sunnuntai 19. elokuuta 2012

Even hieno avaus toko-harrastukseen

Eveliina halusi Spinnun kanssa tokoilemaan, ahkeroi pari viikkoa treenikentällä ja tänään sitten tulta päin ja avo-luokan kisaan Hämeenlinnassa. Tuomarina Tiina Heino Porista.

Eve ei ainakaan päällepäin kovin paljoa näyttänyt jännittävän ja hyvä tekeminen siirtyi sitä myöten itse suoritukseen. Kaikin puolin mallikas esitys ensikertalaiselle ohjaajalle ja Spinnukin tuntui nauttivan kun pääsi taas tositoimiin.

Seuraamiset ja etenkin jäävät liikkeet menivät todella mallikkaasti. Maahanmeno liikkeestä täysi kymppi ja kokonaisvaikutus yhdeksän. Ainoastaan hyppy meni nollille kun Spinnu ehti hypätä jo ennen varsinaista käskyä ja nouto nippanappa läpi viitosella. Mutta muuten aika pienellä hinosäädöllä ja ns. pilkunviilauksella ykköstulos ei todellakaan ole kovinkaan kaukana.

Even avauskisassa pisteitä kertyi mukavat 2-tulokseen oikeuttavat 144,5 pistettä ja sillä heltisi tänään luokkavoitto viiden koirakon osallistujalistalla! Hieno suoritus!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti