyvillä mielin siis yöunille ja aamullahan olisi sitten hyvää aikaa tehdä viimeisen työpäivän tehtävät ennen lomaa alta pois ja laittaa henkilökohtaiset varusteet kuntoon.
Lähtöpäivän aamu. Aamupalan jälkeen olin koti-officella jo puoli kahdeksalta työn touhussa. Laskin, että pari tuntia riittää viimeisiin duuneihin ennen lähtöä ja jää vielä aikaa pakata ja käydä tankkaamassa auto.
Laitetaanpa filmi tässä kohtaa pauselle. Suurimmalla osalla meistä tavallisista kuolevaisista on elämässään hetki, jolloin tuntee ja tajuaa mokanneensa oikein totaalisen perusteellisesti. Ainakin minulla on. Useampikin. Nyt se otsasuonet laajentava ja kuristusotteelta tuntuva hetki sattui Sarille. Sattumalta papereita vilkaistessaan Sari huomasi Viking Expressin lähtöajan olevan itseasiassa Tallinnaan saapumisaika. Laiva ei lähdekään klo 14, vaan on Tallinnassa klo 14. Lähtöaika onkin 11.30. Siihen on enää tasan kaksi tuntia. Lähtöselvityksessä on oltava viimeistään puoli tuntia ennen lähtöaikaa. Siihen on enää puolitoista tuntia. Paniikki valtaa mielen. Vilkaisu kelloon. Lihakset eivät usko, että lähtökäsky aivoista on jo tullut perille parisataa millisekuntia sitten.
Sari ilmestyy työhuoneeni ovelle ihmeen rauhallisena. "Taisi tulla aikatauluumme pieni muutos", hän toteaa yllättävän rauhallisella äänellä. "Noh, mikäs sitten?, kysäisen ja ajattelin, että jotain on kateissa tai koirilla on jotain viime hetken häikkää ja lähtö viivästyy hetken. "Meidän lähtöaikamme onkin perilletuloaika!"
Enempää ei tarvitsekaan sanoa. Nappaan kaikki irrallaan lojuvat laturit, matkakassin, syöksyn vaatekaapille ja kiskon sieltä mitä käteen sattuu osumaan. Olennaiset ja epäolennaiset varusteet katoavat kassin uumeniin. Viiden minuutin kuluttua en muista tuon taivaallista mitä olen matkaani hamstrannut. Passi, missä on passi? Missä on Sari? "Nyt pitää mennä!!!", kajautan samalla kun jo roudaan eteiseen kasattuja kasseja ja nakkaan ne Caddyn ovesta sisään. Boris ja Kobe tuntuvat tajuavan kiireen merkityksen ja ovat suurinpiirtein takakontin luona odottamassa kyytiin pääsyä. "Mutta missä on Sari...?!?!" Pitäisi olla menossa jo.... Suihkussa. Ei voi olla! Nyt ei ehditä enää millään. Tukka märkänä vaatteet kainalossa sinkoilemme sinne tänne epätoivoisesti keräilleen kaikkia mahdollisia kamoja mitä käteen sattuu löytymään. Olen mielestäni jo valmis lähtemään ja ikään kuin itsestäänselvyytenä vielä kerron kiireestä Sarille. Olen jo autossa - Saria ei näy missään. Sekunnit kuluvat, niistä muodostuu minuutti - toinen ja kolmas... Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua huohottava, uikuttava, lähes itkevä siippani ilmestyy autoon. Ovi on vielä auki kun kaasutan matkaan.
Seuraava huolenaihe ei olekaan satamaan ehtiminen, vaan polttoaine, joka näyttää enää sadalle kilometrille riittävää matkaa. Ajan reilua ylinopeutta moottoritielle ja matka etenee vauhdikkaasti 150-160 km/h. Polttoaine on kuitenkin nyt suurin uhka. Matka jää joka tapauksessa sikseen jos polttoaine loppuu. Ottaako riski ja yrittää nopeammin perille vai pysähtyäkö tankkaamaan? Vaikea päätös. Teemme jälkimmäisen ja pysähdymme Keimolanportin Nesteelle. Seuraava ongelma iskee kuin miljoona volttia: yhdestäkään mittarista ei saakaan dieseliä: "Laatuvirhe. Kyseinen laatu ei ole tankattavissa." Syöksymme matkaan. Kallisarvoisia sekunteja on kuitenkin tankkaukselle uhrattava.
Seuraava yritys Mannerheimintiellä. Nyt toimii. Kymmenen litraa mahdollisimman nopeasti ja taas radalle. Edessä on ruuhkaa ja lisää ruuhkaa. Eduskuntatalon kohdalla matka pysähtyy kokonaan. Kello on 10.45. Tunteiden vuoristorata alkaa. Hetken elänyt toivo on kääntynyt epätoivoksi. Miksi meidän lähtömme yritetään estää? Onko tämä enne? Joutuisiko ilman meitä lähtevä laiva onnettomuuteen ja meidät olisi näin tarkoitus pelastaa? Vajoamme synkimpiin mietteisiin. Hiiitaaasti jono etenee kohti Erottajaa ja monet vihreät valot ehtivät vaihtua punaisiin ennen kuin oma vuoromme ohittaa risteys osuu kohdalle. Matkanteko on töksähtelevää ja vähän väliä mustispoitsut törmäilevät häkkinsä seiniin ja toisiinsa. Pahaa tekee. Sari ilmoittaa: "kohta tulee oksennus". Paha olo alkoi saada fyysisiä olomuotoja. Eihän tämä kenenkään syy ole ja olisinhan itsekin voinut varmistaa aikataulun moneen kertaan. Itsesyytöksiä, syytöksiä ja ilkeitä kommentteja sinkoilee mielessä ja ilmassa. Vuoden kiroilukiintiö täyttyy puolessa tunnissa.
Savoy-teatterin kohdalla Sari soittaa Viking Linen lähtöselvitykseen. Kello on jo 11.05. Laivan lähtöön on enää 25 minuuttia ja liikenne seisoo edelleen Pohjois-Esplanadilla. Lähtöselvitys on kuulemma viimeistään 11.10 hoidettava loppuun ja selvitystiskit sulkeutuvat tuolloin. 11.08 pääsemme Kauppatorin rantaan. Ruuhka alkaa helpottaa. Olisiko sittenkin mahdollista selvitä. Viimeinen risteys ja pääsemme kiihdyttämään kohti terminaalia. Valitsemme kuitenkin väärän reitin ja jäämme rekkojen tukkimaan risteykseen toisen auton taakse. Huidon ja tööttäilen autoa sivuun ja teen uhkarohkean koukkauksen kahden rekan välistä. Kello on jo kuitenkin 11.15. Viimeinen suora ennen C-porttia. Autoja ainakin näkyy vielä jonossa. Kaikkia ei ole siis selvitetty laivaan. Viimeinen tien tukkeena oleva henkilöauto tajuaa väistyä tieltämme ja samalla olemmekin jo lähtöselvitysporttien luona kadun toisella puolella. Mutta olisiko tiskillä enää ketään selvittämässä meitä matkaan? Portti on kuitenkin auki. Kaasutan kaiken mitä Caddysta irti lähtee ja huomaamme portin olevan vielä miehitetty.
"Vieläkö ehditään?", oli ensimmäinen kysymyksemme kuin yhdestä suusta. Kello on 11.17 kun passit ja matkavahvistus katoavat luukusta sisään ja saamme luvan ajaa jonoon. Käsittämätön helpotuksen ja epäuskon tunne valtaa molempien mielen. Ehdimmekö sittenkin? Sittenkin? Onko matkallamme jokin suurempi tarkoitus, koska meidän haluttiin ehtivän mukaan? Uskallan hengittää normaalisti ensimmäisen kerran kahteen tuntiin ja armelias tunne selviämisestä valtaa molempien olemuksen. Uskomatonta, mutta kaikkien käänteiden jälkeen me ehdimme sittenkin ajoissa lautalle. Lähes samantien sain käskyn ohjata Caddy Viking Xpressin uumeniin. Matkamme voisi oikeasti alkaa.
Haapsalu
Purimme tuntojamme kahvin ja virvokkeiden ääressä laivamatkan ajan. Matka tuntui huomattavan kevyeltä ja mikään kiire tai vastoinkäymiset eivät tuntuisi tämän rinnalta enää miltään. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni autolla Tallinnassa, mutta monet muut eivät. Liikenne oli todella jumissa ja olin ollut siinä uskossa, ettei navigaattorista löytynyt Viron karttaa. (Tämä olettamus osoittautui lopuksi vääräksi - kuten matkan teemaan kuului...) Eikä dataroaming jostain syystä toiminut iPhonessa, jossa olisi ollut sopiva karttasofta. iPadissa toimi, mutta siinä taas ei ollut karttasoftaa. Oli siis luotettava Nokian navigointisoftaan ja karttaan. Mielestäni se kaiken jonottamisen ja liikenteessä seisoskelun jälkeen ohjasi omituiselle reitille, mutta sinne mentiin. Ja ajoin tietenkin sitten Pärnu-tien ohi. Toisella kerralla osui ja lähes parin tunnin jonottelun ja liikenteessä sohlailun jälkeen olimme oikealla reitillä matkalla kohti Haapsalua.
Koirat eivät olleet päässeet jaloittelemaan lähes kuuteen tuntiin, joten pysähdyimme heti Tallinnan ulkopuolelle, pienelle puistoaluelle käyttämään pojat tarpeillaan ja juomassa. Hyvää teki tauko meillekin.
Matka sujui joutuisasti ja kanssaautoilijoiden suosiollisella ajovalojen vilkuttelun avulla onnistuimme välttämään kaksi ylinopeusratsiaa Haapsaluun johtavalla tiellä. Ei meillä enää kiire ollut, joten samapa tuo.
Kello ei ollut vielä kuuttakaan kun jo saavuimme Haapsaluun. Mitään ennakkokäsitystä tai odotuksia mitä tuleman pitää ei ollut. Matkallamme havaitsimme muutamia neuvostoaikaisia ja -kuntoisia kerrostalovanhuksia, mutta muuten talot olivat pieniä omakotitaloja, joissa oli kauniisti hoidetut pihat. Yleiskuva oli siisti ja moderni. Vasta kun lähestyimme hotelliamme meren rannassa, vanha kaupunki pikku kujineen avautui eteemme. Vanh Raum on hyvin saman tyyppinen. Pikku kujia etenimme kohti viehättävää pikku hotelliamme, joka sijaitsi aivan meren rannassa ja kaikista huoneista oli taatusti merinäköala. Kamat sisään, pieni hengähdystauko ja poitsuja lenkittämään. Emme päässeet juuri ulko-ovea pidemmälle kun jostain kuului iloinen tervehdys: "Hei Sari!" Kanervan Helena ja ranskanbuldoggi Lola olivat lähteneet myös merta edemmäs kalaan. Mukavaa seuraa oli siis tiedossa huomiselle ja vielä Luigen näyttelyynkin.
Sää oli lämmin ja aurinkoinen, joten lenkitimme koiria yli tunnin. Nälkä alkoi jo tehdä tuloaan, joten palasimme viemään mustat takaisin hotellille. Käväisimme paikallisella ostarilla tekemässä edullisia vaateostoksia (koska suurin osa jäi aamun hässäkässä ottamatta mukaan) ja illastimme aivan vanhan linnan ja näyttelypaikan, vanhan Haapsalu Piiskoplinnusin vieressä pienessä Müüriääre Kohvikissa. Oikein viihtyisä pieni paikka ja hintalaatusuhde enemmän kuin kohdallaan. Suosittelemme! Ilta oli ehtinyt jo lähemmäs yhdeksää ja päätimme vielä katsastaa huomisen näyttelypaikan. Kehät olivat jo lähes valmiita ja saimme ajatuksen pystyttää näyttelyteltta ja muutkin kamat valmiiksi. Näin välttäisimme leirin perustamisen kaatosateessa, jota oli ennustettu seuraavalle päivälle. Tuumasta toimeen ja kamat kasaan. Ensimmäinen matkapäivämme päättyi puolenyön tietämillä.
Laupäeva näitus
Meteorologit olivat kerrankin valitettavan oikeassa. Edellisen illan kaunis ja lämmin sää oli vaihtunut reiluun kymmeneen lämpöasteeseen ja vihmovaan sateeseen. Eipähän olisi koirilla kuuma. Sade taukosi juuri kun lähdimme kilometrin päähän linnalle. Kehä oli vasta puoli yhdeltä, mutta sattuneista syistä olimme aivan erityisen herkkiä ajoissa olemiselle.
Sade oli piiskannut telttaamme koko yön, mutta Peten Koiratarvikkeen teltta oli pitänyt hyvin vettä - melkein. Aivan harjalta oli sen verran vuotanut, että boksit olivat hiukan kosteita. Mutta ei paljon. Homma käyntiin siis. Mukana oli myös virolainen junnunarttu ja virolaisen kasvattajan pentu. Tuomarina hollantilainen Peter van Montfoort. Koskapa sekä Kobe että Boris olivat ilmoitettu näyttelyyn, minäkin pääsin esittämään Kobea. Kehä eteni aivan minuuttiaikataulussa ja ei muuta kuin menoksi. Kobe liikkui todella näyttävästi ja vaivattomasti. Ei tietoakaan mistään perässä vetämisestä niin kuin Koben kohdalla on usein ollut asian laita. Molemmille SA:t. Kilpailuluokassa Kobe iilasi Boriksen edelle ja PU1 sekä serti! Junnunarttu jäi ilman SA:ta, joten sitten vaan pokkaamaan ROP-ruusuke sekä Viron muotovalion titteli! Wohoo! Olin kiertämässä kunniakierrosta kun Sari huuteli kehän laidalta, että "Hei, sulla ei ole koiraa!" Kobe oli onnistunut kampeamaan itsensä irti näyttelyhihnasta ja häntä heiluen tekemään tuttavuutta junnunartun kanssa. :-D
Siispä ryhmää odottelemaan. Ryhmäkilpailuissa oli lapsi ja koiraa, mies ja koiraa, junior handleria, parikilpailua, paras pikkupentu, paras pentu, paras sitä ja paras tätä. Viimeinkin 2-ryhmä pääsi kokoomakehään. Ryhmätuomarina puolalainen Monika Kuriata-Okarmus. Tämä katselikin Kobea todella pitkään ja moneen kertaan. Merkitsiköhän hän Koben? Monesti on tuomari katsellut pitkään, mutta valinnut ns. vierestä. Vieläkin uusi kierros ja taas Koben kohdalla pitkä tuumailu ja perään katsominen.
Kakkosryhmä sisään kehään. Kierros ympäri ja tuomari kierteli katselemassa kaikki koirat pariin kertaan. Ja sitten valitsemaan jatkoon menijät. Koben vierestä lähti harlekiini-dogi. No niin, se siitä sitten. Taas vietiin vierestä... Mutta ei... Kobe ja Sari otetaan sittenkin mukaan!!! Paikka kahdeksan joukossa on sittenkin totta! Vielä kierros kahdeksan parhaan kesken. Nyt Kobe laittoi vielä yhden vaihteen sisään! Parasta liikettä Kobelta ikinä...! Nyt jännäämään vain tuloksia. Nelokseksi harlekiini-dogi. Kolmas sija riisenille. Toinen... Venemaalaine must terjer. Se on meidän Kobe!!! Wohoo! Ryhmävoittajaksi ja BIS-kehään toivotellaan suomalainen dobberi. Onneksi olkoon. Mutta täydellinen päivä meille. Vielä "viralliset" pysti-photoshootit ja ansaitulle juhlaillalliselle kantapaikkaan Müüriääre Kohvikkiin. Seuraavaksi kohti Harjumaata ja Luigen näyttelyä.
Sade taukosi ja sää alkoi muutenkin kirkastua. Olimme seuraavassa hotellissa iltayhdeksältä. Vanha iso kerrostalo, joka oli muutettu hotelliksi. Ensivaikutelma ulkopuolelta ei paljoa lupaillut, mutta saimme paikallisen standardin mukaan "sviitin" eli kahden huoneen ja kylppärin huoneiston. Ihan mukava huone. Käytimme vielä Koben ja Boriksen lenkillä ja sitten olikin aika kaatua sänkyyn. Päivä oli mukava, pitkä ja vetinen, joten uni maistui.
Otto kaksi: Luige
Aamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Tyystin toisenlainen sää kuin Haapsalussa. Ennusteet povasivat jopa hellelukuja eli ei välttämättä paras näyttelysää meidän koiruleillemme. Aamupala oli runsas ja hotelli oli pullollaan koiraväkeä ja puolalaisia eläkeläisiä. Isossa ruokasalissa oli melkoinen meteteli kun huonokuuloiset vanhukset huusivat kilpaa taustalla pauhanneen musiikin kanssa. Olipahan metakka. Aamiainen maistui ja mikä tärkeintä: kahvi oli juotavaa. Vielä aamulenkki ja kokka kohti uusia seikkailuja. Näyttelypaikka ei ollut kaukana, seitsemän kilometrin päässä sijaitseva maatalousoppilaitos ja sen nurmikenttä. Saimme teltan aivan kehän laidalle ja Helena majoittui aivan naapuriin. Dobberit olisivat samassa kehässä, jossa mustiksetkin. Kätevää. Tuomarina tänään israelilainen Avi Marshak. Päivän strategia oli sangen yksinkertainen. Borikselle SA ja serti = Viron muotovalion titteli. Kobelle ei enää sertiä voisi antaa, joten se SA riittäisi. Kolmas mustis, eilisen pentu oli jäänyt kotiin, joten olimme Sarin kanssa kahdestaan kehässä.
Jälleen minuuttiaikataululla mentiin ja kehä alkoi sekunnilleen ilmoitettuun aikaan. Esitin jälleen Koben aloituskierorksella sekä luokkakisassa. Sari esitti molemmat yksilöarvostelussa. Kobelle SA. Boriksen vuoro. Mutta eih! Ei SA:ta. Ei eturintaa ja etujalat sojottivat eri suuntiin liikkeessä. Hmm.. Voihan se niinkin olla. Tarkka tuomari, joka todella kaivoi Borksen pienet puutteet esiin. Eli ei sitten valiotitteliäkään. Kobe pokkasi SA:n, luokkavoiton ja ROP-tittelin. Jossittelun varaan siis jäi, olisiko Boris saanut SA:n jos Kobe ei olisi ollut kisaamassa. Totesimme, että tuskin. Eli Kobe on parantanut olemustaan ja liikettään jatkuvasti. Samaa mieltä olivat sekä Haapsalun että Luigen tuomarit.
Taas pitkä odotus ryhmäkilpailuun. Naapurissa olivat suomalaiset kääpiöpinserikasvattajat koirineen parinkin telttakunnan voimin ja heidän kanssa tuli hyvin juttuun. He kannustivat meitä jo Haapsalussa ja niinpä vastavuoroisesti hoidimme metelin pitämisen nyt Luigessa. Samalla odotellessa tuli seurattua myös dobbereiden sekä käppänöiden kehät. Musta-hopea käppänä voisi olla seuraava koira sitten joskus... ;-)
Kakkos-ryhmän tuomarina oli tänään eilisen kehätuomari ja sama hollantilaistuomari valitsisi tänään myös BIS-voittajan. Kisa oli tänään lyhyt. Vierestä vietiin jälleen harlekiini-dogi, mutta laiskasti kuumassa ilmassa liikkunut Kobe hyytyi jo starttiviivalle. Väsy alkoi jo painaa laama-Kobeamme. Meille jäi enää kamojen kasaaminen ja paluu hotellille.
Käväisimme vielä paikallisessa supermarketissa ja ostimme ison kassillisen ruokaa. Koko komeus maksoi ainoastaan 13 euroa, joka sai jälleen kiroamaan meikäläisen ruuan hinnan. Mansikkakakkua, paistettua kanaa, puoli kiloa pastasalaattia, olutta, puolen kilon mansikkakakku. 3 litraa vichyä, paketti leipää, savujuustoa, kertakäyttöaterimet, banaaneja ja koko komeus siis 13 vaivaista euroa.
Kotiuduimme hotellille ja nautimme runsaan iltapalan. Koirat taas perinteiselle iltalenkille ja suihkun kautta unten maille. Huomenna iltalautalla kohti kotia.
Kotiin
Maanantaina nukuimme pitkään, kävimme kaikessa rauhassa lenkillä ja suunnistimme aamupalalle. Ruuhkasta ei ollut enää tietoakaan kun sekä puolalaiset että suomalaiset olivat hylänneet majapaikkansa jo edellisenä päivänä. Ihana rauha.
Meillä oli hotellilta lähdön jälkeen reilusti aikaa, joten päätimme suunnistaa Tallinnan suurimpaan ja parhaiten hoidettuun puistoon Kadriorg:iin, joka sijaitsee muutaman kilometrin ydinkeskustan itäpuolella. Pienen harhailun jälkeen löysimme perille ja teimme parin tunnin kierroksen puistossa. Oikein kaunis paikka ja vaikka joka paikkaan emme koirien kanssa olleetkaan tervetulleita, voin suositella mikäli haluaa keskustan hälystä rauhoittumaan luonnon keskelle. Söimme vielä lounaan ennen satamaan siirtymistä. Tällä kertaa hyvissä ajoin ja olimme itseasiassa ensimmäisten joukossa odottamassa lähtöselvityksen alkamista.
Kaunis päivä kääntyi viime metreillä sateeksi ja taaksemme jäi lopulta tasaisen harmaa Tallinna. Matkamme alkoi olla viimeistä siirtymää vailla valmis.
Kokonaisuutena olimme kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tyytyväisiä matkan antiin. Kobe saalisti komean RYP2-sijoituksen ja Viron muotovalion tittelin. Borikselle olisimme mieluusti suoneet sen sertin, mutta jäipähän jotain tavoiteltavaa ja Kobea ei tarvitse enää välttämättä Virossa esittää. Ruoka oli hyvää, ihmiset ystävällisiä ja taas kerran koiraihmiset pitivät hienosti yhtä! Tähän joukkoon on mukava kuulua! Kiitokset menevät jälleen Pitkäsen Kirstille trimmausavusta, Kanervan Helenalle asiantuntevista ja kokemusta huokuvista vinkeistä sekä kaikille uusille tuttavuuksille, joita matkallamme jälleen solmimme. Ensi vuonna taas uusin kujein maailmalle.
Prologi
Me olemme Sarin kanssa samanlaisia matkaajia; aikataulujen, varusteiden, varausten, reittien, lippujen, lappujen jne. on oltava valmiina hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. Varusteet, niiden kunto ja riskit ylipäätään pyritään minimoimaan. Ja kaikkeen pitää varautua. Pelastusvene puuttuu, mutta melkein kaikki oli nytkin valmiina autossa odottamassa edellisenä iltana. Pesin jopa auton, että olisi sitten oikein kaikki viimeisen päälle kun Karvanverran-konklaavi kerrankin lähtee Baltiaa valloittamaan. Ja pyyhin pölyt kojelaudalta. Aikataulut oli moneen kertaan tarkistettu ja navigaattorit testattu ennen lähtöä. Hyvillä mielin siis yöunille ja aamullahan olisi sitten hyvää aikaa tehdä viimeisen työpäivän tehtävät ennen lomaa alta pois ja laittaa henkilökohtaiset varusteet kuntoon.
Lähtöpäivän aamu. Aamupalan jälkeen olin koti-officella jo puoli kahdeksalta työn touhussa. Laskin, että pari tuntia riittää viimeisiin duuneihin ennen lähtöä ja jää vielä aikaa pakata ja käydä tankkaamassa auto.
Laitetaanpa filmi tässä kohtaa pauselle. Suurimmalla osalla meistä tavallisista kuolevaisista on elämässään hetki, jolloin tuntee ja tajuaa mokanneensa oikein totaalisen perusteellisesti. Ainakin minulla on. Useampikin. Nyt se otsasuonet laajentava ja kuristusotteelta tuntuva hetki sattui Sarille. Sattumalta papereita vilkaistessaan Sari huomasi Viking Expressin lähtöajan olevan itseasiassa Tallinnaan saapumisaika. Laiva ei lähdekään klo 14, vaan on Tallinnassa klo 14. Lähtöaika onkin 11.30. Siihen on enää tasan kaksi tuntia. Lähtöselvityksessä on oltava viimeistään puoli tuntia ennen lähtöaikaa. Siihen on enää puolitoista tuntia. Paniikki valtaa mielen. Vilkaisu kelloon. Lihakset eivät usko, että lähtökäsky aivoista on jo tullut perille parisataa millisekuntia sitten.
Sari ilmestyy työhuoneeni ovelle ihmeen rauhallisena. "Taisi tulla aikatauluumme pieni muutos", hän toteaa yllättävän rauhallisella äänellä. "Noh, mikäs sitten?, kysäisen ja ajattelin, että jotain on kateissa tai koirilla on jotain viime hetken häikkää ja lähtö viivästyy hetken. "Meidän lähtöaikamme onkin perilletuloaika!"
Enempää ei tarvitsekaan sanoa. Nappaan kaikki irrallaan lojuvat laturit, matkakassin, syöksyn vaatekaapille ja kiskon sieltä mitä käteen sattuu osumaan. Olennaiset ja epäolennaiset varusteet katoavat kassin uumeniin. Viiden minuutin kuluttua en muista tuon taivaallista mitä olen matkaani hamstrannut. Passi, missä on passi? Missä on Sari? "Nyt pitää mennä!!!", kajautan samalla kun jo roudaan eteiseen kasattuja kasseja ja nakkaan ne Caddyn ovesta sisään. Boris ja Kobe tuntuvat tajuavan kiireen merkityksen ja ovat suurinpiirtein takakontin luona odottamassa kyytiin pääsyä. "Mutta missä on Sari...?!?!" Pitäisi olla menossa jo.... Suihkussa. Ei voi olla! Nyt ei ehditä enää millään. Tukka märkänä vaatteet kainalossa sinkoilemme sinne tänne epätoivoisesti keräilleen kaikkia mahdollisia kamoja mitä käteen sattuu löytymään. Olen mielestäni jo valmis lähtemään ja ikään kuin itsestäänselvyytenä vielä kerron kiireestä Sarille. Olen jo autossa - Saria ei näy missään. Sekunnit kuluvat, niistä muodostuu minuutti - toinen ja kolmas... Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua huohottava, uikuttava, lähes itkevä siippani ilmestyy autoon. Ovi on vielä auki kun kaasutan matkaan.
Seuraava huolenaihe ei olekaan satamaan ehtiminen, vaan polttoaine, joka näyttää enää sadalle kilometrille riittävää matkaa. Ajan reilua ylinopeutta moottoritielle ja matka etenee vauhdikkaasti 150-160 km/h. Polttoaine on kuitenkin nyt suurin uhka. Matka jää joka tapauksessa sikseen jos polttoaine loppuu. Ottaako riski ja yrittää nopeammin perille vai pysähtyäkö tankkaamaan? Vaikea päätös. Teemme jälkimmäisen ja pysähdymme Keimolanportin Nesteelle. Seuraava ongelma iskee kuin miljoona volttia: yhdestäkään mittarista ei saakaan dieseliä: "Laatuvirhe. Kyseinen laatu ei ole tankattavissa." Syöksymme matkaan. Kallisarvoisia sekunteja on kuitenkin tankkaukselle uhrattava.
Seuraava yritys Mannerheimintiellä. Nyt toimii. Kymmenen litraa mahdollisimman nopeasti ja taas radalle. Edessä on ruuhkaa ja lisää ruuhkaa. Eduskuntatalon kohdalla matka pysähtyy kokonaan. Kello on 10.45. Tunteiden vuoristorata alkaa. Hetken elänyt toivo on kääntynyt epätoivoksi. Miksi meidän lähtömme yritetään estää? Onko tämä enne? Joutuisiko ilman meitä lähtevä laiva onnettomuuteen ja meidät olisi näin tarkoitus pelastaa? Vajoamme synkimpiin mietteisiin. Hiiitaaasti jono etenee kohti Erottajaa ja monet vihreät valot ehtivät vaihtua punaisiin ennen kuin oma vuoromme ohittaa risteys osuu kohdalle. Matkanteko on töksähtelevää ja vähän väliä mustispoitsut törmäilevät häkkinsä seiniin ja toisiinsa. Pahaa tekee. Sari ilmoittaa: "kohta tulee oksennus". Paha olo alkoi saada fyysisiä olomuotoja. Eihän tämä kenenkään syy ole ja olisinhan itsekin voinut varmistaa aikataulun moneen kertaan. Itsesyytöksiä, syytöksiä ja ilkeitä kommentteja sinkoilee mielessä ja ilmassa. Vuoden kiroilukiintiö täyttyy puolessa tunnissa.
Savoy-teatterin kohdalla Sari soittaa Viking Linen lähtöselvitykseen. Kello on jo 11.05. Laivan lähtöön on enää 25 minuuttia ja liikenne seisoo edelleen Pohjois-Esplanadilla. Lähtöselvitys on kuulemma viimeistään 11.10 hoidettava loppuun ja selvitystiskit sulkeutuvat tuolloin. 11.08 pääsemme Kauppatorin rantaan. Ruuhka alkaa helpottaa. Olisiko sittenkin mahdollista selvitä. Viimeinen risteys ja pääsemme kiihdyttämään kohti terminaalia. Valitsemme kuitenkin väärän reitin ja jäämme rekkojen tukkimaan risteykseen toisen auton taakse. Huidon ja tööttäilen autoa sivuun ja teen uhkarohkean koukkauksen kahden rekan välistä. Kello on jo kuitenkin 11.15. Viimeinen suora ennen C-porttia. Autoja ainakin näkyy vielä jonossa. Kaikkia ei ole siis selvitetty laivaan. Viimeinen tien tukkeena oleva henkilöauto tajuaa väistyä tieltämme ja samalla olemmekin jo lähtöselvitysporttien luona kadun toisella puolella. Mutta olisiko tiskillä enää ketään selvittämässä meitä matkaan? Portti on kuitenkin auki. Kaasutan kaiken mitä Caddysta irti lähtee ja huomaamme portin olevan vielä miehitetty.
"Vieläkö ehditään?", oli ensimmäinen kysymyksemme kuin yhdestä suusta. Kello on 11.17 kun passit ja matkavahvistus katoavat luukusta sisään ja saamme luvan ajaa jonoon. Käsittämätön helpotuksen ja epäuskon tunne valtaa molempien mielen. Ehdimmekö sittenkin? Sittenkin? Onko matkallamme jokin suurempi tarkoitus, koska meidän haluttiin ehtivän mukaan? Uskallan hengittää normaalisti ensimmäisen kerran kahteen tuntiin ja armelias tunne selviämisestä valtaa molempien olemuksen. Uskomatonta, mutta kaikkien käänteiden jälkeen me ehdimme sittenkin ajoissa lautalle. Lähes samantien sain käskyn ohjata Caddy Viking Xpressin uumeniin. Matkamme voisi oikeasti alkaa.
Haapsalu
Purimme tuntojamme kahvin ja virvokkeiden ääressä laivamatkan ajan. Matka tuntui huomattavan kevyeltä ja mikään kiire tai vastoinkäymiset eivät tuntuisi tämän rinnalta enää miltään. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni autolla Tallinnassa, mutta monet muut eivät. Liikenne oli todella jumissa ja olin ollut siinä uskossa, ettei navigaattorista löytynyt Viron karttaa. (Tämä olettamus osoittautui lopuksi vääräksi - kuten matkan teemaan kuului...) Eikä dataroaming jostain syystä toiminut iPhonessa, jossa olisi ollut sopiva karttasofta. iPadissa toimi, mutta siinä taas ei ollut karttasoftaa. Oli siis luotettava Nokian navigointisoftaan ja karttaan. Mielestäni se kaiken jonottamisen ja liikenteessä seisoskelun jälkeen ohjasi omituiselle reitille, mutta sinne mentiin. Ja ajoin tietenkin sitten Pärnu-tien ohi. Toisella kerralla osui ja lähes parin tunnin jonottelun ja liikenteessä sohlailun jälkeen olimme oikealla reitillä matkalla kohti Haapsalua.
Koirat eivät olleet päässeet jaloittelemaan lähes kuuteen tuntiin, joten pysähdyimme heti Tallinnan ulkopuolelle, pienelle puistoaluelle käyttämään pojat tarpeillaan ja juomassa. Hyvää teki tauko meillekin.
Matka sujui joutuisasti ja kanssaautoilijoiden suosiollisella ajovalojen vilkuttelun avulla onnistuimme välttämään kaksi ylinopeusratsiaa Haapsaluun johtavalla tiellä. Ei meillä enää kiire ollut, joten samapa tuo.
Kello ei ollut vielä kuuttakaan kun jo saavuimme Haapsaluun. Mitään ennakkokäsitystä tai odotuksia mitä tuleman pitää ei ollut. Matkallamme havaitsimme muutamia neuvostoaikaisia ja -kuntoisia kerrostalovanhuksia, mutta muuten talot olivat pieniä omakotitaloja, joissa oli kauniisti hoidetut pihat. Yleiskuva oli siisti ja moderni. Vasta kun lähestyimme hotelliamme meren rannassa, vanha kaupunki pikku kujineen avautui eteemme. Vanh Raum on hyvin saman tyyppinen. Pikku kujia etenimme kohti viehättävää pikku hotelliamme, joka sijaitsi aivan meren rannassa ja kaikista huoneista oli taatusti merinäköala. Kamat sisään, pieni hengähdystauko ja poitsuja lenkittämään. Emme päässeet juuri ulko-ovea pidemmälle kun jostain kuului iloinen tervehdys: "Hei Sari!" Kanervan Helena ja ranskanbuldoggi Lola olivat lähteneet myös merta edemmäs kalaan. Mukavaa seuraa oli siis tiedossa huomiselle ja vielä Luigen näyttelyynkin.
 |
| Parvekkeelta avautui merinäköala ja Haapsalun vanha kaupunki |
Sää oli lämmin ja aurinkoinen, joten lenkitimme koiria yli tunnin. Nälkä alkoi jo tehdä tuloaan, joten palasimme viemään mustat takaisin hotellille. Käväisimme paikallisella ostarilla tekemässä edullisia vaateostoksia (koska suurin osa jäi aamun hässäkässä ottamatta mukaan) ja illastimme aivan vanhan linnan ja näyttelypaikan, vanhan Haapsalu Piiskoplinnusin vieressä pienessä Müüriääre Kohvikissa. Oikein viihtyisä pieni paikka ja hintalaatusuhde enemmän kuin kohdallaan. Suosittelemme! Ilta oli ehtinyt jo lähemmäs yhdeksää ja päätimme vielä katsastaa huomisen näyttelypaikan. Kehät olivat jo lähes valmiita ja saimme ajatuksen pystyttää näyttelyteltta ja muutkin kamat valmiiksi. Näin välttäisimme leirin perustamisen kaatosateessa, jota oli ennustettu seuraavalle päivälle. Tuumasta toimeen ja kamat kasaan. Ensimmäinen matkapäivämme päättyi puolenyön tietämillä.
 |
| Haapsalu Piiskopilinnus. Perjantaina oli vielä aurinkoista ja lämmintäkin. |
Laupäeva näitus
Meteorologit olivat kerrankin valitettavan oikeassa. Edellisen illan kaunis ja lämmin sää oli vaihtunut reiluun kymmeneen lämpöasteeseen ja vihmovaan sateeseen. Eipähän olisi koirilla kuuma. Sade taukosi juuri kun lähdimme kilometrin päähän linnalle. Kehä oli vasta puoli yhdeltä, mutta sattuneista syistä olimme aivan erityisen herkkiä ajoissa olemiselle.
Sade oli piiskannut telttaamme koko yön, mutta Peten Koiratarvikkeen teltta oli pitänyt hyvin vettä - melkein. Aivan harjalta oli sen verran vuotanut, että boksit olivat hiukan kosteita. Mutta ei paljon. Homma käyntiin siis. Mukana oli myös virolainen junnunarttu ja virolaisen kasvattajan pentu. Tuomarina hollantilainen Peter van Montfoort. Koskapa sekä Kobe että Boris olivat ilmoitettu näyttelyyn, minäkin pääsin esittämään Kobea. Kehä eteni aivan minuuttiaikataulussa ja ei muuta kuin menoksi. Kobe liikkui todella näyttävästi ja vaivattomasti. Ei tietoakaan mistään perässä vetämisestä niin kuin Koben kohdalla on usein ollut asian laita. Molemmille SA:t. Kilpailuluokassa Kobe iilasi Boriksen edelle ja PU1 sekä serti! Junnunarttu jäi ilman SA:ta, joten sitten vaan pokkaamaan ROP-ruusuke sekä Viron muotovalion titteli! Wohoo! Olin kiertämässä kunniakierrosta kun Sari huuteli kehän laidalta, että "Hei, sulla ei ole koiraa!" Kobe oli onnistunut kampeamaan itsensä irti näyttelyhihnasta ja häntä heiluen tekemään tuttavuutta junnunartun kanssa. :-D
Siispä ryhmää odottelemaan. Ryhmäkilpailuissa oli lapsi ja koiraa, mies ja koiraa, junior handleria, parikilpailua, paras pikkupentu, paras pentu, paras sitä ja paras tätä. Viimeinkin 2-ryhmä pääsi kokoomakehään. Ryhmätuomarina puolalainen Monika Kuriata-Okarmus. Tämä katselikin Kobea todella pitkään ja moneen kertaan. Merkitsiköhän hän Koben? Monesti on tuomari katsellut pitkään, mutta valinnut ns. vierestä. Vieläkin uusi kierros ja taas Koben kohdalla pitkä tuumailu ja perään katsominen.
 |
| Mies ja "koira" kilpailussa mm. skotit ja ampparit. |
Kakkosryhmä sisään kehään. Kierros ympäri ja tuomari kierteli katselemassa kaikki koirat pariin kertaan. Ja sitten valitsemaan jatkoon menijät. Koben vierestä lähti harlekiini-dogi. No niin, se siitä sitten. Taas vietiin vierestä... Mutta ei... Kobe ja Sari otetaan sittenkin mukaan!!! Paikka kahdeksan joukossa on sittenkin totta! Vielä kierros kahdeksan parhaan kesken. Nyt Kobe laittoi vielä yhden vaihteen sisään! Parasta liikettä Kobelta ikinä...! Nyt jännäämään vain tuloksia. Nelokseksi harlekiini-dogi. Kolmas sija riisenille. Toinen... Venemaalaine must terjer. Se on meidän Kobe!!! Wohoo! Ryhmävoittajaksi ja BIS-kehään toivotellaan suomalainen dobberi. Onneksi olkoon. Mutta täydellinen päivä meille. Vielä "viralliset" pysti-photoshootit ja ansaitulle juhlaillalliselle kantapaikkaan Müüriääre Kohvikkiin. Seuraavaksi kohti Harjumaata ja Luigen näyttelyä.
 |
| RYP2!!! |
Sade taukosi ja sää alkoi muutenkin kirkastua. Olimme seuraavassa hotellissa iltayhdeksältä. Vanha iso kerrostalo, joka oli muutettu hotelliksi. Ensivaikutelma ulkopuolelta ei paljoa lupaillut, mutta saimme paikallisen standardin mukaan "sviitin" eli kahden huoneen ja kylppärin huoneiston. Ihan mukava huone. Käytimme vielä Koben ja Boriksen lenkillä ja sitten olikin aika kaatua sänkyyn. Päivä oli mukava, pitkä ja vetinen, joten uni maistui.
Otto kaksi: Luige
Aamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Tyystin toisenlainen sää kuin Haapsalussa. Ennusteet povasivat jopa hellelukuja eli ei välttämättä paras näyttelysää meidän koiruleillemme. Aamupala oli runsas ja hotelli oli pullollaan koiraväkeä ja puolalaisia eläkeläisiä. Isossa ruokasalissa oli melkoinen meteteli kun huonokuuloiset vanhukset huusivat kilpaa taustalla pauhanneen musiikin kanssa. Olipahan metakka. Aamiainen maistui ja mikä tärkeintä: kahvi oli juotavaa. Vielä aamulenkki ja kokka kohti uusia seikkailuja. Näyttelypaikka ei ollut kaukana, seitsemän kilometrin päässä sijaitseva maatalousoppilaitos ja sen nurmikenttä. Saimme teltan aivan kehän laidalle ja Helena majoittui aivan naapuriin. Dobberit olisivat samassa kehässä, jossa mustiksetkin. Kätevää. Tuomarina tänään israelilainen Avi Marshak. Päivän strategia oli sangen yksinkertainen. Borikselle SA ja serti = Viron muotovalion titteli. Kobelle ei enää sertiä voisi antaa, joten se SA riittäisi. Kolmas mustis, eilisen pentu oli jäänyt kotiin, joten olimme Sarin kanssa kahdestaan kehässä.
 |
| Luigessa paistoi aurinko lähes koko päivän. |
Jälleen minuuttiaikataululla mentiin ja kehä alkoi sekunnilleen ilmoitettuun aikaan. Esitin jälleen Koben aloituskierorksella sekä luokkakisassa. Sari esitti molemmat yksilöarvostelussa. Kobelle SA. Boriksen vuoro. Mutta eih! Ei SA:ta. Ei eturintaa ja etujalat sojottivat eri suuntiin liikkeessä. Hmm.. Voihan se niinkin olla. Tarkka tuomari, joka todella kaivoi Borksen pienet puutteet esiin. Eli ei sitten valiotitteliäkään. Kobe pokkasi SA:n, luokkavoiton ja ROP-tittelin. Jossittelun varaan siis jäi, olisiko Boris saanut SA:n jos Kobe ei olisi ollut kisaamassa. Totesimme, että tuskin. Eli Kobe on parantanut olemustaan ja liikettään jatkuvasti. Samaa mieltä olivat sekä Haapsalun että Luigen tuomarit.
Taas pitkä odotus ryhmäkilpailuun. Naapurissa olivat suomalaiset kääpiöpinserikasvattajat koirineen parinkin telttakunnan voimin ja heidän kanssa tuli hyvin juttuun. He kannustivat meitä jo Haapsalussa ja niinpä vastavuoroisesti hoidimme metelin pitämisen nyt Luigessa. Samalla odotellessa tuli seurattua myös dobbereiden sekä käppänöiden kehät. Musta-hopea käppänä voisi olla seuraava koira sitten joskus... ;-)
Kakkos-ryhmän tuomarina oli tänään eilisen kehätuomari ja sama hollantilaistuomari valitsisi tänään myös BIS-voittajan. Kisa oli tänään lyhyt. Vierestä vietiin jälleen harlekiini-dogi, mutta laiskasti kuumassa ilmassa liikkunut Kobe hyytyi jo starttiviivalle. Väsy alkoi jo painaa laama-Kobeamme. Meille jäi enää kamojen kasaaminen ja paluu hotellille.
Käväisimme vielä paikallisessa supermarketissa ja ostimme ison kassillisen ruokaa. Koko komeus maksoi ainoastaan 13 euroa, joka sai jälleen kiroamaan meikäläisen ruuan hinnan. Mansikkakakkua, paistettua kanaa, puoli kiloa pastasalaattia, olutta, puolen kilon mansikkakakku. 3 litraa vichyä, paketti leipää, savujuustoa, kertakäyttöaterimet, banaaneja ja koko komeus siis 13 vaivaista euroa.
Kotiuduimme hotellille ja nautimme runsaan iltapalan. Koirat taas perinteiselle iltalenkille ja suihkun kautta unten maille. Huomenna iltalautalla kohti kotia.
Kotiin
Maanantaina nukuimme pitkään, kävimme kaikessa rauhassa lenkillä ja suunnistimme aamupalalle. Ruuhkasta ei ollut enää tietoakaan kun sekä puolalaiset että suomalaiset olivat hylänneet majapaikkansa jo edellisenä päivänä. Ihana rauha.
Meillä oli hotellilta lähdön jälkeen reilusti aikaa, joten päätimme suunnistaa Tallinnan suurimpaan ja parhaiten hoidettuun puistoon Kadriorg:iin, joka sijaitsee muutaman kilometrin ydinkeskustan itäpuolella. Pienen harhailun jälkeen löysimme perille ja teimme parin tunnin kierroksen puistossa. Oikein kaunis paikka ja vaikka joka paikkaan emme koirien kanssa olleetkaan tervetulleita, voin suositella mikäli haluaa keskustan hälystä rauhoittumaan luonnon keskelle. Söimme vielä lounaan ennen satamaan siirtymistä. Tällä kertaa hyvissä ajoin ja olimme itseasiassa ensimmäisten joukossa odottamassa lähtöselvityksen alkamista.
Kaunis päivä kääntyi viime metreillä sateeksi ja taaksemme jäi lopulta tasaisen harmaa Tallinna. Matkamme alkoi olla viimeistä siirtymää vailla valmis.
Kokonaisuutena olimme kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tyytyväisiä matkan antiin. Kobe saalisti komean RYP2-sijoituksen ja Viron muotovalion tittelin. Borikselle olisimme mieluusti suoneet sen sertin, mutta jäipähän jotain tavoiteltavaa ja Kobea ei tarvitse enää välttämättä Virossa esittää. Ruoka oli hyvää, ihmiset ystävällisiä ja taas kerran koiraihmiset pitivät hienosti yhtä! Tähän joukkoon on mukava kuulua! Kiitokset menevät jälleen Pitkäsen Kirstille trimmausavusta, Kanervan Helenalle asiantuntevista ja kokemusta huokuvista vinkeistä sekä kaikille uusille tuttavuuksille, joita matkallamme jälleen solmimme. Ensi vuonna taas uusin kujein maailmalle.
torstai 27. kesäkuuta 2013
Spinnulle hopeasija Vuoden 2012 TOKO-vehnä skabassa!
Ja harmittavasti viiksikarvan mitalla jäätiin voittajasta! Voittajalla oli neljä kisaa alla ja Spinnulla vain kolme joten vaikka kolme parasta tulosta joiden perusteella voittaja määräytyi, Spinnun oli jääminen tasapistein hopeamitaleille.Mutta se ei toki himmennä sitä tosiasiaa, että viime syksynä Spinnu ja Eve tekivät TOKO-kehissä todella jäätävää jälkeä; kaksi ykköstulosta ja yksi kakkostulos sekä koulari TK2 osoittivat, että oikeissa käsissä Spinnu kyllä toimii. Eve tuntui saavan Spinnun huomion sataprosenttisesti! Pientä suoritusvarmuuden puutetta näytti ajoittain vielä olevan, josta syystä aivan huippupisteet jäivät saavuttamatta. Mutta jälleen kerran: huomioiden Spinnun pitkähkön kilpailutauon ja sen, että Eve lähti ohjaajaksi edes koskaan näkemättä TOKO-koetta, oli suoritus on täyden kympin ja hatunnoston arvoinen! Loistavaa Spinnu ja Eve!
torstai 20. kesäkuuta 2013
Hyvää Juhannusta!
Suomi siirtyy hiljalleen tai kuka mitenkin keskikesän suuren juhlan, Juhannuksen viettoon. Olen työmaailmassa saanut ulkomaisille kollegoille selvittää, mikä ihme meitä suomalaisia vaivaa kun tuntuu, että koko maa menee kiinni. Ehkä olemme koko pimeän talven saaneet "nauttia" kylmästä ja pimeästä ja koko elämä pääsee sitten valloilleen yhden pitkän viikonlopun aikana. En valita - olen suomalainen.
Itse suuntaamme lähes koko köörillä mökille Juhannuksen viettoon. Pitkäkyntisille tiedoksi, että vartio-osasto jää kyllä paikan päälle ja eipä siellä mitään kovin arvokasta olekaan. Juhannuksen vietto sujuu perinteisissä merkeissä saunomisen, uimisen, veneilyn, grillauksen, juhannustanssien ja yhdessäolon merkeissä. Sääennusteetkin ovat lupailleet säitä, jotka suosivat moisia aktiviteetteja. Mökkivieraitakin on tulossa.
Loppukuusta kesäloman alkajaisiksi suuntaamme automatkalle Viroon ja käväisemme samalla parissa näyttelyssä. Sekä Boris että Kobe lähtevät messiin. Ihan mielenkiintoista, emme ole Virossa ennen autoilleetkaan.
Mutta, kaikille tutuille ja ystäville oikein Hyvää Juhannusta!
Itse suuntaamme lähes koko köörillä mökille Juhannuksen viettoon. Pitkäkyntisille tiedoksi, että vartio-osasto jää kyllä paikan päälle ja eipä siellä mitään kovin arvokasta olekaan. Juhannuksen vietto sujuu perinteisissä merkeissä saunomisen, uimisen, veneilyn, grillauksen, juhannustanssien ja yhdessäolon merkeissä. Sääennusteetkin ovat lupailleet säitä, jotka suosivat moisia aktiviteetteja. Mökkivieraitakin on tulossa.
Loppukuusta kesäloman alkajaisiksi suuntaamme automatkalle Viroon ja käväisemme samalla parissa näyttelyssä. Sekä Boris että Kobe lähtevät messiin. Ihan mielenkiintoista, emme ole Virossa ennen autoilleetkaan.
Mutta, kaikille tutuille ja ystäville oikein Hyvää Juhannusta!
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Borikselle ensimmäinen ykköstulos TOKOn AVO-luokassa
Sari ja Boris kisasivat Hämeenlinnan Kennelkerhon järjestämässä TOKO-kokeessa. Ja ykköstuloshan se sieltä tulla pätkähti: AVO1 ja sijoitus luokassa 2. Pistemäärä oli 166 p jakautuen seuraavasti:Paikalla makaaminen: 30 p (10)
Seuraaminen taluttimetta: 14 p (7)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 14 p (7)
Luoksetulo: 18 p (6)
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 16 p (8)
Noutaminen: 20 p (10)
Kauko-ohjaus: 27 p (9)
Estehyppy: 18 p (9)
Kokonaisvaikutus: 9 p (9)
Yhteensä 166 pistettä. Tästä on hyvä lähteä sen seuraavan ykkösen perään!
Kirsti ja Darja olivat myös kisaamassa, alokasluokassa. Darjalla oli pohjalla kaksi erinomaista - lähes 200 pisteen ykköstulosta ja haussa oli siis koulutustunnus. Eikä koirakko jättänyt mitään sattuman varaan; "vaatimattomat" 195 pinnaa ja komeasti ykköstulos, ykkös- ja kunniapalkinnot ja tietenkin sokerina pohjalla se makea koulutustunnus TK1! Tuhannesti onnea! Tarkempi kisa-analyysi Kennel Zornoin blogista.
Team S&B kiittää Kirstiä erinomaisesta koirasta ja kullanarvoisista koulutusvinkeistä!
maanantai 20. toukokuuta 2013
The Fellowship of the Kennel Karvanverran
Evessä on kyllä selvästi kuvaajan vikaa. Minusta tämä otos on kuvakompositioltaan aivan mahtava! Kuvan tekninen laatu voi olla mitä vaan kunhan sisältö, rytmi ja ajatus on kohdallaan. Ja tässä kuvassa on.
MH-kuvausta ja kesän avaus
Viikonloppu hurahti MH-kuvauksessa Mouhijärvellä. Aurinko paahtoi molempina päivinä niin, että kuiva nahka talven jäljiltä paloi kuin filmirulla. Mustikset ja Dalmikset järjestivät kimppakuvauksen ja molemmat rodut olivatkin edustettuna vähintään 50-prosenttisesti (mustat) molempina päivinä. Dalmikset jopa 80-prosenttisesti. Yhtä lukuunottamatta (ohjaaja keskeytti) kaikki saivat Suoritettu-merkinnän tulosliuskoihinsa ja yksi uudelleenyrityksen jälkeen kun aurinko suvaitsi jälleen siirtyä hieman pilvien taakse. Koiralla oli valonarat silmät eli kirkkaassa auringonpaisteessa se on lähes sokea.
Sain B-toimarina ja ensimmäistä kertaa myös kokeesta vastaavana toimitsijana loput etäleikit tehtyä ja olen edelleen sitä mieltä, että kyseinen osio on koetoimitsijan näkökulmasta se kaikkein mukavin eikä vähiten siksi, että siinä pääsee oikeasti kontaktiin itse pääosanesittäjän eli koiran kanssa. Jos vaan ensin onnistuu houkuttelemaan koiran leikkiin. Ilmeisesti sen verran outo ja mystinen metsätyömies olin tällä kertaa, että olikohan kaksi tai kolme koiraa, jotka innostuivat sen kymmenen sekunnin aikana taistelemaan paloletkunpätkästä. Mutta se oli sitten sitäkin hauskemmat kymmenen sekuntia. Yksi koira tarjoutui jopa leikkimään uudelleen otteen irrottamisen jälkeen.
Yhä vahvemmin on voimistutunut tunne ja visio siitä, että valmentautuminen MH-kuvaajaksi ja/tai luonnetestituomariksi on tavoitteenani. Koirien käyttäytymisen arviointi ja opiskelu taitaa olla tällä saralla se MUN JUTTU. Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli ettei Boris voinut jääviyssäännön vuoksi osallistua kuvaukseen. Olisi ollut todella hienoa esitellä miten terävä ja toimintavalmis mustaterrieri voikaan olla.
Liekö sitten lauantain ensimmäinen kesän hellepäivä pehmentänyt koirien terävyyden, mutta reaktioina enimmäkseen vesikupille ja varjoon hakeutumista. Reaktiot sijoittuivat melkein koiralla kuin koiralla intensiiteettipään alempaan osuuteen. Eikä siinä mitään, sattui vaan sellainen päivä.
Mutta kaikenkaikkiaan oikein mukava viikonloppu. Oli taas mukava tutustua uusiin ihmisiin, rapsutella ja tehdä tuttavuutta sosiaalisten koiruleiden kanssa. Lämpimät kiitokset myös kanssatoimitsijoille Pirjolle, Marille ja Tarjalle sekä erityisesti molempien päivien talkoolaisille ja keittiön väelle, joita ilman tämä homma ei vaan toimisi ollenkaan. Kuvaajille Heidille ja Anulle myös isot kiitokset.
Sain B-toimarina ja ensimmäistä kertaa myös kokeesta vastaavana toimitsijana loput etäleikit tehtyä ja olen edelleen sitä mieltä, että kyseinen osio on koetoimitsijan näkökulmasta se kaikkein mukavin eikä vähiten siksi, että siinä pääsee oikeasti kontaktiin itse pääosanesittäjän eli koiran kanssa. Jos vaan ensin onnistuu houkuttelemaan koiran leikkiin. Ilmeisesti sen verran outo ja mystinen metsätyömies olin tällä kertaa, että olikohan kaksi tai kolme koiraa, jotka innostuivat sen kymmenen sekunnin aikana taistelemaan paloletkunpätkästä. Mutta se oli sitten sitäkin hauskemmat kymmenen sekuntia. Yksi koira tarjoutui jopa leikkimään uudelleen otteen irrottamisen jälkeen.
Yhä vahvemmin on voimistutunut tunne ja visio siitä, että valmentautuminen MH-kuvaajaksi ja/tai luonnetestituomariksi on tavoitteenani. Koirien käyttäytymisen arviointi ja opiskelu taitaa olla tällä saralla se MUN JUTTU. Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli ettei Boris voinut jääviyssäännön vuoksi osallistua kuvaukseen. Olisi ollut todella hienoa esitellä miten terävä ja toimintavalmis mustaterrieri voikaan olla.
Liekö sitten lauantain ensimmäinen kesän hellepäivä pehmentänyt koirien terävyyden, mutta reaktioina enimmäkseen vesikupille ja varjoon hakeutumista. Reaktiot sijoittuivat melkein koiralla kuin koiralla intensiiteettipään alempaan osuuteen. Eikä siinä mitään, sattui vaan sellainen päivä.
Mutta kaikenkaikkiaan oikein mukava viikonloppu. Oli taas mukava tutustua uusiin ihmisiin, rapsutella ja tehdä tuttavuutta sosiaalisten koiruleiden kanssa. Lämpimät kiitokset myös kanssatoimitsijoille Pirjolle, Marille ja Tarjalle sekä erityisesti molempien päivien talkoolaisille ja keittiön väelle, joita ilman tämä homma ei vaan toimisi ollenkaan. Kuvaajille Heidille ja Anulle myös isot kiitokset.
maanantai 13. toukokuuta 2013
Palveluskoirien erikosnäyttelyssä Vantaalla
Viime perjantaisen murheen laakson varjoon jäi näyttelyreissu Helatorstaina Vantaan Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla järjestettyyn Suomen Palveluskoiraliiton järjestämään palveluskoirien erikoisnäyttelyyn. Päivä oli kevään kuumin ja lämpötila nousi 23 asteeseen kun lähdimme kotia kohti klo 16 aikaan.
Sitä ennen viisi venäjänmustaterrieriä esiintyi kehässä Juha Putkosen tuomaroidessa. Kobe oli mukana ensimmäistä kertaa valioluokassa. Tuiskun veli Jäbä (Zornoi Jeltsin) teki ensiesiintymisensä näyttelykehissä, reilun kahden vuoden iässä. Kirsti oli taikonut tuhdin turkin sisästä todellisen komistuksen. Lisäksi nuorten luokassa yksi uros sekä kaksi nuorten luokan narttua.
Uroksista Jäbälle ja Kobelle ERIn lisäksi SA:t. Nuorison edustaja jäi tällä kertaa ilman SA:ta. Jäbä liikkui komealla askeleella ja muiden mielestä potentiaalia olisi ollut vauhdikkaampaankin askeleeseen. Minusta se näytti kyllä komealta. Kobe ei ehkä saanut ihan parasta itsestään irti - liekö ensimmäinen lämpöaalto pehmittänyt parhaimman terän.
Nartuissa ainoastaan Levonmäen Annen Zaralle ERI ja SA. Ja tietty luokkavoitto.
PU-kehässä Jäbä päihitti viiksikarvan mitalla Koben, joten Kobelle siis ERI1, SA, PU2 ja Jäbä ERI1 SA PU1. ROP-kehässä Annen elegantti narttu ehti Jäbän edelle ja nappasi ROP-ruusukkeen kotiinviemisiksi. Jäbälle upea VSP-avaus. Ihan kuin meidän Spinnu muinoin ensimmäisessä näyttelyssään.
Katin ja Jounin kanssa jubailimme paljon ja he ovatkin erittäin mukavaa seuraa - kiitos vaan molemmille miellyttävästä päivästä! Ja tottakai Kirstille ja myös Koben trimmiviimeistelystä.
Paluumatkalla poikkesimme vielä Hyvinkään Apsilla Helatorstailounaalla. Mukavaa oli!
Sitä ennen viisi venäjänmustaterrieriä esiintyi kehässä Juha Putkosen tuomaroidessa. Kobe oli mukana ensimmäistä kertaa valioluokassa. Tuiskun veli Jäbä (Zornoi Jeltsin) teki ensiesiintymisensä näyttelykehissä, reilun kahden vuoden iässä. Kirsti oli taikonut tuhdin turkin sisästä todellisen komistuksen. Lisäksi nuorten luokassa yksi uros sekä kaksi nuorten luokan narttua.
Uroksista Jäbälle ja Kobelle ERIn lisäksi SA:t. Nuorison edustaja jäi tällä kertaa ilman SA:ta. Jäbä liikkui komealla askeleella ja muiden mielestä potentiaalia olisi ollut vauhdikkaampaankin askeleeseen. Minusta se näytti kyllä komealta. Kobe ei ehkä saanut ihan parasta itsestään irti - liekö ensimmäinen lämpöaalto pehmittänyt parhaimman terän.
Nartuissa ainoastaan Levonmäen Annen Zaralle ERI ja SA. Ja tietty luokkavoitto.
PU-kehässä Jäbä päihitti viiksikarvan mitalla Koben, joten Kobelle siis ERI1, SA, PU2 ja Jäbä ERI1 SA PU1. ROP-kehässä Annen elegantti narttu ehti Jäbän edelle ja nappasi ROP-ruusukkeen kotiinviemisiksi. Jäbälle upea VSP-avaus. Ihan kuin meidän Spinnu muinoin ensimmäisessä näyttelyssään.
Katin ja Jounin kanssa jubailimme paljon ja he ovatkin erittäin mukavaa seuraa - kiitos vaan molemmille miellyttävästä päivästä! Ja tottakai Kirstille ja myös Koben trimmiviimeistelystä.
Paluumatkalla poikkesimme vielä Hyvinkään Apsilla Helatorstailounaalla. Mukavaa oli!
 |
| Zornoi Jeltsin |
 |
| Team Jeltsin ja vierailevat kisainssit |
 |
| Kirsti & Jäbä |
 |
| Sari & Kobe |
 |
| Anne & Zara |
 |
| Kirsi & |
 |
| Päivän parhaat: Zara ROP ja Jäbä VSP |
 |
| Packing up our gear |
 |
| FI MVA BH Bojai King Edward |
 |
| BKE 2nd pose |
 |
| BKE 3rd pose |
perjantai 10. toukokuuta 2013
Zornoi Okarina ”Rina” 23.1.2013-10.5.2013
Olemme saaneet tänään muistutuksen elämän rajallisuudesta. Rakas
pikkuinen mustistyttömme, jolle olimme juuri löytäneet uuden sijoituskodin ja
ihanat omat ihmiset, oli ontunut toista takajalkaansa jonkin aikaa ja alkanut
liikkua vaivalloisesti. Saimme
eläinlääkäriltä murskaavan tuomion. Rinalla todettiin vaikea patellaluksaatio,
jonka hoitaminen olisi leikkaus- ja kuntoutuskierre ilman varmuutta
parantumisesta. Meille jäi vain yksi vaihtoehto – se raskain mahdollinen. Rina
katsoi tätä maailmaa viimeisen kerran tänään ja nukkui lempeästi pois.
Lyhyen elämänsä aikana Rina osoittautui sosiaaliseksi ja avoimeksi pennuksi, joka nautti niin omista ihmisistään kuin isojen koirapoikiemme sekä husky-neito Awan kanssa telmimisestä. Se oli luonteeltaan hyvin Boriksen kaltainen; rohkea, avoin ja utelias, mutta piti varansa eikä heittäynyt mihin tahansa. Mutta se oli peloton, suora ja rehellinen pentu, jolle olisi suonut, jos kenelle, monia onnellisia vuosia koiran virassaan.
Meillä oli isoja suunnitelmia Rinan varalle, mutta elämä hylkäsi suunnitelmamme ja päätti toisin. Tähän meidän on tyydyttävä. Meillä on kuitenkin ne pienet, lyhyet hetket, joina saimme nauttia tämän hurmaavan mustan luontokappaleen olemassaolosta. Luopumisen tuska on suuri, mutta nauttikaamme niistä, jotka ovat kanssamme ja muistakaamme niitä, jotka eivät sitä enää ole. Jälleennäkemisiin Rina ja lupaan antaa sinun purra pikkunaskalihampaillasi mukaan ottamiani Reinoja.
