Olin jälleen, nyt toista kertaa kehätoimitsija”urallani” ilmoittautunut mukaan Suomen suurimpaan ja maailman mittakaavassakin yhteen suurimmista koiratapahtumista: Helsinki Winner -12 ja Voittaja -12 –näyttelyihin, kahteen kaikkien rotujen kansainväliseen koiranäyttelyyn. Messukeskuksessa oli kahden päivän aikana näytillä yli 16.000 koiraa. Koiramäärässä lyötiin jälleen uusi ennätys, joten voin vain kuvitella mitä tapahtuu kahden vuoden kuluttua kun Suomi ja Kennelliitto isännöivät kolmipäiväistä Maailmanvoittaja 2014 –näyttelyä.
Mikäli erinäisiin foorumeihin ja nettipalstoihin on taas kerran uskomista, niin mielipiteitä tapahtuma herättää aina. Osallistumismaksut ovat ainakin mattimyöhäisille jo niin kovaa luokkaa, että rahoille halutaan todellista vastinetta ja niin tietysti pitääkin. Toisaalta kustannustason nousu on järjestäjän näkökulmasta varmasti jälleen pakottanut maksujen nostamiseen. Ajoissa ilmoittautumalla säästää jo muutaman kympin per koira.
Omasta näkökulmastani katsottuna kaikki toimi hienosti. Toimistolle ilmoittautumisesta lähtien aina viimeiseen kehäkamppeiden luovutukseen palvelu pelasi ja työnteko sujui. Tai noh, siitä päästäänkin lauantain tapahtumiin.
Lauantain ilmoittautumisessa minut siirrettiin toiseen kehään kuin alun perin oli suunniteltu ja tuomariksi osui virolainen naistuomari, jonka arvostelukieli oli suomi. Kleinspitzeja, mitteleitä, grosseja ja pommeja näytillä, yhteensä 74 koiraa. Ihan siedettävä määrä – ei mikään mahdoton urakka.
Homma lähti suhteellisen mallikkaasti liikkeelle, mutta sitten osui arvosteluun junnu-uros, jolta oli toinen kives leikattu sairauden vuoksi. Näytteilleasettaja esitti asianmukaisen Kennelliiton lomakkeelle laaditun lääkärinlausunnon liitteineen operaatiosta, mutta siitä huolimatta virolaistuomari oli hylkäämässä koiran. Näytteilleasettaja ei luovuttanut, vaan yritti sitkeästi selittää hieman kehnosti suomea osaavalle tuomarille (ilmeisesti hän ei ymmärtänyt ollenkaan, mistä lääkärinlausunnossa oli kysymys) lääkärintodistuksen sisältöä. Asiaa puitiin vähintään 15 minuuttia ja siinä kohtaa lähti aikataulumme lapasesta. Ja mikä pahinta, samalla paloivat tuomarin päreet.
Loppupäivä olikin sitten yhtä kiukuttelua; milloin saivat näytteilleasettajat kuulla kunniansa, me kehätoimitsijat jne. Tupakkatauot kyllä maistuivat, vaikka pahimmillaan oltiin jo tunti aikataulusta jäljessä. Sanelu oli sekavaa tyyliin ”eiku.. tai noh”., ”eiku sittenkin”.. tai ..”sinä ei kirjoitta tätä…,noh miksi sinä ei kirjoittanut mitä minä sano…” Huoh. Sain pidettyä jotenkuten hermoni kurissa, mutta vähänkään heikkohermoisempi olisi varmasti tiputtanut hanskansa jo paljon aikaisemmin. Näyttelyasettajia tässä kuitenkin oltiin palvelemassa, joten mitäs sitä nyt sitten yhdestä äksyilevästä tuomarista.
Lopulta homma saatiin maaliin ilman pahempia mokia ja tuloksetkin menivät oikein. Ja eipä sieltä kehän laidalta ainakaan minun korviini suurempaa mutinaa kuulunut. Sen kuitenkin varmistin, että sunnuntaille olisi suunnitelman mukainen saksalaistuomari arvostelemassa. Päivä oli todella uuvuttava – ehkä enemmän henkisesti – kiitos etelänaapurimme edustajan. Tähän liittyen toinenkin erikoisuus pisti silmään: virolaisia kehätoimitsijoita oli mukana toista kymmentä! Olivatkohan he suorittaneet Kennelliiton kehätoimitsijakoulutuksen ja loppukokeen hyväksytysti? Kuulin kollegoilta, että pikakurssitusta annettiin vielä kehän jo pyöriessäkin… Ei hyvä juttu taaskaan loppuasiakkaan näkövinkkelistä ja heitä minä ainakin ajattelen ensimmäisenä.
Olin seitsemän aikaan illalla kotona ja edes saunassa en jaksanut käydä. Takki oli niin sanotusti todella tyhjä. Onko positiivisen asenteen ja hymyn levittäminen näin raskasta??? Sari oli pikkujouluristeilemässä ja tytöt olivat leiponeet joulupipareita (jotka on kuitenkin jo syöty) ja joulutähtiä. En jaksanut niihinkään koskea, vaikka yleensä kyllä maistuu.
Sunnuntaiaamuna sain helpottavan viestin: ”Pahoittelut lauantain tuomaritoiminnasta ja olet suunnitelman mukaisesti Mark Wibierin kehässä töissä.” Wohoo! Piti lähteä matkaan pikajunalla melkein puolitoistatuntia aikaisemmin kuin lauantaina ja juna oli lopulta Hämeenlinnassa lähes 40 minuuttia myöhässä. Olin tosin Pasilassa lopulta todella sopivaan aikaan. Kollega oli jo kehässä ja kaikki valmista! Meille jäi melkein tunti aikaa ennen kehän alkua. Pyörittävä kollegani Minna vaikutti todella mukavalta ja mikä parasta äänen käyttö oli todella kuuluvaa! Iso kiitos siitä hänelle!
Mark kirjoitutti melko pitkiä ja yksityiskohtaisia arvosteluja, mutta tahti oli juurikin sopiva. Kehässä esitettiin 84 koiraa ja rotuina partacollieita, corgeja ja vanha englannin lammaskoiria. Opin jälleen paljon uusia rotukohtaisia sanoja ja termejä sekä vinkkejä siitä, mitä kyseisissä roduissa pitää katsoa. Tämä on sitä parasta antia näissä kehätoimarihommissa uusiin ihmisiin tutustumisen ohella. Hienoa!
Kiirettä piti ja tauot jäivät pitämättä, mutta suurin piirtein aikataulussa pysyttiin. Päivä sujui huomattavasti leppoisemmissa merkeissä kuin sunnuntaina ja lopulta koko viikonlopusta sittenkin erittäin hyvä fiilis.
Kameraa en ehtinyt tai paremminkin muistanut käyttää ollenkaan, joten tunnelmapaloja visuaalisessa muodossa löytyy vaikkapa tapahtuman Facebook-sivulta.
Olin ennen viikonloppua valmistautunut henkisesti päättämään kehätoimitsijatehtävät tähän näyttelyyn, mutta loistavasti sujuneen sunnuntain jälkeen en olekaan asiasta enää niin varma. Rakastan tätä lajia, näyttelyn tunnelmaa, uuden oppimista, uusien erilaisten ihmisten tapaamista, tietyllä tavalla yhteenkuulumista ja tietysti näitä nelijalkaisia ystäviämme siinä määrin, että tokkopa tämä sittenkään jäi viimeiseksi kerraksi. Ja onhan parin vuoden kuluttua näyttelyväelle luvassa todellista herkkua Maailmanvoittajanäyttelyn muodossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti