Parin viikon tauon, tyhjällä työpaikalla hyörimisen ja normiarkirutiinien jälkeen pääsimme viime viikonvaihteessa jälleen piipahtamaan möksällä. Tarkoituksena oli viettää lauantaipäivä Pori Jazz Festivals '09:n Kirjurinluodon konserteissa. Karo ja Eve olivat lähdössä Parolaan, joten meillä oli kahden karvaturrin kokoinen koiranhoito-ongelma vielä ratkottavana. Sain houkuteltua Julian Tampereelta päiväksi Spinnun ja Boriksen dogsittereiksi, joten ei muuta kuin peräkärry taas täyteen kaikenmaailman sälää, hauvelit bokseihin ja menoksi!
Juha ja Hanna Espoosta olivat menossa myös viikonlopuksi Poriin, joten saimme houkuteltua heidät perjantai-illaksi yökylään Kokemäelle. Perillä meitä odotti joella seilaavat soutuarmaadat, sillä perinteinen Satakuntasoutu (vaimikäsenytoli..?!) ohitti jälleen mökkimme matkalla Risten koululla sijaitsevaan tauko- ja yöpymispisteeseen.
Aloin apinanraivolla viimeistellä kesken jäänyttä laiturin kantta ajatuksella, että se olisi kasassa ennen vieraiden saapumista - ja olihan se. Viimeistä lautaa lukuunottamatta, joka vaati hieman monipuolisempaa modausta. Mukana tulleet upouudet laituritikkaat jäivät vielä odottamaan sunnuntaille asennusta.
Hanna ja Juha saapuivat yhdeksän aikaan. Ruokailun jälkeen yösaunaan ja mukavan illan päätteeksi kolmen aikaan yöpuulle. Vieraat lähtivät lauantaina aamupäivästä ja dogsitterit haimme Peipohjan asemalta puolenpäivän jälkeen. Saria vaivasi vielä hetki ennen lähtöä uhkaavasti paheneva migreenikohtaus, mutta sekin helpotti matkalla Poriin. Olimme perillä puolikolmen aikoihin.
Päivän musiikillinen kattaus oli varsin monipuolinen; perinteisestä bigband-jazzista, funkin kautta rock(abilly/swing/bigband)-rytmeihin á la The Brian Setzer Orchestra. Varsinkin pari viimemainittua ja etenkin vanha tuuttitukka Setzer rokkasivat kylän kumoon! Ja aurinko paahtoi lähes täyden työpäivän verran! Yes!!!
Keikkojen jälkeen palailimme takaisin möksälle puoli kahdeksitoista ja siitä aika suorilla vatupassiin. Koirapoitsut olivat tietysti jälleennäkemisestä onnesta soikeita ja hyvin oli koiranhoito sujunut - niinkuin näissä nyt kauheasti paimentamista olisi; suffelisetiä molemmat!
Sunnuntaina olivat isommat helteet jo tiessään, mutta sellaista pilvipoutaa ja kahtakymppiä. Arvioin, että laituritikkaat olisivat tunnissa paikallaan, mutta loppujenlopuksi niiden kanssa meni nelinkertainen aika. Mutta valmista tuli - sitä viimeistä lautaa lukuunottamatta. Julia ja Ira palasivat illansuussa Tampereelle, mutta minä ja Sari jäimme vielä yöksi. Aamulla sitten taas sorvin ääreen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti