Gotland Dog Show, Visby 27.-28.8.2011

Huhtikuu 2011.

Mukavasti sujuneen Hamarin reissun sekä Lohjalla helmikuun näyttelyssä valioitumisen johdosta heräsi ajatus näyttelymatkasta Ruotsiin. Kirsti oli aikaisemmin vihjaissut Gotlannin kaksipäiväisestä, kansainvälisestä näyttelystä. Gotlanti, täysin käymätön korpimaa sekä Sarille että allekirjoittaneelle. Olin kyllä kuullut, että kyseessä on miellyttävä saari mukavine maisemineen sekä Visbyn kaunis kaupunki saaren itärannikolla. Ei muuta kuin päivä kalenteriin ja kevään etenemistä odottelemaan. Toukokuun erkkari sujui parhaalla mahdollisella tavalla eli voitokkaasti, joten odotukset syksyn reissua kohtaan kasvoivat. Lähtökohtahan oli selvä; cacib saarelta ja kansainvälisen muotovalion titteli oli hakemusta vaille valmis.

Käytännön järjestelyt sujuivat kohtuullisen mukavasti. Majoitukset olivat kovasti buukattuja ja Visbystä ei koiraystävällistä majoitusta enää löytynyt. Eikä hotellihuone oikeastaan houkutellutkaan. Oli siis lähdettävä etsimään muita vaihtoehtoja. Ja niitähän riitti; koko netti pullollaan jos jonkinlaista stugania ja hytteniä. Ota nyt sitten noista selvää…?! Lopuksi löytyi kohde, jonka myyvin lause oli: ”Även dina husdjurna är välkommna till oss!” Se on sitten siinä! Kastanjegården (www.kastanjegården.com) sijaitsee 17 km Visbystä etelään aivan 142 tien varrella. Visbyhyn ei ole kuin vartin ajomatka. Kuvatkin näyttivät ihan siedettäviltä, joten det passar nog bra för oss!

Parikymmentä neliötä tilavalla vessalla/suihkulla ja erillisellä makuuhuoneelle sekä oma piha, johon voi koiran päästää ulkoilemaan. Eikä merikään sekä suosittu Toftan ranta olisi kuin kilometrin päässä. Netin kautta varaus ja se olikin sitten siinä. Seuraavaksi lauttamatkat Nynäshamnista Visbyhyn. Näyttelyasettajille olisi kuulemma tarjolla alennusta lauttamatkoista Destination Gotland –lauttayhtiön kautta.

Ei kun ohjeen mukaisesti puhelin kauniiseen käteen ja soittamaan varausta. Puhelimessa ollut virkailija kehoitti laittamaan tiedot matkustajista ja aikatauluista sähköpostilla. No sehän sujui parissa minuutissa. Mutta sitten tökkäsi. Sain samaiselta virkailijalta viestin, että "voisitko lähettää myös tiedot matkustajista ja aikatauluista, tack." Täh? Juurihan minä ne lähetin. 


Uusi soitto perään, mutta en totisesti saanut selvää missä oli ongelma. Samainen virkailija lupasi soittaa iltapäivällä uudelleen kun ”pääsisi sähköpostin ääreen”. Täh? Juurihan hän oli lukenut viestini, jossa oli ne tiedot, joita siis kyseltiin uudelleen. Mystistä. Otin uuden puhelun, kun takaisinsoitosta ei kuulunut mitään. Nyt oli toinen ääni kellossa. Varaukset tehtiin saman tien ja täytyy sanoa, että vanha kouluruåtsi kaivautui yllättävän mukavasti naftaliinista! Koko prosessi alusta loppuun ruotsiksi! Tämä ilmaistuna lievää ylpeyttä äänessä. Hinta oli huomattavasti edullisempi kun koiran jätti autoon lauttamatkan ajaksi – tosin koira kannella -lippuvaihtoehdot olivat loppuunmyytyjä, joten ensin mainittu jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Lisäksi lauttayhtiö oli bundlannut mukavat alennukset näytteilleasettajille, olihan runsaasti koiraihmisiä liikuttavia asiakkaita luvassa.

Viikkarilta järjestyi kohtuuedullinen autopaketti, joten matkajärjestelyt alkoivat olla kasassa. Ei muuta kuin matkaa odottelemaan.

Laulun sanoin, siinä sesä meni kohisten ja viimein torstaina 25.8. oli lähdön hetki. Minulla oli töissä ns. koko päivän tilanne päällä, joten olin viimeiseen minuuttiin asti puhelinpalaverissa junamatkan päätteeksi töistä Espoosta. Viimeiset kamat heittelin omalta osaltani kasaan keskittymättä ko. toimenpiteeseen oikeastaan ollenkaan. Sari oli tietenkin hoitanut leijonanosan valmisteluista yhdessä Kirstin kanssa puunaamalla Boriksen kisakuntoon. Voilá. Ei pitäisi olla vaikeuksia Cacib-jahdissa mikäli tuomari nyt vähääkään ymmärtää mustaterrereistä. Mr. Boris näytti olevan elämänsä kunnossa. Volkkari näytti ja täytti jälleen mainiosti koira-autotehtävänsä ja kun takapenkit oli poistettu oli matkatavaralle runsaasti tilaa. Näyttelyteltta, tuolit, näyttelyhäkki, trimmaus/hoitokamat, sadevarusteet, vaihtovaatteita, kamera(t), koiran/näyttelyn paperit, ruokaa sekä itselle että koiralle, pyyhkeet/liinavaatteet sekä vielä muuta todella tarpeellista sälää.

Torstai 25.8.

Matkaan viimein klo 17 kohti Turkua. Kaikki oli kunnossa, mitä nyt allekirjoittaneella flunssa vähän vaivasi. Matka meni vikkelästi – ainoa pysähdys Liedossa, jossa tankattiin ja käytettiin Boris tarpeillaan.

Olimme hyvissä ajoin, n. pari tuntia ennen laivan lähtöä satamassa. Sää oli puolipilvinen ja melko lämmin. Mitä parahin reissusää siis. Kun autoja alkoi kerääntyä laivauskaistoille, kävi selväksi että Visbyhyn oli matkalla muitakin. Koiria oli laivassa melkoisesti. Heti viereisellä kaistalla oli basset/skotti –omistaja, joka oli poikansa kanssa matkalla niinikään Visbyhyn. Kohtalotovereita oli siis heti tarjolla. Olin tehnyt reittisuunnittelua Google Mapsin avulla, joka neuvoi ajamaan Tukholman keskustan läpi Nynäsvägenille, mutta skottiomistajalta (jonka ristimme auton rekkarin mukaan CCU:ksi…) kuulimme, että Södra Länkenin kautta homma hoituisi huomattavasti nopeammin ja mukavammin. Kiirettä ei sinällään Tukholmasta eteenpäin ollut, sillä Visbyn lautta lähtisi vasta 11.05. Harhaanajamiselle ja ylimääräiselle haahuilulle oli siis kosolti aikaa.

Laivalla Boris sai jälleen runsaasti huomiota; rapsuttelijoita, ihailijoita ja kyselijöitä ilmestyi reitille mihin tahansa Boriksen kanssa menimmekin. Ja yhteiskuvia kiinalaisten kanssa riitti. Näkivät varmaan itsensä paistin vieressä… ;-) Boriksen kanssa on ilo liikkua missä tahansa; hän tervehti kaikkia halukkaita tervehtijöitä hännän iloisella hännän heilutuksella ja hieromalla päätään rapsuttelijoita vasten (myöh. myös "parrankrassu") vasten. Olimme _niin_ ylpeitä ja iloisia tästä hienosta ihmisen parhaasta ystävästä. Mitä parahin reissukoira! Kävimme vielä iltapalalla ja sen jälkeen unten maille. Uudet seikkailut odottaisivat naapurimaassa!

Perjantai 26.8.

Päivä valkeni Tukholmassa hyvin harmaana, pilvisenä ja sumuisena. Aamupalalle emme ehtineet - tai olisimme oikeastaan ehtineetkin, sillä jostain syystä meidän autokantemme ovi ei avautunut kunnes vasta kun  laiva olisi satamassa. Härdelli oli valmis. Kumma juttu miten ihmisiin tarttuu joukkohysteria, kun joku asia ei toimikaan oletetulla tavalla. Pääsimme lopuksi ajoissa autoon ja  lopulta ajamaan maihin. Sitten vaan naviin Nynäsvägen 3 ja menoksi. Olimme Södra Länkenin kautta kymmenessä minuutissa Tukholman keskustasta ulkona ja hyvää kyytiä matkalla kohti Nynäshamnia. En ole koskaan Ruotsissa ajanut, joten vähän ihmetytti mitä ne Trafikplats’t olivat?!? Viisaammat ja kokenneemmat voisivat valistaa, kiitos. Viidenkymmenenseitsemän kilometrin matkalla ei ollut ainuttakaan tienvarsibensistä tai paikallista ”ABC”:ta, joten kahvihammasta kolotti ankarasti. Boriskin steppasi edestakaisin siihen malliin, että hätä oli varmasti hirmuinen.

Seuraava etappi eli Nynäshamn oli kuitenkin jo parinkymmenen kilometrin päässä, joten päätimme ajaa sinne asti ja nauttia aamupalan sekä aamulenkin vasta siellä. Perillä tsekkasimme sataman sekä lähtöportit ja kurvasimme kaupungin keskustaan. Pieni, 26 000 asukkaan kaupunki vasta heräili uuteen aamuun kun me jo olimme aamulenkillä kauniiden pihojen ja rantakallioille rakennettujen mitä erilaisimpien omakotitalojen seassa. Aika mielenkiintoista kaupunkisuunnittelua täytyy sanoa. Mutta oikein kaunista ja hyvinhoidettua maisemaa sattui  reitillemme. Lenkin päätteeksi bongasimme pääkadulla juuri avautuvan kahvilan eli seuraavaksi murua rinnan alle. Tuoreet sämpylät ja erityisesti vastapuristettu tuoremehu maistuivat taivaalliselle. Sarin mielestä kahvikin oli juotavaa, mutta kyseinen ’paahto’ ei ollut ihan minun mieleeni. Plussan puolelle kuitenkin reilusti. Kahvilasta poistumisen jälkeen Sari sai puhelun Kirstiltä, joka sähköisti tunnelmaa. Luvassa olisi mielenkiintoinen näyttelyviikonloppu...

Nynäshamn - Centralgatan

Makoisan aamupalan jälkeen olikin sopiva hetki siirtyä satamaan odottelmaan Visbyn lauttaa. Törmäsimme (kuvaannollisesti) jälleen CCU:hun ja kuulimme, että näyttelyn Facebook-sivuilla kerrottiin näyttelyalueen olevan näytteilleasettajille avoinna jo perjantai-iltana telttojen pystyttämistä varten. Ookoo, hieno homma! Ei tarvitsisi kaikkien kamojen kanssa ryysiä kahta tuntia ennen kehien alkua pysyttämään leiriä. Suit you sir!

Jos oli Tukholman laivassa pajon koiria, oli niitä Visbyn lautalla kymmenkertainen määrä. Uskaltaisin väittää, että kahdeksassa autosta kymmenessä oli enemmän kuin yksi koira. Edessämme olevassa Volvo V50:ssä niitä oli kahdeksan – kääpiöpinsereitä. Caddy taas keulasta sisään ja Gotland Destination –varustamon 195 m pitkä m/s Visby purjehti klo 11.05 ulos Nynäshamnin satamasta kohti Visbytä.

Laivalla ei juuri viihdykkeitä ollut lukuunottamatta pari-kolmea ravintolapistettä, joihin oli aivan giganttiset jonot. Onneksi autoilijat olivat ennen muita matkustajia laivassa – saimme etulyöntiaseman ja ensimmäiset paikat jonoissa. Lautan henkilökuntaa ei voi ylenpalttisesta palvelualttiudesta syyttää; kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Ja jonot vaan kasvoivat kasvamistaan. Ainoalla ”asiakas”kannella oli sekä perässä että keulassa mukavia lepotuoleja ja matkan hintaan kuului numeroitu paikka kullekin matkustajalle. Oikein mukavia ja pehmeitä penkkejä, joissa unikin maistui. Lounaaksi salaatti Wisby Pilsin kera sekä chiliannos Cokiksella kuskille. Ihan hyvää.

M/s Visby Aktersalong

Sää alkoi hieman kirkastua lähestyessämme Visbyn satamaa ja kun viimein ajoimme Caddyn Gotlannin kamaralle, aurinko tervehti meitä läsnäolollaan. Päätimme sen kummempia pysähdyksiä suunnata suoraan majapaikkaamme, Toftan Kroksissa sijaitsevaa Kastanjagårdenia. Maisemat matkalla näyttivät hyvin samanlaisilta, mitä olimme jo netistä nähneet; matalia, tuulen tuivertamia mäntyjä, kalkkikivisiä rantoja, nurminiittyjä, joilla satunnaisesti harmaita tai mustia lampaita.

Maisemat olivat aika eteläeurooppalaisia, sanoisin. Noin vartissa olimme perillä. Pihalla odotteli toinen ja kolmaskin pariskunta, joista toinen osoittautui Minnesotasta kotoisin olevaksi jenkkipariskunnaksi, n. 50-60 –vuotiaita. Rouva oli opiskellut nuoruusvuosinaan Tukholmassa ja oli nyt ensimmäistä kertaa takaisin Ruotsissa 28 vuoteen. Kuinka ollakaan, Boris oli taas se josta tämäkin tuttavuus lähti liikkeelle. Jenkki-tyyliin olivat erittäin kiinnostuneita meistä, Boriksesta ja suunnitelmistamme. Juteltiin siinä niitä näitä, kunnes ”kartanonemäntä” saapui paikalle ja  avainten luovutus saapuneille matkalaisille alkoi. Saimme vuorollamme avaimet ja tervetulotoivotukset, josta jäi sellainen kuva, että olimme todellakin tervetulleita!

Itse mökki ei ollut mikään suuren suuri, n. parikymmentä neliötä yhtä isoa tilaa, laminaattilattia ja tilava, siisti kaakeloitu kylppäri sekä erillinen huone, jossa kerrossängyt. Siistiä oli, mutta hieman kostean kylmältä paikka vaikutti. Ulkona lämpömittari näytti 26 astetta, joten viileydestä ei totisesti ollut haittaa. Tila oli remontoitu täydellisesti muutamia vuosia sitten, joten oletettavasti tulisimme viihtymään. Matkatavarat sisään ja pieni hengähdystauko.

Näytä suurempi kartta

Suuntasimme ennen näyttelyteltan pystytysreissua Boriksen kanssa Toftan rannalle, jonne matkaa oli reilut pari kilometriä. Matka vei läpi metsikön ja hiljaista oli. Turistisesonki oli selkeästi ohi. Ranta avautui eteemme koko n. neljän kilometrin leveydeltä. Hienon hienoa hiekkaa ja ylempänä rannalla nurmisia mättäitä. Yyterissä käyneet olisivat varmaan olleet heti kotonaan. Hyvin samanlainen maisema. Lämmintä oli ja lähes täysin tyyntä. Rannan tuntumasta lähti myös reitti luonnonsuojelumetsään, jonka poikki palasimme takaisin hiekkatielle. Metsä oli kaunis ja siellä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, mutta nyt oli jo kiire seitsemäksi näyttelypaikalle telttaa pystyttämään. Saimme kotimökillä jenkkipariskunnalta kutsun nauttimaan lasilliset viiniä, mutta valitettavasti jouduimme kieltäytymään kutsusta.  Sen verran olimme liikekannalla, että emme heitä myöhemmin nähneetkään. Olisi ollut mukava tutustua tähän mukavaan pariskuntaan paremminkin.

Tofta Strand

Jätimme Boriksen mökkiin ja suuntasimme takaisin kohti Visbytä. Näyttelypaikka sijaitsi välittömästi kaupungin etelälaidalla sijaitsevalla isolla nummiaukiolla, aivan kuningas Oscar I:n kunniaksi pystytetyllä muistomerkillä, Oscarstenenillä. Parkkipaikkaa oli hehtaaritolkulla ja tien toisella puolella oli telttakylä jo alkanut muodostua. Menimme alueelle paikasta, josta missasimme aluekartan, joten jouduimme hieman kyselemään huomisen kehämme sijaintia. Paikka löytyi ja onneksi myös sunnuntain näyttely oli samassa kehässä joten paikkaakaan ei tarvinnut vaihtaa kesken näyttelyviikonlopun. 

Naapurissa majaili ruotsinsuomalainen irlanninsetterin esittäjä, jolta saimme hyviä vinkkejä ja mikä tärkeintä lainaksi kotiin unohtunutta vasaraa, jolla naputella telttavaarnat paikoilleen. Paikka oli hyvin avara ja avoin eli mitään varjoa ei ollut tarjolla, joten teltta oli kyllä mainio varuste – ainakin jos samanlainen helle jatkuisi viikonloppuna. Lämpöä oli vielä yhdeksältäkin yli 22 astetta. Tuotapikaa oli kamat kasassa ja olimme valmiit palaamaan majapaikkaamme. Sitä ennen vielä käynti paikallisessa ICAssa. Sarilla oli jo kiire takaisin, sillä Boriksen pesu/puunausurakka odotti vielä tekijäänsä. Parta ja jalkakarvat pesuun ja kuivatukseen. Urakka kesti kolmatta tuntia, sillä ahkerasta Andiksen laulattamisesta huolimatta mökin ilma oli niin kostea, että kuivuminen kesti ikuisuuden. 

Minusta ei tässä vaiheessa ollut juurikaan hyötyä, joten päätin siirtyä unipuulle pois tieltä ennen puolta yötä. Herätys oli ollut sen verran aikainen ja allekirjoittaneen flunssa osoitti ärhäköitymistä, että uni todella maistui. Huomenna se sitten alkaisi – viimeisen CACIBin metsästys!

Lauantai 27.8.

Ensimmäisen näyttelypäivän aamu. Herätys puoli seitsemän aikaan. Aamupalalle ja lähtö näyttelypaikalle puoli yhdeksän aikaan. Kehässä ei ollut mitään väliaikatauluja, mutta mustiksia ennen oli n. 30 koiraa ja 6 rotua, joten todennäköisesti ennen kymmentä emme vielä pääsisi kehään. Näyttelypäiväksi oli noussut oikein kunnon itätuuli, puuskissa n. 18 m/s ja keskiarvokin n. 14 m/s. Onneksi olin laittanut teltan narutkin kunnolla kiinni. Silti arvellutti, vieläköhän se siellä on paikallaan vai menossa kovaa vauhti kohti manner-Ruotsia. Joku saisi siellä näyttelyteltan niskaansa…

Perillä pysäköinti, ilmoittautuminen ja muu asiaankuuluva sujui kaikin puolin vikkelästi ja näyttelyluettelosta ilmeni, että kehässä tulisivat esiintymään venäläiset avoimen luokan narttu ja uros. Itseasiassa olimme jo Visbyn lautalla törmänneet näihin kahteen mustaan, joista ainakin narttu oli käynyt ”muodonmuutoksen” yön aikana; runkoturkki oli vielä laivalla hyvin runsaasti täynnä valkoisia peitinkarvoja, mutta nyt se oli aivan pikimusta. Aika ahkeraa nyppimistä on täytynyt yön tunteihin riittää… Varsinkin uros oli hyvin kookas (korkea), mutta melko nuoresta iästään (1,5 v.) johtuen vielä kovin hintelä ja liikkeissään löysä. Narttu näytti tasapainoisemmalta koon/mittasuhteiden osalta ja oli sukupuolileimaltaan hyvin narttumainen. Mieleen tuli Boriksen emä Doris.

Kehätoimitsijana huomioni tietysti kiinnittyi ensimmäisenä muutamiin ruotsalaisiin toimintamalleihin kehässä. Laatuarvostelussa ei jaettu nauhoja vaan ne osoitettiin suurilla lapuilla, samoin SA:t. Varsin kätevää – ei tarvitse juosta näytteilleasettajien perässä nauhojen kanssa. Samoin ainakin lauantaina kehätoimitsija osoitti myös sijoitukset, jotka oli saanut tuomarilta.

Viimein, klo 10.45 oli musteterriereiden vuoro. Tuomarina kreikkalainen Kantzou Rouli. Venäläiselle urokselle ERI ja SA. Seuraavaksi Boris. Samat sävelet; ERI ja SA. Nyt alkaisi taistelu… Hieman ihmetytti venäläisen handlerin ilmeisen tarkoitushakuiset yritykset päästää uroksensa jatkuvasti Boriksen kimppuun ja kääntää kirsut vastakkain. Onneksi Boris ei tästä provosoitunut – käänsi vaan päänsä pois. Ensin kierros ympäri, edestakaisin yksittäin, edestakaisin vierekkäin. Poseerausta ja pähkäilyä. Taas venäläinen uros pyrki Boriksen kimppuun. Yhdessä ympäri – ja vielä toinen kierros. Piinaavaa jännitystä. Taas poseerausta. Tuomari käy kahteen kertaan käpälöimässä molemmat koirat. Palaa takaisin muutamien metrien päähään. Miettii… miettii… miettii… Ja näyttää lopulta venäläisen ykköseksi. Nonnih. Se oli sitten siinä. Arpapeliä ja olen tietysti äärimmäisen jäävi sanomaan mitään tästä ratkaisusta. Hyvä, ettei lanttia heittänyt tämä tuomari, jos suoraan sanon. Venäläiselle nartulle vielä EH ja se päivä oli meidän osaltamme nopeasti ohi.

Ei tietysti mieltä ylentävää, mutta mitään jossiteltavaa ei kuitenkaan jäänyt. Boris esiintyi erittäin hienosti, oli oma iloinen itsensä ja sai ylistävät arvostelut, mutta silti… Väärinpäin se jokatapauksessa meidän mielestämme meni. Vaihdoimme siis turistimoodiin. Kävimme tutkailemassa näyttelyalueen ja syömässä lammasateriat, jotka olivatkin varsin maukkaat. Suunnitelma oli selvä; takaisin Toftaan ja sitten tutustumaan Visbyhyn.

Caddy kaarsi jo toistamiseen kohti saaren pääkaupunkia. Boris oli jätetty mökille ja laivalta mukaan napatusta tapahtumalehdestä kiskaistu kartta tukenamme suuntasimme kohti Inner stadia eli vanhaa, historiallista keskustaa, jota ympäröi n. 4 kilometrin mittainen muuri. Sää oli vieläkin erittäin lämmin kun saavuimme puoli kahden aikaan perille. Sen kummempia ennakko-odotuksia tai muitakaan etukäteistietoja sukelsimme portista sisään. Ja mikä meitä odottikaan! Toinen toistaan hienonmpia vanhoja taloja ja pieniä putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Ihastuimme heti! Löysin lampaannahkatossut talvisille mökkireissuille ja Sarin kanssa molemmille historialliset sormukset. Rengastimme (tai oikeastaan minä Sarin) toisemme toistamiseen. Päätimme palata illalla uudelleen Boriksen kanssa kun ilta laskisi ja näkisimme kaupungin iltavalaistuksessa. Samalla kävisimme illastamassa jossakin kaupungin lukuisista ravintoloista.

Parin tunnin levähdystauon jälkeen suuntasimme jälleen takaisin kohti Visbytä – tällä kertaa myös Boris mukanamme. Pysäköimme aivan vanhan kaupungin eteläpäähän ja tarkoitus oli Boriksen kanssa lähteä muurin viertä kohti pohjoispäätä. Lenkkeilymaastot olivatkin mitä parhaimmat; vähän kyllä hirvitti punkkivaara, semminkin kuin Sari oli muutamaa tuntia aikaisemmin löytänyt Boriksesta punkin, joka ei vielä ollut ehtinyt imeä verta. Etenimme seuraavalle portille ja siitä sisään, kujia ylös ja alas. Veimme Boriksen autoon ja lähdimme etsimään illallisravintolaa. 

Sattumalta törmäsimme jälleen CCU:hun ja saimme hyvän vinkin satamassa sijaitsevasta ravintolasta (Trossen) ja hulppeasta jäätelöbaarista. Okei, sinne siis. Ruoka oli hyvää ja palvelu kohtuullisen nopeaa, eikä edes suunnattoman kallistakaan. Neljälläsadalla kruunulla selvittiin. Ainakin oma Inter'iksi nimetty pizzani oli aivan loistava! 140 erilaisen jäätelölaadun joukosta löytyi viereisestä jäätelöbaarista sopivat pallot. Njam! Kotimökkiä kohden ja valmistautumaan seuraavaan koitokseen.

Sunnuntai 28.8.

Yöllä heräsin hillittömään rysäykseen!!! Luulin jo, että joku tai jokin tuli kattomme läpi, mutta kun salamavalo valaisi koko pienen kopperon, unen ja valvetilan välissä vaeltavat ajatukset rekisteröivät tapahtuman ukonilmaksi. Ja millainen ukonilma se olikaan! En ole moista ennen nähnyt; taivas oli kuin miljoonat valonheittimet olisivat valaisseet tummat pilvet. Salamilla ei ollut taukoja vaan yhtäjaksoinen salamointi kesti n. 15 minuuttia. Sitten oli täysin hiljaista, ei sadetta, ei salamia. Sinne se meni. Flunssa oli edennyt siihen pisteeseen, ettei normaalisti itsestään selvä unen saanti ollutkaan enää itsestäänselvyys. Piehtaroin sopivaa asentoa etsien ainakin tunnin, nukahdin lopulta ja sitten olikin jo aamu. Kiirettä ei sinällään ollut, sillä suurin piirtein sama määrä koiria olisi arvosteltavana ennen meitä kuin edellisenäkin päivänä. Tein aamulla Boriksen kanssa suhteellisen pitkän kävelylenkin etelää kohti katsoakseni mitä on jälleen uuden mutkan takana. 

Öisen ukkossateen jäljiltä oli hyvin kosteaa, mutta nouseva aurinko alkoi jälleen lämmittää mukavasti, joten hikihän siinä tuli takaisin hölkätessä.

Jälleen samat rutiinit; aamupala ja Sari jälleen Andiksella Boriksen kimppuun. Kamat autoon ja menoksi. Sunnuntai kaiken muuttaa voi – oli teemamme ja sen kummempia odotuksia suuntasimme n. kymmenettä kertaa tuttua tietä kohti Visbytä. Päivä oli huomattavasti edellistä viileämpi (+ 15-18), mutta tuuli ei ollut hävinnyt minnekään, vain vaihtanut suuntaa. Nyt tuuli puuskaisesti etelästä. Onneksi olin iskenyt tuplakiinnitykset, sillä ensimmäinen vaarna katkesi lauantaina. Onneksi ohi ajaessamme huomasin nurkan olevan kasassa tuulen voimasta ja ehdin korjata tilanteen.

Telttamme toimi haastavista olosuhteista huolimatta.

Sen kummempia ilmoittautumisia ei enää tarvittu, esitimme edellisen päivän leiman ja sitten vaan teltalle valmistautumaan. Venäläiset olivat jälleen jo asemissa. Viimeiset harjailut, virittelyt ja puunaukset. Ei muuta kuin itse asiaan. Tuomarina tällä kertaa ruotsalainen Kurt Nilsson, joka on aika usein Suomessakin nähty tuomari.

Sama kuvio näytti jälleen toistuvan: venäläiselle urokselle ERI ja SA. Samoin Borikselle. Jälleen ratkaiseva kaksintaistelu edessä…!!! Kierros yhdessä ympäri, liikkeet edestakaisin yhdessä ja seis. N. 20 piinaavaa sekuntia (lauantain n. 200 sijaan) ja tuomari osoitti Boriksen ykköseksi!!! Wohoo!!! En osannut enää hillitä itseäni (ei kai ollut tarvettakaan???) vaan huusin suoraa huutoa: Hyvä Sartsa ja Boris!!! En muista vielä olleeni koiranäyttelyssä kananlihalla tulosten julkistamisen jälkeen, mutta nyt olin. Olin niin onnellinen, ettei kaikki se peseminen, harjaaminen, trimmaaminen, kampaaminen, kuivaaminen, pyyhkiminen, karstaaminen ja reissaaminen ollutkaan ihan turhaa, vaan nyt jaettiin niitä palkintoja kaikesta edellämainitusta! Ja mikä parasta: kaikki saivat jotakin, sillä narttukin sai ERIn ja SA:n. Eli oikein ROP-kisa tulossa. Sitä ei kuitenkaan ehditty kiertää kuin yksi kierros ja ROP-ruusuke löysi tiensä Sarin käteen. Upeaa!!!

Se on siinä!

Paikallisen (siis ruotsalaisen) Zantana’s –kennelin ihmiset olivat joukolla meitä onnittelemassa, ihastelemassa ja kyselemässä Boriksesta. Eipä ole aikoihin tuntunut yhtä hyvältä seisoa kepona (KEnnelPOika) kentän laidalla. Hoidin mielelläni tiedotus ja –osto –osaston tehtäviä ja jubailin naapurimaan edustajien kanssa. Kyllä kelpasi komeaa Borista esitellä ja kaikki saivat tietysti Borikselta ”parrankrassua” ja iloiset hännänheilutukset. Kyllä nyt oli ilo viestitellä kotiin jääneille hyvästä menestyksestä. Kävimme vielä hakemassa ”palkintosetelimme”, jolla sai sitten ostaa määriteltyjä tuotteita. Valitsimme Kirstille tuliaisiksi trimmiessun.

Tukka takana - elämä edessä.

Siispä ryhmäkehiä odottelemaan. Tapoimme aikaa seuraamalla leonbergien kehää suomalaisten esittäjien kanssa ja ruokailuaktiviteeteilla sekä Borista ulkoiluttamalla.

Kokoomakehät alkoivat puoli neljän aikoihin ja varsinainen ryhmäkehä neljältä. Menestystä ei ryhmässä tällä kertaa tullut ja näyttelymme oli ohi puoli viiden aikaan. Sitten vaan purkamaan leiriä ja jätimme lopulta auringossa kylpevän Oscarstenin taaksemme. Ja uskoakseni tämä ei jäänyt viimeiseksi näyttelyksi tällä saarella… Tänne tullaan vielä uudestaankin. Nyt saisi laivalta ostettu skumppapullo kyytiä!

Päivän kunkkumustis!

"Mitalikahveet"

Kotimökillä syötiin Sarin loihtimat salaatit ja kilisteltiin team-B:n hienolle menestykselle. Olimme niiiiiiiiin ylpeitä itsestämme ja tuosta hienosta mustasta otuksesta, joka jo otti rennosti lattialla partakarvat lepattaen… Iltapalan jälkeen suunnistimme vielä matkamuistojen noutoreissulle rannalle. Tuuli oli niin kova, että hiekkaa lensi rannalla hiekkamyrskyn tavoin. Keräsimme hiekkaa ja muutaman kiven matkamuistoksi, kuten meillä ollut kaikilla reissuilla tapana. Teimme vielä siivoushommia mökillä ja sitten olikin aika ummistaa viimeisen kerran silmät tällä reissulla Kastanjagårdenin kastanjapuiden alla…

Ja pam! Sama ilmiö jälleen. Ukkosrintama ylitti mökkimme puoli neljän jälkeen aamuyöllä ja melusi mennessään. Kymmenen minuuttia satoi rankasti, mutta sitten joku käänsi jälleen hanan ja volyymit nolliin. Tuli taas aivan hiljaista. Krooh….

Maanantai 29.8.

Oli siis kotiinlähdön aika. Lautta oli lähdössä aamuseitsemältä, joten herätys oli jo puoli viideltä. Loppuimurointi ja kamat autoon. Oma olo alkoi vaan olla enemmän kuin tukala; edellisenä iltana oli jo hieman kuumetta ja nyt aamulla tuntui aivan zombielta. Lopulta kaikki oli valmista ja sumuinen Kastanjagården jäi taakse. Tack och adjö! Ainakin erittäin koiraystävällinen paikka ja jollei hillitöntä sisäilman kosteutta oteta huomioon, niin oikein mukava miljöö luonnon lähellä parin-kolmen päivän vierailua varten. Saunaa jäin tietenkin kaipaamaan, mutta eipä nämä paikalliset taida hyvän päälle siltä osin ymmärtää ;-) Neljä tähteä viidestä on oma arvioni.

Tuttu m/s Visby odotteli jo satamassa ja puolen tunnin odottelun jälkeen olimme taas laivassa. CCU majoittui takanamme oleviin tuoleihin, joten vielä päästiin vaihtamaan viimeiset kommentit viikonlopun tapahtumasta. Nukahdimme tunniksi ja paluumatka tuntui jotenkin lyhyemmältä kuin tulomatka. Olimme Nynäshamnissa puoli tuntia ennen aikataulun mukaista aikaa, joten meillä oli enemmän kuin runsaasti aikaa ennen kuin m/s Amorella lähtisi iltakahdeksalta kohti Turkua.

Vaihtoehtoina oli huristella vajaassa tunnissa Tukholmaan ja viettää päivä siellä tai jäädä Nynäshamniin. Valitsimme jälkimmäisen. Kipaisin hakemassa turistibyråsta kartan ja vinkit koiran kanssa ulkoiluun. Niiden perusteella suuntasimme kohti kaupungin eteläkärjen ulkoilualuetta merellisiin näköaloihin. Paikka oli todella kaunis; ensin muutamia kilometrejä yksisuuntaista pikkutietä aivan merenrantaa ja sitten auto parkkiin ja pieniä metsäpolkuja rantaviivaa seuraten. Upeita maisemia merelle ja saaristoon! Tuli mieleeni Hämeenlinnan Aulanko, mutta sama meren äärellä. Pari tuntia käyskentelyä ja sitten alkoi minusta olla nuhakuumeisena puhti poissa. Otimme parkkipaikalla autossa pienet nokoset ja suuntasimme seuraavaksi lounaspaikan etsintään.

Epämääräisen haahuilun ja juuei-ratkaisujen jälkeen päädyimme lopulta takaisin satamaan ja kalabaariin, jossa oli tarjolla erilaisia kala/äyriäis-annoksia suoraan luukulta tuoreena savustettuna tai paistettuna. Otimme molemmat annoksen savustettuja katkarapuja aiolin kera + patonkia. Rapuja oli aivan hillitön määrä ja en jaksanut edes syödä kaikkia. Sari sitkeästi ja kiltisti söi annoksensa loppuun. Sanotaanko, että ihan heti ei tee mieli syödä katkarapuja, vaikka hyvää olikin. Liika on liikaa.

Tehtävää ja katseltavaa olisi varmaan vielä riittänytkin, mutta päätimme ottaa kurssin seuraavaan etappiin eli Stadsgårdeniin ja Viking Linen terminaaliin. Matka sujui rivakasti ja olimme jo viideltä satamassa. Sari muisteli ankarasti Hamarin matkalla bongatun koirapuiston sijaintia ja tämän vainun varassa lähdimme etsimään kyseistä keidasta keskellä kaupunkia. Onneksi matkalla osuimme dobberia ulkoiluttavaan mummeliin, jolta saimme puiston koordinaatit. Ja sehän lopulta löytyi korttelin päästä. Ja kyllä sai taas Boris ystäviä!!! N. 1,5 tunnin patikoinnin päätteeksi olimme jälleen satamassa jonottamassa laivaan pääsyä. Siinä vaiheessa mielessäni ei ollut kuin yksi ajatus: päästä nopeasti lakanoiden väliin. Aivan sama vaikka hytti olisi samanlainen kokolattiamattoinen sauna kuin tullessa – ei haittaisi kunhan vain pääsisi pian vaaka-asentoon. Olo alkoi olla siinä määrin kuumeen ja päänsäryn uuvuttama.

Yllätys olikin sitäkin mieluisampi kun perillä odotti laminaattilattia ja reilusti viileä, kohtuullisen raikkaan tuoksuinen hytti (sen mitä nyt tukkoinen tuulenhalkojani siinä vaiheessa enää mistään tuoksuista mitään tajusi…) Ja siihen katkesi minun filmini. Puoli kahdeksalta olin vuoteessa ja seuraavan kerran heräsin puoli seitsemältä Turussa. Sari oli käynyt vielä iltapalalla, hukannut viimeiset kruunut tax-free myymälään ja käyttänyt Boriksen kannella tarpeillaan.

Tiistai 30.8.

Turku – Åbo ja viimeinen rantautuminen. Ulos laivasta ja Boris pisulle seuraavaan kortteliin. Eikun luovimaan läpi Turun aamuruuhkien kohti Hämeenlinnaa ja kotia.

Kuten aina, ”muu maa mustikka, oma maa mansikka” ja reissussa on oltava, jotta olisi mukava palata kotiin. Oikein onnistunut reissu kaikin puolin, ellei oteta omaa terveydentilaani huomioon, joka heikkeni päivä päivältä. Boris osoitti jälleen olevansa erinomaisesti hermonsa hallitseva reissukoira, joka ei turhista hötkyile, on kaikille (ihmisille ja koirille) ystävällinen ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Saatiin kunnon kisa aikaan viikonloppuna, jokaiselle riitti jonkinlaisia titteleitä ja meriittejä. Niin, ehkä seuraavaksi Tanskaan ja siinähän voi poiketa paluumatkalla taas Gotlannissa. Kiitos kaikille kannustuksesta, onnitteluista ja tietysti erityiskiitos Kirstille trimmauksen viimeistelystä sekä ennen kaikkea tästä mahtavasta mustaterrieristä, jota on niin helppo rakastaa.

Kiittäen,

C.I.B FI NO MVA BH TK1 Zornoi Graf Boris, Sari ja Marko

Uusi syksy - uudet kuviot

Hellurei!

Edellisestä blogipostauksesta alkaakin olla jo aikaa, joten lienee syytä antaa elonmerkkejä eli still standing strong. Voittoisan erkkarin jälkeen ollaan pidetty hiljaiseloa näyttelyrintamalla ja Sari on keskittynyt enemmän noiden pk-kompetenssien kehittämiseen eli toisin sanoen huomattava määrä hakutreeniä on kesällä toteutettu. Ja satunnaisista "aitätäkötässänytpitikintehdähäh??!?"-harjoituksista huolimatta kehitystä on tapahtunut huomattavasti. Nyt vaan odotellaan sitä ensimmäistä kisaa. Kerran oli jo lähellä, mutta puolen tunnin kylvystä reilussa parikymppisessä järvivedestä seurasi vesihäntä, joka kaikessa masentavuudessaan torpedoi kisastartin. Boris ei muutenkaan lämpimästä kesästä johtuen ole ollut parhaimmillaan, sillä vatsa on ajoittain vihoitellut.

Mitäpä muuta kesällä? Käytiin muutamissa mätsäreissä ja suurimpana ponnistuksena tällä rintamalla oli Mustaterrierit ry:n oma Match Show Hämeenlinna Linnan Puistossa. Sari vastasi järjestelyistä ja kiitos talkooväen ja runsaslukuisen koiramäärän (n. 140 erikokoista ja -näköistä karvakuonoa) tulos oli mukavasti plussan puolella - myös taloudellisesti. Sääkin suosi. Muuten vietettiin aikaa mökillä (1. lomaviikko) ja käväistiin Tukholmassa ja Tallinnassa - tosin ilman koiria siis.

Eräs kesän huippukohdista oli toisen mustaterrierin saapuminen perheemme iloksi. Bojai King Edward eli tuttavallisemmin Kobe saapui Bojai-kennelistä kesäkuun puolessavälissä. Poitsu on sopeutunut laumaan hienosti, on kasvanut mukavasti ja ohittanut jo Spinnun säkäkorkeudessa. Kirstin ohjauksessa aloitin Kobella jälkiharjoittelut menneenä viikonloppuna. Ovat vaan työpäivät nykyisellään niin pitkä, että harjoittelun jaksamisen kanssa on vähän niin ja näin. Tarvitsen sen viimeisen motivaatioboostin jostain!

Seuraava aktiviteetti on Boriksen kanssa jo tulevana viikonloppuna, jolloin lähdemme ns. merta edemmäs kalaan. Eli Visbyssä on kaksi int-näyttelyä peräkkäisinä päivinä. Lähdemme matkaan torstaina iltalautalla Turusta Tukholmaan ja siitä n. tunnin ajomatka Nynäshamniin, josta lähtee lautta Visbyhyn. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Gotlannissa, joten ihan mielenkiintoinen reissu tulossa. Majoitumme vartin ajomatkan päähän Visbystä etelään pieneen, mutta mukavan näköiseen mökkiin meren välittömässä läheisyydessä. Tuomarit ovat Kreikasta ja Ruotsista - etukäteen arvioituna ihan OK. Molempina päivinä kehissä esiintyy vain kolme mustista Boris mukaanlukien. Olisihan se CACIB eli Certificat d’Aptitude au Championnat International de Beauté de la FCI, ihan mukava bonus, vaikka yhtään ei tittelinkipeitä ollakaan... Tarjolla siis kansainvälisen muotovalion titteli.

Toivottavasti aikaa jää myös saareen ja Visbyhyn tutustumaan. Ennakkotietojen hankkiminen on ollut käytännössä nollissa, joten ihan lähdetään seikkailumielellä liikkeelle.

Kesällä tuli kuvattua aika harvakseltaan, mutta koitan saada jonnekin netin kulmalle otoksia näkyviin. Noitahan näkyy jo Feissarin seinällä, joten sieltä voitte käydä bongailemassa eläintarhamme touhuja.