Ja puristan kädessäni taas tuota punaista pantaa, joka jälkeesi jäi...
Marko, Sari, Elina, Kirsti sekä kaikki Rinan tunteneet
Lyhyen elämänsä aikana Rina osoittautui sosiaaliseksi ja avoimeksi pennuksi, joka nautti niin omista ihmisistään kuin isojen koirapoikiemme sekä husky-neito Awan kanssa telmimisestä. Se oli luonteeltaan hyvin Boriksen kaltainen; rohkea, avoin ja utelias, mutta piti varansa eikä heittäynyt mihin tahansa. Mutta se oli peloton, suora ja rehellinen pentu, jolle olisi suonut, jos kenelle, monia onnellisia vuosia koiran virassaan.
Meillä oli isoja suunnitelmia Rinan varalle, mutta elämä hylkäsi suunnitelmamme ja päätti toisin. Tähän meidän on tyydyttävä. Meillä on kuitenkin ne pienet, lyhyet hetket, joina saimme nauttia tämän hurmaavan mustan luontokappaleen olemassaolosta. Luopumisen tuska on suuri, mutta nauttikaamme niistä, jotka ovat kanssamme ja muistakaamme niitä, jotka eivät sitä enää ole. Jälleennäkemisiin Rina ja lupaan antaa sinun purra pikkunaskalihampaillasi mukaan ottamiani Reinoja.
Ja puristan kädessäni taas tuota punaista pantaa, joka jälkeesi jäi...
Marko, Sari, Elina, Kirsti sekä kaikki Rinan tunteneet
torstai 2. toukokuuta 2013
Ensimmäinen kuvauskeikka B-toimarina
Olin viime viikonloppuna mukana Ikaalisten Seudun Kennelkerhon järjestämässä MH-kuvauksessa. Ensimmäisessäni B-toimihenkilönä. Kahtena päivänä kuvattiin 20 koiraa. Olin etäleikkijänä 15 koiralle ja kaikki meni paremmin kuin hyvin lauantain haasteellisista sääolosuhteista huolimatta.
Kuvauspaikka oli todella ihanteellinen; kaikki osiot 100 m sisällä ja reilusti parkkipaikkoja. Kollegat hoitivat hommat hienosti, kuvaus eteni aikataulussa ja tunnelma oli hyvä. Olin majoittuneena Ikaalisten kylpylän Kylpylähotellissa. Huone oli apartementos-tyyppinen, oikein mukava ja siisti. Ainoastaan vuode oli niin upottavan pehmeä, etten ole moiseen tottunut. Unen saamisen kanssa oli vähän niin ja näin.
Mutta yhtä kaikki, viikonloppu oli oikein onnistunut ja vaikka olo olikin varsin voipunut, niin tämä oli oikein mukava tapa viettää viikonloppua!
Kuvauspaikka oli todella ihanteellinen; kaikki osiot 100 m sisällä ja reilusti parkkipaikkoja. Kollegat hoitivat hommat hienosti, kuvaus eteni aikataulussa ja tunnelma oli hyvä. Olin majoittuneena Ikaalisten kylpylän Kylpylähotellissa. Huone oli apartementos-tyyppinen, oikein mukava ja siisti. Ainoastaan vuode oli niin upottavan pehmeä, etten ole moiseen tottunut. Unen saamisen kanssa oli vähän niin ja näin.
Mutta yhtä kaikki, viikonloppu oli oikein onnistunut ja vaikka olo olikin varsin voipunut, niin tämä oli oikein mukava tapa viettää viikonloppua!
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Kobe on nyt Suomen Muotovalio!
Viimeinen ja muotovalion titteliin vaadittava 3. sertifikaatti myönnettiin Bojai King Edwardille eilen Kankaanpään ryhmänäyttelyssä. Tuomarina belgialainen all-round-tuomari Rita Reyniers.
Kobe oli myös kisan ROP, mutta ei sijoittunut ryhmäkilpailussa.
Kobe on hitaasti, mutta varmasti kasvanut, kehittynyt ja saanut samalla liikkeisiinsä upeaa draivia. Luonteeltaan Kobe on nopeasti syttyvää sorttia - kunhan palkkausasiat on kunnossa. Turkin laatu nyt on mitä on, mutta onneksi muut avut tekevät Kobesta mitä mainioimman mustiksen niin näyttöön kuin käyttöönkin.
Haluan jälleen omasta ja Sarin puolesta kiittää Koben kasvattajaa Jaana Korpelaa hienosta mustiksesta, josta meille on ollut suunnattomasti iloa. Kirstille erityiskiitokset taitavasta saksien käytöstä ja kun trimmaaminen on käytännössä vielä tapahtunut pimeässä autotallissa, niin sitä suuremmalla syyllä Kobesta on kuoriutunut todella näyttävä mustismies!
Näyttelyiden sijaan Kobe nauttii keväällä ja kesällä metsässä sinkoiluista ukkoja etsien eli pk-hakutreeneissä. Näyttelykehiä emme ole toki hylkäämässä ja valikoiduissa kehissä olemme mustikoidemme kanssa jatkossakin näytillä. Nähdään siellä!
Kobe oli myös kisan ROP, mutta ei sijoittunut ryhmäkilpailussa.
Kobe on hitaasti, mutta varmasti kasvanut, kehittynyt ja saanut samalla liikkeisiinsä upeaa draivia. Luonteeltaan Kobe on nopeasti syttyvää sorttia - kunhan palkkausasiat on kunnossa. Turkin laatu nyt on mitä on, mutta onneksi muut avut tekevät Kobesta mitä mainioimman mustiksen niin näyttöön kuin käyttöönkin.
Haluan jälleen omasta ja Sarin puolesta kiittää Koben kasvattajaa Jaana Korpelaa hienosta mustiksesta, josta meille on ollut suunnattomasti iloa. Kirstille erityiskiitokset taitavasta saksien käytöstä ja kun trimmaaminen on käytännössä vielä tapahtunut pimeässä autotallissa, niin sitä suuremmalla syyllä Kobesta on kuoriutunut todella näyttävä mustismies!
Näyttelyiden sijaan Kobe nauttii keväällä ja kesällä metsässä sinkoiluista ukkoja etsien eli pk-hakutreeneissä. Näyttelykehiä emme ole toki hylkäämässä ja valikoiduissa kehissä olemme mustikoidemme kanssa jatkossakin näytillä. Nähdään siellä!
 | |
| ERI1, PU1, SA, ROP, SERT, FI MVA Bojai King Edward. Tuomari Rita Reyniers, BEL |
 |
| FI MVA BH Bojai King Edward mökkimaisemissa |
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Match Showssa Tuuloksessa
Käväisin kepo-hommissa (sen mitä kipeältä selältäni pystyin - lähinnä voivottelemaan) Karon ja Even kanssa eilen Tuuloksessa Suomen Broholmeryhdistyksen järjestämässä Match Showssa. Messissä olivat tällä kertaa Kobe ja Spinnu.
Koirapoitsumme menestyivät jälleen mukavasti: Kobe sai paristaan punaisen nauhan ja oli punaisten kuuden parhaan koirakon joukossa, mutta ei lopulta sijoittunut neljän sakkiin. Spinnu meni sen sijaan ns. päätyyn saakka ja voitti isojen punaisten ryhmän!
BIS-kehässä Spinnu ja handlerinsa Eve sijoittuivat lopulta kolmanneksi eli tuloksena BIS3! Spinnulla näitä Matchareiden BIS-sijoituksia jo riittääkin. Voiton vei lyhytkarvainen collie, toiseksi sijoittui italianvinttikoira ja neljänneksi keskikokoinen villakoira. Onnea kaikille! Hienosti handlattu Eve ja Karo!
 |
| Kobe arvostelussa |
 |
| Lisää kopeointia |
 |
| Paritaistossa tulevan BIS1:n kanssa |
 | |
| Spinnu punaisten ryhmäkisassa |
 |
| Spinnu on todellinen show-koira! |
 |
| Spinnua ei tarvitse paljon asetella! Se on heti siinä! |
 | |
| Vanha kehäkettu tietää miten kehässä pitää tehdä... |
 |
| Isojen koirien punaisten ryhmän voittaja BIS kehässä |
 | |
| Tuomarit tutustuvat ryhmävoittajiin |
 |
| BIS3! |
 |
| Final pose! |
 |
| Tuomarilta tuli pajon positiivista palautetta Kobesta |
Koirapoitsumme menestyivät jälleen mukavasti: Kobe sai paristaan punaisen nauhan ja oli punaisten kuuden parhaan koirakon joukossa, mutta ei lopulta sijoittunut neljän sakkiin. Spinnu meni sen sijaan ns. päätyyn saakka ja voitti isojen punaisten ryhmän!
BIS-kehässä Spinnu ja handlerinsa Eve sijoittuivat lopulta kolmanneksi eli tuloksena BIS3! Spinnulla näitä Matchareiden BIS-sijoituksia jo riittääkin. Voiton vei lyhytkarvainen collie, toiseksi sijoittui italianvinttikoira ja neljänneksi keskikokoinen villakoira. Onnea kaikille! Hienosti handlattu Eve ja Karo!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)