sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Boris on nyt Suomen ja Norjan muotovalio (vahvistamatta)!!!

Jännitystä oli tänään ilmassa Lohjalla Showlinkin hallissa kun Boriksella oli ensimmäinen mahdollisuus valioitua. Ikää on juuri ja juuri vaadittavat kaksi vuotta eli synttäreitähän juhlittiin parisen viikkoa sitten 30.1.2010.

Näyttely on Suomen Ulkomuototuomarit ry:n järjestämä tukinäyttely ja FCI2 ryhmänäyttely. Mustaterrierit arvosteli Kirsti Louhi. Paikalla oli seitsemän mustaterrieriä - pari ilmoittautunutta oli jäänyt pois. Uroksia kolme + yksi pentu ja narttuja kolme. Kehässä oli kaksi harjoitusarvostelijaa Kirstin lisäksi.

Ulkomuototuomari Kirsti Louhi ja harjoitusarvostelija arvioivat Borista.


Uudet näyttelysäännöt toivat uudet kuviot ja nyt niitä haluttuja punaisia nauhoja näkyi erittäin harvassa. Tiukka seula siis. Keltaisia keltaisen perään. Kunnes tuli meidän Boriksen vuoro. Pitkä ja harras koiran tutkiminen kaikkien kolmen tuomarin toimesta ja neuvonpitoa. Mutta, yhtä kaikki: ERI, SA (ainoa ERIN saanut), AVOK1 ja samalla PU1 + se himoittu SERT. Kun yksikään nartuista ei saanut edes ERIä, jäi Sarille  ja Borikselle tehtäväksi kunniakierros ja ROPin ja muotovalioruusukkeen pokkaaminen!!!

Rotunsa paras. Viidennnen kerran peräkkäin.


Kiitos kanssakilpailijoille kiitoksista, kannustuksesta ja aplodeista! Teitte päivästämme ainutkertaisen!!!

Ja ennen kaikkea: ISO kiitos Boriksen kasvattajalle Kirsti Pitkäselle tästä hurmaavasta hömpästä, jonka suuren suuri sydän on avoin kaikille ja kaikelle!

Terkuin, Boris, Sari ja Marko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti