TOP5: Topit ja flopit

Ohessa nopea TOP 5:

Plussat:

1. Ruokahalu. Eipä tarvitse tätä poitsua houkutella syömään...
2. Ei-sana. Alkaa mennä ns. jakeluun - ajoittain.
3. Oppimiskyky - hoksottimia löytyy.
4. Reippaus - Boris ei jää nurkkiin nyhveröimään, on innolla mukana ja jaksaa liikkua hyvin lenkillä.
5. Sosiaalisuus - rohkea kaveri, joka hakeutuu ihmisen lähelle iloisesti häntäänsä heiluttaen.

Miinukset:

1. Hampaiden käyttö - kaikki pitää testata, joka on tietysti ihan luonnollista.
2. Spinnun pinnan testaus - setä suffeli saa kyytiä
3. Eipä tule muuta mieleen...

Tyly, tyly..

Minä taidan valitettavasti lukeutua siihen alati kasvavaan koiranomistajien joukkoon, jolla ei aina pysy mielessä se tosiseikka, että nämä lemmikit ovat sittenkin vain eläimiä. Eläimiä, joita ohjaavat eläinten vaistot ja käyttäytymismallit. Ja kun se ei pysy mielessä, niin tulee ihan turhaa stressattua jos se ensimmäinen koira perheessa sattuu olemaan niin ylitsevuotavan pehmeä ja kiltti, että antaa sen pienemmän "terrorisoida" itseään ihan 6-0! Tästä on kyllä Sarin kanssa keskusteltu monet kerrat (Sari on mulle koira-asioissa kävelevä koiratietosanakirja ja valaistunut guru), mutta ei se vaan silti tunnu menevän mun inhimillistävään kallooni - vaikka toisille siitä olenkin herkästi saarnaamassa ;-)
Spinnu on kyllä yrittänyt parhaansa mukaan kehittää jotain murahduksen tyyppistä, mutta Boris on NIIN teflonia moisille varoituksille. Painiminen loppuu yleensä siihen kun Boriksella on suu jo sen verran täynnä venhäturkkia, että tuppaa menemään kakomisen puolelle. Ehkä se siitä tasoittuu - siis ei Spinnun turkki - vaan Boriksen ylimääräinen kurmootus...

Koiraportin takaista elämää ja rajojen selvittelyä

Boris on aloittanut mukavasti kotiutumisen. Boris alkaa hahmottua melko itsenäiseksi ja määrätietoiseksi yksilöksi. Pieniä järkytyksen aiheitakin mustis-poitsumme uuteen arkeenkin on mahtunut; koiraportin takainen elämä ei vaan - ainakaan alkuun - tunnu maistuvan eli klassinen kysymys kuuluu: Miten noin pienestä koirasta voi lähteä niin suuri ääni? Aamuisin ja iltaisin ujellus/murina/haukkukonsertti saa sinfoniaaliset mittasuhteet kun Boris tajuaa olevansa yksin omassa tilassaan... Onneksi uni tai hiljainen hyväksyntä jossain vaiheessa palauttavat rauhan maahan. Varmaankin se tuosta tasoittuu, kun Boris huomaa ettei se yksinolo ihan karmea mörkö olekaan.

Spinnukin alkaa pikkuhiljaa pitämään puoliaan. Boris osallistuu innokkaasti niihin talkoisiin kokeilemalla vehnäherramme pinnan kestävyyttä. Hyviksi havaitut keinot ovat roikkua hampailla turkissa ja parrasta nyhtämällä. Pennut on ihan söpöjä, mutta välistä hiipii mieleen että kun ne on oikeasti vielä niin "blankkoja", niin josko joku vaan heilauttaisi peruskoulutus-nimistä taikasauvaansa ja sitten se olisikin ihan pro. Kärsivällisyys on hyve, jota koiranomistajalta vaaditaan ehdottomasti. Itse en taida olla pro tuossa ominaisuudessa...

Ensimmäinen aamu

Sari oli lähdössä aamuvuoroon, joten herättyäni kuuden jälkeen molemmat koiruudet olivat ehtineet jo käydä tarpeillaan. Boris oli saanut uuden luun, jota se kalusi innoissaan eteisen matolla. Molemmat singahtivat minua iloisesti vastaan! Tätä koiran kanssa oleminen ja eläminen on minun mielestäni parhaimmillaan! Niiden ehdoton ja jakamaton ystävällisyys; kuin olisimme olleet erossa pitkään ja iloinen jälleennäkeminen tapahtui taas..

Ennen Sarin töihin lähtöä kävimme vielä poitsujen kanssa pihalla ja Boris vaikutti paljon terhakkaammalta kuin eilen. Innokkaasti se loikki vehnäterrierimme Spinnun perässä ja teki tyylikkästi tarpeensa. Voisin kuvitella, että tästä kaverista on tulossa ennätysajassa sisäsiisti - tai sananpartta lainatakseni; "aika näyttää..."

Tätä kirjoittaessani Boris on nukkunut makuuhuoneemme ovea vasten, musta masu kohti taivasta kohta kaksi ja puoli tuntia.. Spinnu ei olekaan harrastanut moista selällään nukkumista.

The Day

Eilen koitti sitten se hartaudella odotettu päivä, jolloin Boris liittyisi uuteen laumaansa. Tuomas ja Juliakin olivat sopivasti Hämeenlinnassa. Tuomas tosin ilmoitti jo perjantaina jäävänsä kotiin nukkumaan, joten kello 10:lta sovittuun luovutukseen lähtivät allekirjoittaneen lisäksi Sari, Karoliina, Julia ja Eveliina. Vehnispoikamme Spinnu jäi myös matkasta.

Lauantaina oli kirkas auringonpaiste ja vaikka päivä muuten olikin kolea, oli ilmassa keväistä virettä.

Saavuttuamme Zornoi-kennelin pihamaalle, meitä pelmahti Kirstin lisäksi vastaan musta pentulauma iloisesti tervehtien! Ja Boris tietysti etunenässä. Pennut olivat juuri ruokailleet, joten sisälle päästyämme yksi toisensa perään alkoi etsiä sopivaa paikkaa unipuulle painautumista varten. Julia ei ollut vielä nähnyt isoja mustiksia Dorista ja Darjaa, joten siinä oli hyvä ottaa tuntumaa näihin ihastuttaviin ja supersosiaalisiin aikuisiin mustiksiin. Näihin kahteen ei voi olla ihastumatta! Ja toivoakseni ja uskoakseni Boriksesta kehittyy perheessämme yhtä upea yksilö!

Papereiden kirjoitusta vaille valmis visiittimme alkoi olla valmis. Saimme mukaan kattavan "manuaalin" sekä upeat mustis-tarrat, jotka varmasti löytävät paikkansa autojemme ikkunoista. Kyllä näin upeita otuksia kelpaa muillekin mainostaa!!!

Kun olimme jo ulko-ovella tapahtui jotain, joka ainakin minulle jäi sykähdyttävällä tavalla mieleen. Voi olla, että mielikuvitukseni teki tepposet mutta olen vieläkin siinä uskossa, että juuri ennen kuin olin aikeissa poimia Boriksen syliini ja viedä pennun autoon, Doris pujotteli määrätietoisesti koko eteiseen pakkautuneen koira- ja ihmislauman läpi kylkeeni kiinni, pysähtyi ja otti jotenkin erityisen intensiivisen kontaktin. Se tuijotti minua ikäänkuin sanoakseen, että "pitäkää Boriksesta hyvää huolta" tai jotenkin halusi viestittää sillä hetkellä jotakin. Inhimillistämistä - ehkä, mutta jotenkin niin erityisen läsnäolevalta ja merkitykselliseltä se tilanne tuntui... Palaamme varmasti Boriksen kanssa useastikin Nahkakujalle, joten Doris tulee varmasti vielä jälkeläistään näkemään.

Automatka oli Borikselle jokseenkin stressaava; ulinaa ja uikutusta riitti lähes koko matkalle ja perillä kotipihassa Boris oli kuolasta aivan märkä; hieman lohduttoman näköinen vesseli tapitti meitä eikä olisi oikein halunnut tulla ulos häkistäkään...

Tuomaskin oli jo hereillä ja perinteiseen ryhmäpotrettiin kotiportaille asetuin tällä kertaa minä ja Tuomas toimi kameramiehenä.

Spinnu oli jo aamulla aistinut tähän päivään liittyvän jotakin erikoista ja nyt vehnämme ei ollut pysyä nahoissaan. Boris sai iloisen hännänheilutusvastaanoton! Ensimmäiset haparoivat askeleet uuden kodin lattialle...

Boris tutki määrätietoisesti olohuoneen, eteisen ja keittiön sekä oman uuden häkkinsä joka nyt siis löytyy saunan pukuhuoneesta. Spinnu nuuhki innokkaasti tulokasta, mutta ei ollut Boriksesta mitenkään ylitsepursuavan kiinnostunut; mitä nyt vähän hermoili ja epätyypilliseen tapaansa kuolasi oikein urakalla.

Boris hämmästytti hakeutumalla heti pissalle levitetylle sanomalehdelle ja kakatkin onnistuivat heti ensimmäisellä kerralla ulos. Uskomattomat valmiudet ainakin sisäsiisteyden suhteen. Boris hakeutui meidän ihmisten luokse ja sai tietysti ylitsepursuavaa huomiota osakseen.

Ja mikä ruokahalu! Kuppi tyhjeni hyvin vikkelästi ja pissat taas hallitusti lehtikasaan. Ulkona Spinnu näytti mallia lumihangessa myyrän lailla mönkimiseen ja Boris häntä heiluen yritti mennä perässä... Portaiden nouseminen sujui mallikkaasti, eikä voimia sitten juuri muuhun riittänytkään. Uni vei voiton...

Karo ja Eve lähtivät Veeralle yökylään ja kun Sarikin oli iltavuorossa, olin Tuomaksen, Julian, Spinnun kanssa illan nelistään. Iltaruoka maittoi vähintään yhtä hyvin kuin edellinenkin ateria ja kuppi varmuuden vuoksi nuoltiin moneen kertaan todella tyhjäksi. Vesikin mattoi, vaikka olinkin vähän huolissani kun Boris ei ollut oikeastaan juonut koko päivän aikana.

Yhdentoista aikaan Boris nukahti boksiinsa. Noin tuntia myöhemmin alkoi kymmenisen minuuttia kestänyt ulina, joka kuitenkin loppui ihan omia aikojaan. Ensimmäinen päivä uudessa kodissa oli onnellisesti päätöksessään.

Pukuhuone uusiokäyttöön

Kaikista asennetuista lapsiporteista päätelleen meillä olisi noita taaperoita enemmänkin. Eilen saatiin uusi portti kodinhoitohuoneen ja pukuhuoneen väliin asennettua. Pitäisi kestää täysikasvuisen mustiksen painon, mutta käytäntöhän sen näyttää meneekö Boris leca-harkko seinästä läpi... Toivottavasti ei.

Viikko vielä...

Vielä olisi viikko siihen kunnes Boris kotiutuu Tuusalantielle. Se, että juuri tämä yksilö on tulossa Zornoi-kennelistä meille on jossain määrin sattumien summaa. Alunperin tilanne meni niin, että pentueesta oli varaamatta vielä "pikku-pojaksi" ristitty, selkeästi muita pienikokoisempi pentu. Se oli meille ihan ok, sillä eipä noista vielä muutaman viikon ikäisenä voi millään ilveellä ennustaa minkä kokoisia, näköisiä ja luonteisia pentuja/nuoria/aikuisia koiria niistä silmät kiinni kohti emän nisiä hoippuvista karvapalloista tulee. Pienimmästä voi tulla pentueen suurin ja suurin jäädä pienimmäksi - ei riitä kenenkään ennustajan lahjat moisen selvittämiseen.

Kävimme Sarin kanssa katsomassa pentuja ensimmäisen kerran maaliskuun 1. päivänä, "pikkupoika" näytti oikein reippaalta ja oli porukan innokkain ahmatti ruokakupilla - syytä olikin jos aikoi ottaa muut koossa kiinni. Päivän pähkäilyn jälkeen ilmoitimme, että siinä olisi tuleva mustaterrierimme.

Mutta sattuma puuttui peliin. Olimme viime keskiviikkona katsomaan pikkupoitsua vielä Karon ja Evenkin kanssa. Samaisena päivänä selvisi, että ensimmisenä pennun varanneet kuopiolaiset olivat joutuneet sairastapauksen vuoksi peruuttamaan varauksensa! Joten nyt olisi jo valinnan vaikeus edessä - varsinkin kun henkisesti olimme valinneet jo oman pentumme! Mutta, mutta... Toinen pentu oli selvästi pikkupoikaa suurempi ja massiivisempi... Ja kun mustiksen pitäisi olla juuri tuollainen... Niinpä. Tällä pennulla oli hieman valkoista karvaa rinnassaan ja tassuissaan, joten Kirsti lupasi tulla hinnassa vastaan - siltä varalta ettei valkoinen tupsu katoaisikaan iän myötä - toisin kuin yleensä.

Nyt meni vaikeaksi! Tytöt olivat pikkupojan kannalla, mutta minä ja Sari - ei yksin hintapoliittisista syistä - kallistumassa kookkaamman vaihtoehdon kannalle. Ota nyt noista selvää?! Ihan yhtä söpöjä ja terhakkaita molemmat, vaikka juuri ruokailun jälkeen myös yhtä väsyneitä ja haluttomia muuhun kuin käpertymään kerälle ja nukahtamaan mukavaan pentu-uneen ;-)

Päätös oli kuitenkin tehtävä. Ja päätös oli, että suurempi pentu on uusi perheenjäsenemme. Boris-nimi tuli samalla esille ja G-pentueen edustajan nimi muotoutuisi sen mukaan. Seuraavana päivänä Kirstiltä tuli nimiehdotus: Zornoi Graf Boris Vau! Graf tarkoittaa venäjäksi kreiviä, joten ei kai nimi koiraa pahenna... Kutsumanimeksi tulee siis Boris.

Olemme suunnitelleet majoittaa Boris saunan pukuhuoneeseen, joten khh:n ja pukkarin väliin hankittiin hieman Spinnun versiota korkeampi koiraportti. Peten koiratarvikkeesta löytyi kohtuuhinnalla kevythäkki, joka sopii täydellisesti Galaxyn tavaratilaan Spinnun häkin rinnalle ja tarvittaessa tilaa löytyy kuudelle jos Spinnun majoittaa viimeisen takapenkin taakse jäävään tilaan. Ei ehkä optimipaikka koiralle, mutta kyllä siinä matkustamaan mahtuu. Verkkokaupan ostoslistalle takertui myös pohjavillakarsta ja mustan koiran shampoota. Ei liene ollut tuulesta temmattu Koiramme-lehden artikkeli koiranomistajiin kohdistuvasta markkinoinnista ja tarvikemyynnistä. Isoa bisnestä kun maassa on ennätysmäärä koiria.

Tästä se lähtee!

Moi kaikille!

Tästä lähtee Boriksen blogi liikkeelle. Ulkoasussa tapahtuu varmasti muutoksia aluksi tiheään tahtiin sitä mukaa kun "visio" ulkoasun osalta etenee... Kärsivällisyyttä ja tervetuloa! Kommentoikaa ahkerasti... Kiitos. Vuh!